Huhtamäelle positiivisia uutisia EU:n pakkausasetuksesta
Salkunhoitaja: Keskustelu vastuullisesta sijoittamisesta muuttunut kriittiseksi
Säästäminen: Parhaat säästövinkit

Salkunhoitaja: Keskustelu vastuullisesta sijoittamisesta muuttunut kriittiseksi

Yhdysvalloissa ESG-keskustelu on kääntynyt negatiiviseksi.
metsä metsä

Vastuullisen sijoittamisen yhteydessä käytetään termiä ESG, joka on lyhenne sanoista Environmental, Social ja Governance. Suomeksi termeillä tarkoitetaan yhtiön ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen sekä hallintotapaan liittyviä asioita.

ESG-sijoittamisessa huomioidaan luonnollisesti kyseiset kriteerit osana sijoitusprosessia ja suositaan vastuullisia sijoituskohteita.

Evlin vastuullisiin sijoituksiin erikoistunut salkunhoitaja Anna-Liisa Rissanen kertoo, että Yhdysvalloissa poliittinen vastakkainasettelu ja polarisaatio ovat jo johtaneet paikoin todella vahvaan ESG-kielteisyyteen.

”Esimerkiksi 23 prosenttia republikaanien kannattajista näkee ilmastonmuutoksen merkittävänä uhkana, kun demokraattien kannattajista näin tekee 78 prosenttia.

Rissanen on pistänyt merkille Yhdysvalloissa käytävän ESG-vastaisen keskustelun leviävän hiljalleen myös Suomeen.

”Tämä ajattelu valuu myös Eurooppaan ja Suomeen, ja meilläkin on jo kuultu ilmastonmuutokseen kriittisesti suhtautuvia puheenvuoroja”, Rissanen kertoo.

Suomessakin ääripäät ovat olleet jo pidempään esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Suomen vahvuudeksi Rissanen kokee pyrkimyksen löytää yhteisymmärrys ja sopiva keskitie. Ääripäiden voimistuessa tästä periaatteesta on hyvä pitää kiinni.

”Ääripäiden voimistuessa keskitie häviää näköpiiristä, vaikka se olisi toimivin ratkaisu. Polarisaation seurauksena vastuullisen sijoittamisen kehitysaskeleiden tekeminen hankaloituu, sillä lainsäädäntö ja regulaatio tarvitsevat keskitietä toimiakseen.”

Suomessa vastuulliseen sijoittamiseen vaikuttaa suuresti EU:n kestävyyssääntely.

Lähtökohtaisesti suhtautuminen on pysynyt positiivisena, vaikka Suomen kannalta sääntely on osittain haastavaa. Evlin mukaan meillä on paljon korkeapäästöistä perusteollisuutta, jolla on iso merkitys taloudelle. Isopäästöiset sektorit, kuten kaivos- ja perusteollisuus, kärsivät sääntelystä eniten, sillä niiden muutokset ovat hitaita prosesseja. Toisaalta suomalaiset yritykset ovat tehneet jo pitkään paljon töitä ESG:n huomioimiseksi, koska sen edustamat arvot koetaan täällä tärkeiksi.

Sääntelyn ansiosta tehtyjen toimien arviointi pohjautuu dataan, mikä vähentää viherpesun mahdollisuutta. Lisäksi mitattavuus luo mahdollisuuden nähdä mihin ollaan menossa.

Evlin mukaan toinen sääntelyn hyvä puoli on se, että se asettaa valtioille ja yhtiöille paineita muuttaa asioita nopeammin kuin mitä ne ehkä muuten tekisivät.

”ESG tai ESG-sijoittaminen ei ole mustavalkoista ja oikean tai väärän osoittaminen ei ole niin yksiselitteistä. Kritiikin esittämisessä ja skeptisyydessä ei ole mitään väärää. On hyvä, että asioita kyseenalaistetaan. Monilla asioilla on kuitenkin kiire, kuten taistelulla ilmastonmuutosta vastaan, eikä asiat helpotu, jos vain äärilaidat korostuvat. Ehkä ratkaisu on jossain keskivaiheilla”, Rissanen toteaa.

Lisäksi tieto lisääntyy koko ajan, ja myös maailmanpolitiikan muutokset haastavat aiempaa ESG-ajattelua.

”Sodan nostattama keskustelu puolustusteollisuuteen sijoittamisen vastuullisuudesta on hyvä esimerkki siitä, kuinka omia näkemyksiään ja mielipiteitään saa tarkastella uudelleen, kun tilanteet muuttuvat tai tulee uutta tietoa”, salkunhoitaja kertoo.

Lue myös tämä: Valheellinen ESG-markkinointi johtaa harhaan – Voiko sijoittaja vaikuttaa yrityksen vastuullisuuteen?

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Huhtamäelle positiivisia uutisia EU:n pakkausasetuksesta

Seuraava artikkeli
euro säästöt raha

Säästäminen: Parhaat säästövinkit