Osakeanalyysit

Analyysi: Panostajan tulos tappiolla, tähtää maailmalle

Panostaja on kärsinyt kannattavuusongelmista. Tytäryhtiöt tähtäävät kasvuun Suomen ohella Ruotsissa, Belgiassa ja Yhdysvalloissa.

Tamperelainen sijoitusyhtiö Panostaja raportoi tilikautensa – marraskuusta 2022 lokakuuhun 2023 – luvut perjantaina 15.12.2023. Tilikausi oli lievästi tappiollinen ja siihen vaikutti sijoituskohde CoreHW:n tappiollisuus ja se, että isoin sijoituskohde Grano kärsi kysyntähaasteista tilikauden loppupuoliskolla eli keväästä alkaen.

Grano toimii paino- ja markkinointialalla Suomessa. CoreHW:n liiketoiminta käsittää radiotaajuus (RF) -mikropiirien ja antennien suunnittelua ja konsultointia kansainvälisille asiakkaille. Tämän lisäksi yhtiö kehittää ja markkinoi omaa sisätilapaikannustuoteperhettä alan järjestelmätoimittajille.

Kirjoitimme teemasta analyysissa 16.6.2023.

Isoin sijoituskohde Grano menetti liikevaihtoaan 6,4 prosenttia elo-lokakuun kvartaalilla. Kokonaisuutena konsernin liikevaihto laski seitsemän prosenttia ja koko tilikaudella noin prosentin. Kuva: Panostaja, tilinpäätöstiedote 15.12.2023

Grano väänsi tehostusruuvia

Granon liikevaihto heikkeni tilikauden kahdella viimeisellä neljänneksellä 6-7 prosentin tahtia, kun se kuuden ensimmäisen kuukauden aikana kasvoi lievästi.

Granon painopisteenä on ollut koko tilikauden ajan kannattavuuden parantaminen. Sitä kiihdytettiin, kun yhtiö toteutti muutosneuvottelut elokuusta lokakuuhun. Neuvottelujen piirissä oli lähes koko henkilöstö, yhteensä 850 henkilöä.

”Yhtiö irtisanoo 27 ja irtisanomisuhan alaisia tehtävänkuvamuutoksia on 16. Lisäksi yhtiö suunnittelee toteuttavansa henkilöstön määräaikaisia lomautuksia”, Panostaja totesi tilinpäätöstiedotteessa.

Uudelleenjärjestelyt aiheuttivat 0,4 miljoonan euron kertakulun Granon viimeisen neljänneksen tulokseen. Yhtiö arvioi saavuttavansa tehostamisella 1,2 miljoonan euron vuotuiset kulusäästöt, joista 0,75 miljoonaa tilikaudella 2024.

Positiivista Granossa oli hyvä liikevaihdon kehitys etikettiliiketoiminassa ja digitaalisissa palveluissa. Sen sijaan rakentamisen painopalveluiden kysyntä heikkeni.

Granon liiketulos syysneljänneksellä oli vaatimaton sisältäen kertakuluja molempina vuosina. CoreHW:n tulosheikennys vaikutti konsernin tuloskehitykseen laskevasti. Tilikauteen 10/2022 sisältyy 9,4 miljoonan euron myyntivoitto Granon SokoPro -liiketoiminnasta. Kuva: Panostaja, tilinpäätöstiedote 15.12.2023

CoreHW tähtää kasvuun – tulos ailahtelee

Konserni on satsannut voimakkaasti CoreHW:n tulevaan kasvuun. Kesäkuun analyysissa kirjoitimme lähes neljän miljoonan euron lisärahoituksesta oman tuoteperheen kehitys- ja markkinointityöhön, rahoittajina emoyhtiö Panostaja pääomalainan ja Business Finland tuotekehityslainan muodossa.

Nämä tuotteet eivät ole vielä tuoneet mainittavaa myyntiä. Panostaja julkaisi elokuun lopulla uutisartikkelin CoreHW:sta, ote:

”Yhtiö vie ensimmäistä omaa tuotettaan vauhdilla kansainvälisille markkinoille, muun muassa Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Mikropiirien ja antennimoduulien suunnittelun lisäksi CoreHW investoi nyt yhä enemmän laitteisiin, kuten lokaattoreihin ja tageihin, ja on aloittanut niiden tuotekehityksen.”

Panostaja toistaa tilinpäätöstiedotteessa aiemman lausuntonsa, jonka mukaan CoreHW:n tuoteliiketoiminnalle tavoitellaan liikevaihdon merkittävää kasvua tilikaudella 2024.

Sisätilapaikannuksen tärkeimmät kohdemarkkinat ovat Yhdysvalloissa, jonne CoreHW satsaa myyntiä. Kuva: Panostaja Oyj

CoreHW:n nykyinen liikevaihto tulee suunnittelupalveluista ja siihen liittyy projektiliiketoiminnan vaihteluita. Kulunut vuosineljännes oli heikko sekä liikevaihdon että tuloksen osalta, ote tp-tiedote:

”Alhaisen liikevaihdon ja kannattavuuden heikkenemisen taustalla on odotettua haastavampien asiakasprojektien suunniteltua selvästi hitaampi läpivienti sekä tuoteliiketoiminnan kustannusvaikutteiset investoinnit kaupalliseen organisaatioon ja tuotekehitykseen. Yhtiössä on käynnistetty toimenpiteet suunnitteluprojektien läpiviennin kehittämiseksi ja projektikannattavuuden varmistamiseksi, ja niistä odotetaan tuloksia alkaneen tilikauden ensimmäisestä neljänneksestä lähtien.”

Hyvää CoreHW:ssä on asiakasprojektiaktiviteetin korkea taso ja suunnittelupalveluiden tyydyttävänä säilynyt kysyntä.

Kiintoisaa on suunnittelupalveluiden uusi painopistetoimiala: autoteollisuus. Yhtiö näkee autoteollisuuden puolijohdekysynnän kasvulla paljon suotuisia ajureita nyt ja tulevaisuudessa.

Oscar Software ja Hygga etenevät vakaasti

Toiminnanohjausjärjestelmiä toimittavan Oscar Softwaren ja terveydenhuoltoalan hammasklinikka- ja lisenssiyhtiö Hyggan kehitys oli sijoituskohteista stabiileinta.

Oscar kykeni pitämään liikevaihtonsa viimeisellä neljänneksellä ja kasvamaan hieman koko tilikaudella. Kyseessä on liikevaihdolla mitattuna tällä hetkellä konsernin toiseksi isoin sijoituskohde ja tytäryhtiö. Yhtiön tulos kohentui voitolliseksi sekä tilikaudella että neloskvartaalilla.

Yhtiön toimitusjohtaja Mika Yletyinen siirtyi syyskuussa sivuun Oscar Softwaren hallituksen ja Yletyisen yhteisellä sopimuksella. Hän aloitti tehtävässä huhtikuussa 2022. Uuden toimitusjohtajan haku on käynnissä.

Panostajan toimitusjohtaja Tapio Tommila toteaa tilinpäätöstiedotteen yhteenvedossa:

”Painotamme jatkuvalaskutteisen ohjelmistoliiketoiminnan kasvua Oscar Softwaressa ja Hyggassa.”

Suhteellisesti parasta kasvua sekä koko tilikaudella että neloskvartaalilla esitti Hygga. Yhtiö tekee suunnilleen nollatulosta, kun vertailutilikauden tulos oli 0,4 miljoonaa euroa tappiollinen. Klinikkaliiketoiminnan, josta yhtiön isoin liikevaihto muodostuu, sekä ohjelmistoliiketoiminnan markkinatilanteet säilyivät vakaina.

Hygga Flow -mallissa klinikan resurssikäyttö on joustavaa ja asiakkaan odotusaika on lyhyt. Kuva: Panostaja Oyj

Hygga Flow -järjestelmää myydään paitsi Suomeen myös Ruotsiin ja Belgiaan. Yhtiö avasi uutta yhteistyötä belgialaisen Roeselaren AZ Delta -sairaalan kanssa joulukuun uutisessa:

”Yhdeksän kuukautta kestävässä pilotissa Hygga Flow:ta kokeillaan radiologian osastolla optimoimaan käyttöasteita, jossa on tällä hetkellä suurta hajontaa. Nordströmin mukaan tällainen avaus sairaalaympäristössä on täysin uudenlainen ja iso yksikkö ja uudet tilat antavat mahdollisuuksia kokeiluun.”

Lastenvaatebrändi Gugguun liikevaihto laski päättyneellä tilikaudella 26 prosenttia 3,4 miljoonaan euroon, mutta tulos säilyi lähellä nollaa kulusäästöjen myötä. Panostajalla on Gugguusta 43 prosentin vähemmistöomistus.

Tapio Tommila on työskennellyt Panostajassa vuodesta 2006, toimitusjohtajana vuodesta 2019. Kuva: Panostaja Oyj

Osinko putoamassa nollaan

Panostaja pudotti osinkoehdotuksensa nollaan viime tilikauden kolmesta sentistä per osake, eli 1,6 miljoonasta eurosta. Tätä voi pitää yllätyksenä, sillä yhtiö on tunnettu säännöllisenä osingonmaksajana ja varaa osingonmaksuun olisi ollut.

Tommila toteaa tiedotteessa:

”Hallitus ehdottaa, että päättyneeltä tilikaudelta ei makseta osinkoa. Tavoittelemme strategiamme mukaisesti useita uusia sijoituksia kuluvalla strategiakaudella, ja osakkeenomistajiemme kokonaistuoton kannalta on arviomme mukaan tärkeää, että sijoituskapasiteettimme säilyy nykyisessä markkinatilanteessa korkeana.”

Johdon mukaan yrityskauppamarkkinoilla kauppojen määrä on markkinassa laskenut, mutta yhtiön hankevirta on ollut laadukas.

Panostajan viimeisestä merkittävästä yritysostosta on jo vuosia aikaa. Vuoden 2022 alussa yhtiö muutti yritysostostrategiaansa keskittymällä ohjelmisto- ja palvelutoimialoille.

Nykyisistä sijoituksista Oscar ja Gugguu on tehty 2018, CoreHW vuotta aiemmin. Myynneissä iso viime ajan onnistuminen on ollut nähdäkseni Granon rakennusalan SokoPro-liiketoiminnan myynti, josta ilmoitettiin joulukuussa 2021.

Panostajan prioriteetteina alkaneella tilikaudella ovat Granon kannattavuusparannuksen jatkaminen ja kiihdyttäminen ja kannattava kasvu muissa sijoituskohteissa.

Grano on lyhentänyt nettovelkaansa tilikaudella 2023, CoreHW kasvattanut. Emoyhtiön 20,1 miljoonan euron nettokassaan sisältyy taulukossa myös lainasaamisia. Kuva: Panostaja, tilinpäätöstiedote 15.12.2023

Vaikka yhtiö ei ole maksamassa osinkoa tilikaudelta 2023, tase on säilynyt terveenä. Omavaraisuusaste on 37,5 prosenttia ja nettovelkaantumiaste 80,5 prosenttia. Emoyhtiön tase on nettovelaton ja kassavarat olivat lokakuun lopussa 6,6 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on yritysostoja varten käytössään 15 miljoonan euron yritysostolimiitti, josta on nostettu 1,8 miljoonaa.

Panostajan osakekannan markkina-arvo nykyisellä 0,48 euron kurssilla on 25,6 miljoonaa euroa.

Kirjoittaja omistaa yhtiön osakkeita.


IR-ikkuna on SalkunRakentajan ja Sijoittaja.fi:n yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia.

Kommentoi
Ylös
>