Huolestuttavaa ei ole vain konkurssien määrä, vaan nyt myös entistä isompia yrityksiä kaatuu.
Suomen Asiakastieto kertoo, että viikolla 48 konkurssiin asetettiin ennätykselliset 85 yritystä. Suomen Asiakastieto Oy on tehnyt viikkotason konkurssiseurantaa vuodesta 2019 lähtien ja kyseessä on ylivoimaisesti suurin määrä konkursseja yhden viikon aikana.
”Tämän vuoden loppuun mennessä konkurssiin tullaan asettamaan yli 2 700 yritystä. Tällä vuosituhannella on varsin harvoin menty edes kahden tuhannen konkurssin yli, joten vuosi 2023 valitettavasti näyttää ennätyksellisen heikolta”, kertoo konkursseihin perehtynyt tuoteomistaja Jaakko Nors Asiakastiedosta.
Vuoden suurimpien konkurssien listassa korostuu rakennusala.
”Huomioin myös sen, että tänä vuonna on kaatunut entistä suurempia yrityksiä eli pelkästään yrityksen iso liikevaihto ei riitä takaamaan turvallisia kauppoja. Marraskuun loppuun mennessä konkurssiin on asetettu 270 vähintään miljoonan euron yritystä eli 100 enemmän kuin vuosi sitten”, Nors toteaa.
Myös yksi pörssiyhtiö saattaa kaatua konkurssiin. Tällä viikolla selvisi, että Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen on hakenut aurinkosähköteknologiaa kehittävää Valoeta konkurssiin. Tosin konkurssiin hakeminen ei vielä välttämättä tarkoita konkurssin toteutumista.
Yritysten kannattavuuden, liikevaihdon ja henkilöstömäärän nähdään selvästi heikentyneen edellisen puolen vuoden aikana, selviää Nordean Yrityspankkibarometrista. Tilanteen paranemiseen seuraavan puolen vuoden aikana uskoo vain harva. Yritysten suurin haaste tällä hetkellä on epävarmuus tulevasta talouskehityksestä.
”Viime vuosia leimannut epänormaalin matala korkotaso on jäänyt taakse ja plussan puolella olevat, mutta nykyistä hieman matalammat korot, voidaan nähdä uutena pitkän aikavälin normaalina. Muutos on ollut kuitenkin yllättävän nopeaa ja se vaikuttaa moneen – niin kuluttajiin kuin yrityksiinkin. Korkeampi korkotilanne ymmärrettävästi rajoittaa kysyntää”, toteaa Nordean pk-yritysasiakkaista vastaava johtaja Nina Luomanen.
Suomen lamasta nousemiseksi olisi elintärkeää saada pankki- ja vakuutustoiminta avattua kilpailulle. Sosialistinen, suljettu ja liiketoiminta riskitön pankkitoiminta jarruttaa Suomen talouden kasvua.
Lainahanat sataava auki vaikka lailla Pk yrityksille, nythän ei niitä rahoiteta, vaan rakennetaan entistä suurempaa asuntokuplaa.
Elinkeinoelämä ei luota vasemmistopuolue Kokoomuksen pieniin uudistuksiin.
Kokoomus ollut jo yli 70v aikana usein pääministeripuolueena, silti ei ole kyennyt mm työelämän uudistuksiin, konkurssilain uudistukseen, pankki kilpailun vapauttamiseen, apteekki kilpailun vapauttamiseen, pk yritysten alv raja nostoon jne
Kokoomus vain sisarpuolueensa Sdp:n jatke, joka ei pidä pk-yrityksistä, siksi Suomi syöksyy lamaan.