Sijoitusstrategiat

Legendaarinen sijoittaja Phil Fisher ei luottanut pelkkään numeroiden murskaukseen

Phil Fisher oli sijoittaja, joka tajusi sijoittaa Texas Instrumentsiin ja Motorolaan silloin kun ne olivat halpoja.

Philip Fisher sijoittaja sijoituskirjailija

Edesmennyt Philip A. Fisher on yksi kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpia ja menestyneimpiä sijoittajia. Fisheriä pidetään kasvusijoitusstrategian edelläkävijänä.

Hän oli amerikkalainen osakesijoittaja, joka tunnetaan parhaiten ensimmäisen kerran vuonna 1958 julkaistun Common Stocks and Uncommon Profits –klassikko-opuksen kirjoittajana. 1960-luvulta lähtien Fisherin sijoitusfilosofia on vaikuttanut suuresti muihin merkittäviin ja menestyneisiin sijoittajiin.

Ehkä merkittävintä on, että Fisher sai Warren Buffettin kehittymään Benjamin Grahamin tiukasta tilinpäätösanalyysiin perustuvasta sijoitusanalyysistä sijoittajaksi, joka tunnustaa myös hyvin johdetun yhtiön laadullisen arvon ja kestävän kilpailuedun. Buffett onkin kehunut Fisherin kirjaa yhdeksi parhaimmista sijoituskirjoista.

Fisher suosi pitkäjännitteistä sijoittamista ja pyrki ostamaan hyviä yrityksiä kohtuulliseen hintaan. Fisher ja Buffett uskoivat molemmat, että nämä ainesosat edistävät yrityksen tuloksen nopeaa kasvua vuosien saatossa.

Fisher teki siten sijoittajille tutuksi pitkän aikavälin kasvusijoittamisen osta ja pidä -menetelmään. Paras aika myydä osaketta oli ”tuskin koskaan”, hän kertoi.

Sijoitusoppia kantapään kautta

Philip A. Fisher syntyi, sai koulutuksen ja asui koko elämänsä San Franciscon lahden alueella Kaliforniassa, lukuun ottamatta toisen maailmansodan aikaista asepalvelusta. Lääkärin lahjakas poika Fisher pääsi yliopistoon 15-vuotiaana vuonna 1922, ja vuonna 1927 hän kirjoittautui Stanfordin yliopiston vastaperustettuun Graduate School of Businessiin.

Vajaan vuoden kuluttua ja aikomuksenaan palata opintojensa pariin hän otti vastaan ”väliaikaisen” työn pankin tilastotieteilijänä (nykyaikaisen arvopaperianalyytikon edeltäjä). Alle kahdessa vuodessa hänestä tuli tutkimusosaston päällikkö, ja sieltä käsin hän näki vuoden 1929 romahduksen.

Pian sen jälkeen hän siirtyi paikalliseen arvopaperivälitysliikkeeseen, mutta menetti työpaikkansa, kun lama tuhosi sen. Vuonna 1932 hän perusti oman sijoitusyrityksen.

Tuolloin laman ollessa pahimmillaan, johtajilla ei ollut juuri mitään tekemistä ja he puhuivat hänelle mielellään laajasti yrityksistään ja kilpailijoistaan. Tällaisen intensiivisen tutkimuksen varaan hän rakensi ja johti sijoitusyhtiötään Fisher & Co:ta harvoille asiakkailleen, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1999.

Hän kuoli pian tämän jälkeen maaliskuussa 2004.

Teknoyrityksillä menestykseen

Philip Fisher kuuluu 1900-luvun menestyneimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin sijoittajiin. Hän oli yksi ensimmäisistä, joka sijoitti lähes yksinomaan muiden kuin numeeristen tekijöiden, kuten yrityksen johdon erinomaisuuden ja sen pitkän aikavälin kasvunäkymien perusteella.

Häntä on pidetty yhtenä varhaisimmista kasvusijoittamisen kannattajista. Fisher etsi vain parhaita yrityksiä, joilla oli parhaat näkymät, ja halveksi kaikkia muita.

Hänen erikoisalaansa oli tutkia sellaisia yrityksiä, joista San Franciscon Piilaakso on tullut kuuluisaksi – innovatiivisia teknologiayrityksiä, joita ohjaa intensiivinen tutkimus- ja kehitystoiminta.

Fisherin 1930- ja 1940-luvuilla valitsemansa yritykset, kuten Food Machinery Corp. ja Dow Chemical Co., tunnustettiin vähitellen sen jälkeen, aikakauden johtaviksi korkean teknologian yrityksiksi. Myöhemmin hän oli ensimmäisten joukossa havaitsemassa Hewlett Packardin, Motorolan ja Texas Instrumentsin kaltaisten elektroniikkayritysten potentiaalia.

Texas Instruments on ehkä hänen menestynein sijoituksensa. Hän pystyi ostamaan suuren osan yhtiön osakkeita asiakkailleen vuonna 1956, kauan ennen kuin siitä tuli julkinen yritys vuonna 1970. Sijoitus tuotti noin 7 400 prosentin tuoton ja siihen päälle vielä osingot. Koska hän osti osakkeet yksityisesti ja vuosia ennen kuin ne listattiin, on todennäköistä, että Fisherin tuotto Texas Instrumentsista oli vieläkin korkeampi.

Hänen tunnetuin sijoituksensa oli Motorolan osakkeiden osto. Hän osti yhtiön osakkeita vuonna 1955, kun se oli radiovalmistaja, ja piti omistuksensa yhtiön osakkeissa kuolemaansa asti.

Fisherin sijoitusfilosofia perustuu kasvuyrityksiin

Fisher oli ensimmäinen sijoittaja, joka julkaisi johdonmukaisen ja perustellun menetelmän sen arvioimiseksi, oliko tietty yritys ”kasvuyritys”.

Hänen mukaansa erinomaisille yrityksille on ominaista, että ne kykenevät vuosien mittaan säilyttämään ja laajentamaan merkittävää kilpailuetua. Tämän edun taustalla on teknologinen ja markkinointiosaaminen, ja edun ansiosta nämä yritykset pystyvät kasvattamaan myyntiään ja tulostaan näyttävästi.

Kilpailuetua ei voida Fisherin mielekkäästi mitata numeroin ja matemaattisin kaavoin.

Fisherin mielestään suurimmat sijoitustuotot eivät tule aliarvostettujen osakkeiden ostamisesta, sillä jopa 50 prosenttia aliarvostetun osakkeen hinta vain kaksinkertaistuu, kun se saavuttaa käyvän markkina-arvon.

Sen sijaan hän haki paljon suurempia tuottoja yrityksistä, jotka pystyivät kasvattamaan myyntiä ja voittoja kokonaismarkkinoita enemmän pitkän ajan kuluessa.

Kun nämä yritykset oli löydetty, hän suosi niiden ostamista opportunistisesti joko silloin, kun markkinat aliarvostavat yrityksen tilapäisesti odottamattomien huonojen uutisten vuoksi, tai silloin, kun yleiset markkinat ovat laskusuhdanteessa.

Sijoittajan on pidettävä silmät ja korvat auki

Fisher sijoitti osakkeisiin vasta sen jälkeen, kun hän oli huolellisesti käynyt läpi lukemattomia ammattilehtiä ja muuta kirjallisuutta sekä haastatellut pitkään ja yksityiskohtaisesti asiaankuuluvia henkilöitä.

Ymmärtääkseen yritystä oikein ja arvioidakseen sen toimintaa, on Fisherin mukaan sijoittajien keskusteltava paitsi sen johtajien myös sen henkilöstön, toimittajien, kilpailijoiden ja asiakkaiden kanssa. Sijoittajien on myös osallistuttava messuille ja ahmittava kaikki asiaankuuluvat alaa koskevat tiedot. Yleisesti ottaen heidän on pidettävä silmänsä ja korvansa auki kaikelle kehitykselle, joka voi vaikuttaa yrityksen pitkän aikavälin näkymiin.

Fisher pyrki minimoimaan riskit ja maksimoimaan tulokset pitämällä kiinni niiden valikoitujen yritysten osakkeista, joilla oli parhaat mahdollisuudet saavuttaa erinomainen pitkän aikavälin kasvu. Hän vältti lyhytaikaisia kauppoja nopean voiton saamiseksi ja piti sen sijaan kiinni menestyneimmistä sijoituksistaan vuosikymmenien ajan.

Hyvin harvat yritykset ovat kasvuyrityksiä Fisherin kriteereillä ja niiden osakkeita voidaan harvoin ostaa houkuttelevilla hinnoilla.

Siksi Fisher suosi jo varhain sijoitussalkkua, jossa on vain kourallinen yrityksiä. Hänen salkussaan ei koskaan ollut enempää kuin 17 yritystä, tyypillisesti alle 10, ja kolme omistusta muodosti usein 75 prosenttia hänen hallinnoitavista varoistaan.

Kommentoi
Ylös
>