Kumppaniblogit

Ennakkoverosta pari sanaa

Yrittäjä joutuu maksamaan ennakkoveronsa ennustetun tulon, ei toteutuneen tulon perusteella.

Ennakkovero on etukäteen maksettava vero tuloista, jotka eivät ole vielä toteutuneet.

”Ennakkoveroa eli ennakkoa pitää maksaa etukäteen tulosta, jonka saat elinkeinotoiminnasta, maataloudesta tai muusta tulonhankkimistoiminnasta, kuten omaisuuden vuokraamisesta tai myynnistä. Verohallinto laskee ennakkoveron viimeksi päättyneen verotuksen perusteella”, kertoo Verohallinto sivuillaan.

Miksi yrittäjä velvoitetaan maksamaan ennusteen perusteella veroja? Varsinkin ennuste, jonka verottaja tekee jo toisesta verotettavasta toimintavuodesta alkaen, on epäreiluudessaan omaa luokkaansa.

Kuulostaa perin omituiselta ajatukselta, että palkansaaja maksaisi verottajalle arvioiduista tuloistaan veron ennen palkanmaksua.

Palkansaajajärjestöt varmaankin asiaan antaisivat oman painavan näkemyksensä mikäli Petteri Orvon hallitus suuressa viisaudessa näin päättäisi. Ei auttaisi asiaa palkansaajille vakuuttaminen liikaa maksettujen verojen palauttamisesta.

Mitä jos palkansaajaa estettäisiin menemästä töihin tai edes solmimasta työsuhdetta jos ennakkoveroa ei ole maksettu? Saattaisi seurauksena olla työvoimapula.

Miksi siis yrittäjiä kohdellaan eriarvoisesti?

Tälläkin hetkellä kansakuntamme tarvitsee lisää pienyrittäjiä turvatakseen työpaikat, talouskasvun ja kestävän hyvinvoinnin.

Ristiriita vakiintuneiden toimintatapojen ja vallitsevien olosuhteiden välillä vaikuttaa kestämättömältä. Tämänkaltaisissa tilanteissa on yleensä ymmärretty tehdä muutoksia, jotka muuttavat toimintaympäristöä houkuttelevammaksi. Miten vuonna 2024? Esimerkiksi mahdollistaa valtion loputtomaan säkkiin antamisen sijasta siirtää raha oman toiminnan kehittämiseen.

Meidän palattava takaisin toimintamalliin, jossa yrittäjä ja palkansaaja maksavat verot toteutuneen ansion mukaisesti – ansion, jossa on huomioitu asianmukaisesti vähennykset.

15 kommenttia
  • Mika Niemi sanoo:

    Ennakko ero ei saa vaarantaa yhtiön kassaa. Ennakkoveroa ei saa periä konkurssin jälkeen, kuten nyt verohallinnossa toimitaan.

  • Ihanko tosissasi olet? sanoo:

    Onko tämä kirjoitus olevinaan joku vitsi vai ymmärtääkö jutun kirjoittaja edes välttävällä tasolla miten ennakkoperintä ennakonkannon alaisten tulojen osalta toimii Suomessa?

    Elinkeinon- ja / tai maataloudenharjoittaja voi ihan itse muuttaa ennakkoperinnässään olevaa tuloarviotaan (=ennakkoverojensa laskentaperustetta) aivan kuten palkan-, eläkkeen- ja / tai etuudensaajakin voi tehdä ja sitä kautta hakea muutosta määrättyyn ennakkoveroonsa.

    Ei tässä ole kyse mistään sen kummemmasta asiasta kuin ennakkoperinnän laskentaperusteiden päivittämisestä ajan tasalle tulonsaajan itsensä toimesta ja täytyy ihmetellä, että mikä tämän julkaisun pointti oikein oli? Verohallinnolla ei voi olla tarkempaa ja ajantasaisempaa tietoa henkilön tulotiedoista kuin hänellä itsellään.

    • Kari Harjula sanoo:

      Oleellista ei ole se, että voiko muuttaa tietojaan vai ei. Oleellista on se, että mikä antaa hallinnolle oikeuden määrätä maksu ennusteen perusteella.

      Mielestäni on tärkeää palauttaa malli, jossa verovelvollinen ilmoittaa verovuoden päätyttyä tulonsa ja vähennyksensä, jonka perusteella verottaja perii oikeuden mukaisen veron.

      Verovuoden aikana verovelvollinen voi halutessaan maksaa ennakkoon veroja tai sitten käyttää kassaansa yritystoimintaan.

      Eli julkaisun pointti on parantaa asetelmaa monitasoisesti. Tämä nykyinen toimintamalli on osoittanut toimimattomuutensa ja mikään ei ennusta muutosta parempaa seurantaa, valvontaa ja tosiaikaisuutta lisäämällä.

  • Ihanko tosissasi olet? sanoo:

    ”mikä antaa hallinnolle oikeuden määrätä maksu ennusteen perusteella”.

    Vo hyväntähären! Siitä syystä, että se ennakkoperinnän päätös, joka marras-joulukuulla aina tulevalle vuodelle muodostuu, perustuu aina viimeisimpään verohallinnon käytettävissä olevaan tietoon, jonka pohjalta ne kirjeet miljoonille asiakkaille muodostuu. Juuri sen takia siinä ennakkoperinnän päätöksellä kerrotaan, että tietoihin tulee hakea muutosta, jos ne tiedot ei ole ajan tasalla.

    Oletko siis sitä mieltä, että veroviranomaisen tulisi alkaa hoitamaan kirjanpitäjien & muiden alan ammattilaisten työt ja alkaa varmistamaan ennen ennakkoveropäätösten lähettämistä, että ennakkoperintä olisi aina ajantasaista ilman, että verovelvollisten tulisi itse tehdä yhtään mitään asian eteen?

    Jos pidät edellä kerrottua järkevänä ratkaisuna niin kannattanee laittaa terveisiä eduskunnan suuntaan, että lisäävät verohallinnon määrärahoja 2-5 kertaisiksi ja poistavat näin tuhansia työpaikkoja yksityiseltä sektorilta, jotta virkamiehet saadaan hoitamaan yrittäjien kirjanpito.

  • Kari Harjula sanoo:

    ”Oletko siis sitä mieltä, että veroviranomaisen tulisi alkaa hoitamaan kirjanpitäjien & muiden alan ammattilaisten työt ja alkaa varmistamaan ennen ennakkoveropäätösten lähettämistä, että ennakkoperintä olisi aina ajantasaista ilman, että verovelvollisten tulisi itse tehdä yhtään mitään asian eteen?”

    En. Olen sitä mieltä, että kun kirjanpito on tehty ja luvut laskettu, niin verottaja saa tiedon ja sen jälkeen veroja voidaan kantaa.

    • Ihanko tosissasi olet? sanoo:

      En kerta kaikkiaan käsitä, että miksi ja miten näet ongelmaksi sen, että jokainen verovelvollinen saa aina loppuvuodesta sen oman ennakkoperinnän päätöksensä, joka perustuu viimeisimpään käytössä olevaan tietoon mikä verohallinnolla on ollut, kun kirje muodostuu? Minun järkeeni tämä ainakin käy ja, jos totean, että tietoni ei ole ajan tasalla niin haen niihin muutosta, kuten kirjeellä myös kehotetaan tarpeen mukaan tekemään.

      Blogikirjoituksessasi annat ymmärtää, että ennakkoveron perustana olisi aina viimeisimmän toteutunut verotuksen tiedot. Tämä ei pidä yksiselitteisesti paikkaansa. Tiedot perustuvat aina viimeisimpään käytettävissä olevaan tietoon. Jos verovelvollinen on esim. lokakuussa 2023 tehnyt muutoksia 2023 verovuoden ennakkoperintäänsä, on hänen hiljattain 2024 vuodelle saamansa ennakkoperinnän päätös perustunut näihin tietoihin – eikä viimeisimmän valmistuneen verotuksen, eli 2022 verovuoden tietoihin.

      Ei mahdollisimman oikean suuruisen tuloveron maksaminen mahdollisimman oikea-aikaisesti ole yrittäjillä eikä muillakaan ennakonkannon alaisia tuloja saavilla sellainen asia, josta he voisivat jotenkin omalla päätöksellään kieltäytyä. Ei esim. palkkatulojakaan saava voi itse päättää, että haluaa palkkansa nettona käteen ilman ennakonpidätyksen toimittamista koko alkuvuoden, jos kerran jo alkuvuodesta on tiedossa, että palkkatulojen vuosiarvio on sellainen, että ennakonpidätystä palkasta tulee toimittaa.

      Ymmärrätkö, että verohallinnon kantamia tuloveroja tilitetään tulonsaajille esim. kunnille pitkin kalenterivuotta? Miten olettaisit tämän olevan mahdollista toteuttaa, jos yrittäjät ja kaikki muutkin ennakonkannon alaisia tuloja saavat saisivat itse päättää, että maksaisivatkin tuloveron tarpeensa vasta verovuoden päättymisen jälkeen kirjanpidon tehtyään?

      Kai meistä kuka tahansa mieluummin sijoittaisi vaikka 12kk määräaikaiselle talletustilille 2024 tammikuussa koko verovuoden tuloveron tarpeensa ja maksaisi ne sitten vasta 2025 tammikuussa korkovapaan lisäennakon muodossa JOS se olisi vaihtoehto, MUTTA se ei ole koska verohallinnon tehtävä on tilittää kyseisiä rahoja veronsaajille.

      Olet toki oikeutettu mielipiteisiisi mutta mielestäni et ole ihan perillä mistä tässä kokonaisuudessa on kyse ja suosittelen asian opiskelua ja tarvittaessa lukemaan asiasta vaikka verohallinnon verkkosivuilta jos ei muuta.

      • Kari Harjula sanoo:

        Olet lähestymässä asiani ydintä.

        Me todellakin tarvitsemme ison muutoksen hallintomme toimintaan.

        Me saamme toimeliaisuuden kukoistukseen ja talouden kasvuun kun hallinto lopettaa oikeudettomasti määrittelemästä meidän verojemme määrää ennusteiden perusteilla ja kantaa niitä ennen tulojen toteutumista.

        Palkansaajia verottaja kohtelee yhtälailla oikeudettomasti.

        Minä ajan muutosta. Sinä et.

        Asia kunnossa.

  • Ihanko tosissasi olet? sanoo:

    On naiivia ajatella, että nykyisin yhä enenevässä määrin ulosottovelkoihin ajautuvat nykysuomalaiset veronmaksajat osaisivat olla niin vastuullisia, että malttaisivat ns. säästää sukanvarteen koko verovuoden tuloihinsa tarvittavat verorahat ja maksaisivat ne sitten vuoden päätyttyä verohallintoon.

    Tuo sinun ilmeisesti haikailemasi malli, jossa tuloverot makseltaisiin jälkikäteen oman näkemykseni mukaan vain lisäisi ulosottovelkaisten määrää reilusti ja kurjistaisi lukuisten ihmisten elämää.

    Ja ennen kaikkea tämä malli ei sitten enää antaisi verohallinnolle mahdollisuutta toteuttaa sen ydintehtävää, joka on mahdollisimman oikean suuruisten verojen keräämistä mahdollisimman oikea-aikaisesti.

    Puhut aivan kuin verovelvolliset eivät itse voisi vaikuttaa omaan ennakkoperintäänsä, kun sanot, että veroja määrätään oikeudettomasti. Sama kuin sanoisi, että vakuutusyhtiö määräsi minulle oikeudettomasti vakuutusmaksun omaisuudelle, jonka olen jo myynyt. Mitä normaali ihminen tällöin tekee asian oikaisemiseksi? Hän oikaisee asian ilmoittamalla uuden ajantasaisen tiedon sinne vakuutusyhtiölle ja puf! Kuin taikaiskusta se aiheeton vakuutusmaksu poistetaan. Ihan samalla tavoin tulee toimia veronmaksajan, kun hän saa ennakkoperinnän päätöksen, jossa tiedot eivät ole ajan tasalla.

    • Matti sanoo:

      Nyt on jotenkin niin erikoista tarinaa että ihan pakko puuttua. En jaksanut lukea koko päätöntä ketjua läpi, mutta ainakaan blogissa kukaan ei nähdäkseni ehdottanut kaikkien verojen maksamista vuoden viiveellä, vielä vähemmän että verot maksettaisiin ”oman näkemyksen mukaan”. Omalla kohdallani ainakin palkkatuloista maksettiin verot sillä tavalla, että työnantaja laitoi rahat liikkeelle, summasta osa meni verottajalle ja loput kilahti tilille. Käytännössä verot siis maksettiin sellaisesta rahasta, joka oli olemassa myös työntekijän näkökulmasta. Yrittäjänä taas maksan esimerkiksi helmi- ja huhtikuussa yhteensä 1600 euroa veroa, vaikka koko vuoden tulot ovat siihen mennessä olleet 1500 euroa. Ala kun on sellainen, että rahaa tulee kunnolla vasta kesällä. Maksan siis veroa sellaisella rahalla jota ei ole olemassa, koska se manifestoituu vasta myöhemmin. Ei olisi mikään ongelma siirtyä yrittäjien kohdalla vastaavaan systeemiin kuin palkansaajilla, eli tuloperusteisesti maksettavaan veroon. Yrittäjien pitää jo nyt käydä joka ikinen kuukausi tekemässä alv-ilmoitukset, eikä vaadittaisi kovinkaan suurta muutosta että samalla kertaa ilmoitettaisiin kyseisen kuukauden kaikki tulot verotusta varten. Toki esittämässäsi mallissa jossa valtiolta loppuu rahat heti jos jokin vero maksetaan viivellä, tällainen kahden kuukauden viive olisi vähintäänkin kuolinisku.

      • Ihanko tosissasi olet? sanoo:

        ”Olen sitä mieltä, että kun kirjanpito on tehty ja luvut laskettu, niin verottaja saa tiedon ja sen jälkeen veroja voidaan kantaa.” <– Tästä blogin kirjoittaneen lauseesta ymmärrän ainakin itse, että tuloverojen maksaminen haluttaisiin tapahtuvan vasta sitten, kun kirjanpito tilikaudelta tehtynä.

        Sinun esimerkissä on monta tapaa hoitaa tuo ongelma alkuvuoden turhan suurien ennakkoverojen osalta alkuvuoden tuloihin nähden, esim. seuraavat: 1. Jos ala ja suhdanteet ovat tuttuja ja tulos tilikaudesta toiseen suhteellisen samalla tasolla niin se tuskin voi tulla täytenä yllätyksenä joka vuosi tammikuussa, että ennakkovero on isohko – voisiko siihen varautua säästämällä? 2. Jos säästäminen ei tule kysymykseen ja tarvitset lisää maksuaikaa voit hakea veroille tarvittaessa maksujärjestelyn, toki tällöin maksat myös viivästyskorkoa. 3. Olet itse se joka parhaiten tietää arvion tilikauden tuloksestasi. Voit aivan hyvin arvioida tuloksenteon hieman alakanttiin alkuvuodesta jolloin saat vuositasolla pienemmät ennakkoveroerät maksettavaksesi. Sitten voit jälleen esim. kesäkuun alussa ilmoittaa tuloarvion ylemmälle tasolle ja saat suuremmat ennakkoverot loppuvuodelle.

        On nuo 3 tapaa mitä nyt äkkiseltään mieleen jo tulee mielestäni vähän yksinkertaisempia tapoja yksilön hoitaa asiansa kuin se, että koko toimiva tuloverotuksen ennakkoperintä pitäisi "räjäyttää" jotenkin uusiksi sen takia, että mielipahaa aiheutuu arvioiden ilmoittamisesta ennakonkannon alaisten tulojen osalta. Ihan mikään halpa remontti ei taatusti olisi valtiotasolla enkä itse edes ymmärrä miten tuosta vois saada järkevästi toimivaa koska ihmisillä usein on verokorttituloja ja ennakonkannon alaisia tuloja kumpiakin

  • Kari Harjula sanoo:

    ”…Ihan mikään halpa remontti ei taatusti olisi valtiotasolla enkä itse edes ymmärrä miten tuosta vois saada järkevästi toimivaa koska ihmisillä usein on verokorttituloja ja ennakonkannon alaisia tuloja kumpiakin…”

    Halpaa ei ole myöskään yrittäjyyden vaikeuttaminen. Ymmärryksen puute on yleinen – vaivaa usein minuakin. Järkevyys hallinnon kannalta ei ole järkevää yrittäjälle tai palkansaajalle.

    Esittämäni yksinkertaistettu malli on oikeudenmukaisuuden lisäksi yksinkertaistava. Ei verotuksen kuulu olla liian monimutkaista. Verotus tulee olla jokaisen verovelvollisen helposti ymmärrettävissä ja itse selvitettävissä.

    Hallinnon ei myöskään kuuluu valvoa ja seurata kansalaisiaan tosiaikaisesti, toistepäin kylläkin.

    • Ihanko tosissasi olet? sanoo:

      Tuntuu, että tässä yritetään nyt korjata jotain mikä ei ole rikki.

      En todellakaan tunnista tai näe miten ”yrittäjyyttä vaikeutetaan” nykymallisella tuloverotuksen ennakkoperinnällä, yrittäjä kun itse kuitenkin on siinä kuskin paikalla ja muokkaa niitä laskenta perusteita sitten tarpeen niin vaatiessa vastaamaan sen hetkistä tilannettaan ja arviotaan.

      Jos tässä ”esittämässäsi mallissa” kantavana ajatuksena on se, että se raha pitäisi tuloveron oikea-aikaisen maksamisen sijaan olla yrittäjällä itsellään käytössä esim. yritystoiminnan investointeihin tai varaston kasvattamiseen tms. niin kyllä siinä luodaan olosuhteet, joissa moni yrittäjä olisi sitten sen maksun hetken koittaessa (seuraavana vuonna) maksukyvytön syystä tai toisesta, kun raha-asiat eivät sitten olisikaan menneet suunnitelmien mukaan sen elinkeinotoiminnan puolella tai muutoin yksityistalouden puolella.

      Kuten jo aiemminkin mainitsin on ihmisten maksuvaikeudet kasvaneet viime vuosina ja ulosottovelkoihin ajautuu yhä useampi. Arvioit mielestäni todella yläkanttiin perussuomalaisen kuluttajan / yrittäjän ymmärryksen ja käsityksen veroasioista, jos oletat, että he osaisivat itse ottaa niiden hoitamisesta sen vastuun, joka tällä hetkellä on paremmin hallinnassa ennakkoperinnän kautta, jossa pyritään siihen, että tiedot olisivat ajantasaiset ja tarvittava tulovero kertyisi verovuoden aikana.

      ”Hallinnon ei myöskään kuuluu valvoa ja seurata kansalaisiaan tosiaikaisesti” –> Anteeksi, mutta kuulostaa hieman vainoharhaiselta kokea ennakkoperintä ”kansalaisten tosiaikaiselta seurannasta”, kun edelleenkin se verovelvollinem ihan itse voi niitä laskentaperusteitaan ennakkoperinnässään muokata ja niihin vaikuttaa.

  • Kari Harjula sanoo:

    Useista kommenteista puuttuu luottamus ihmisten kykyyn huolehtia omista asioistaan ja vahva sekä vankkumaton usko hallinnon ylivertaisuuteen.

    Ajatus ihmisen kelvottomuudesta huolehtia omista asioistaan ja luottamus kasvottomaan asiat paremmin osaaviin ja tietäviin ovat oma isminsä, joka valitettavasti on nyky-suomalaisten ajattelun valtavirtaa.

    Vaikka en itse usko ihmisten olevan kelvottomia enkä hallinnon ylivertaisuuteen, niin en ketään käännyttämään lähde.

    Toimin jatkossakin arvojeni mukaisesti korostaen yksilön vapautta, yksinyrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja pienintä mahdollista hallintoa.

    • Ihanko tosissasi olet? sanoo:

      Kyllä, olet oikeassa. En todellakaan oman työ- ja yksityiselämästä saamieni kokemusten perusteella usko, että tyypillinen keskiverto suomalainen kuluttaja ja/tai yrittäjä osaisi järjestää elämäänsä & raha-asioitaan niin, että se oikea määrä tuloveroa olisi takataskuun säästettynä valmiiksi, jolla hän maksaisi edeltävän kalenterivuoden tuloveron tarpeensa täysimääräisenä jälkikäteen. Tällainen systeemi sälyttäisi mielestäni vastuuta aivan liikaa ja aivan turhaan veronmaksajan itsensä harteille huolehtia siitä, että hän säästäisi rahan valmiiksi tulevaisuuden maksamista varten. Tähän, kun moni ei vaan valitettavasti kykene – ja tämä johtaisi pahimmillaan sitten jo aiemminkin mainitsemaani ulosottovelkaisten määrän kasvuun.

      Pahoittelen, jos kommentointini antaa käsityksen, että hallinto olisi Suomessa ylivertaista yksilöihin nähden. Näin en koe. Aina on kehitettävää ja tehostamista. Ennakkoperinnän osalta en vain koe, että tässä olisi käsillä sellainen asia, jota tarvitsisi alkaa uudistamaan. Koen, että nykymallinen ennakkoperintä palvelee pitkälti niin yksilöä kuin valtiotakin. En tokikaan voi täysin sisäistää mikä sen sinun ehdottamasi vaihtoehtoisen mallin sisältö ja toimintaperiaatteet tarkalleen ottaen olisivat, mutta kalliiksi tämä muutos eittämättä tulisi ja vastaisiko ne kustannukset oikeasti saavutettua hyötyä?

  • Kari Harjula sanoo:

    Valinta vapauden ja hallinnon ohjaamisen välillä on yksiselitteinen joko tai. Kannatat yksilön vapautta tai olet kannattamatta. Siitä ei tarvitse tässä enempää ”jauhaa”.

    Mitä tulee hintalappuun uudistuksessa, niin päivänselvää on, että mikäli yrittäjä voi käyttää rahan oman yritystoimintansa kehittämiseen sen sijaan, että maksaa kuvitellun, laskennallisen, veron määrän ennen ansion tuloutumista, siitä olisi merkittävä hyöty, jonka hintalappu yhteiskunnalle olisi kotimarkkinoiden piristyminen ja siitä seurauksena monenlaisia hyötyjä.

    Ja olisihan se länsimaisten arvojen mukaistakin…

  • Ylös
    >