
Modulight suunnittelee ja valmistaa laservaloa hyödyntäviä laitteita syöpähoitoihin, silmäsairauksiin ja genetiikkaan. Yritys valmistaa lisäksi tuotteita muihin korkean lisäarvon sovelluksiin, kuten kvanttilaskentaan ja digitaalisiin painokoneisiin. Modulightin tuotteita ovat lääkinnälliset hoitolaitteet, sovellusjärjestelmät, ohjelmistot, pilvipalvelut sekä erikoisvalmisteiset puolijohteet.
Modulight on varhaisen vaiheen teknologiayhtiö, joka hakee kovaa kasvua. Yhtiön tulisi kuitenkin päästä irti niin sanotusta kuolemanlaaksosta, jossa toiminta kyllä vähitellen laajenee, mutta kannattavuus ja rahoitus ovat haasteena.
Toistaiseksi näyttöä kuolemanlaaksosta selviytymisestä ei juurikaan ole. Tätä valitettavaa tilannekuvaa vahvistaa yhtiön tiistaina julkistama tulosvaroitus.
Modulight ei ole antanut ohjeistusta liikevaihdon tai kannattavuuden kehityksestä vuodelle 2023, mutta yhtiön liikevaihto ja tulos kehittyivät aiempaa sisäistä arviota heikommin. Yhtiö kertoo, että sen liikevaihto vuonna 2023 laskee hieman edelliseen vuoteen verrattuna ja liikevoitto heikkenee edellisestä vuodesta.
Yhtiö arvioi liikevaihdon olevan noin 4,0 miljoonaa euroa vuonna 2023, kun se oli 4,6 miljoonaa euroa vuonna 2022.
Tulosvaroitus merkitsee myös sitä, että Modulight ei yllä liiketoimintansa vuosien 2023-2025 tavoitteeseen, jonka mukaan liikevaihdon ja käyttökatteen tulisi kasvaa vahvasti vuosittain.
Projektit viivästyvät
Modulightin mukaan liikevaihto kehittyy arvioitua heikommin, koska osa lähellä kaupallistamisvaihetta olevista projekteista on viivästynyt ja niistä odotetaan lisää liikevaihtoa vasta vuonna 2024. Modulightin liiketoiminta muodostuu vielä pääosin eri vaiheissa olevista tuotekehitysprojekteista.
Kokonaisuudessaan tuotekehitysprojektit ovat yhtiön mukaan kehittyneet positiivisesti, ja useita projekteja on edennyt lähelle kaupallistamisvaihetta.
Yhtiö arvioi edelleen, että lähellä kaupallistamisvaihetta olevien projektien liikevaihtopotentiaali on merkittävä.
Kasvustrategian mukaisten SaaS-pohjaisten liiketoimintamallien käyttöönotto on edistynyt hyvin vuoden loppupuolella, Modulight kertoo. Kuitenkin käyttöönotto on kestänyt odotettua kauemmin ja SaaS-pohjaista liikevaihtoa kertyi vuonna 2023 vähemmän kuin aiemmin on arvioitu.
Yhtiön mukaan SaaS-liiketoimintamallien kehittäminen etenee kokonaisuudessaan edelleen hyvin. Modulight jatkaa palvelun tuotteistamista ja uuden toimintamallin tuomista markkinoille aktiivisesti. Liikevaihtoa SaaS-mallista kertyy tyypillisesti tasaisemmin kuin laitemyynnistä ja vasta kun palvelu eli hoitokerta on toteutunut.
Analyytikko: Kaupallisen potentiaalin arvioiminen lähes mahdotonta
Sijoittajien uskoa Modulightiin koetellaan. Yhtiön osake on laskenut 43 prosenttia.
Inderesin analyytikko Antti Siltanen kertoo, että Modulightin uusi ohjeistus merkitsee kolmatta peräkkäistä liiketoiminnan supistumisen vuotta ja selvää jäämistä jälkeen yhtiön omista tavoitteista.
”Yhtiön tavoittelema laskutusmalli ei vaikuta olevan vielä käynnistynyt merkityksellisessä määrin. Tulevaisuuden näkymien suhteen Modulight toisti useiden projektien olevan lähellä kaupallistamisvaihetta ja niiden liikevaihtopotentiaalin olevan merkittävä. Tämän kaupallisen potentiaalin ajoituksen ja kokoluokan arviointi ulkopuolelta on kuitenkin lähes mahdotonta”, Siltanen toteaa.
Analyytikon mukaan Modulightin osake on mielestämme tällä hetkellä kallis verrokkeihin nähden eikä tarjoaa riittävän houkuttelevaa tuotto-odotusta verrattuna moniin Helsingin pörssin yhtiöihin Life Science -sektorilla ja sen ulkopuolella.
Inderes toistaa Modulightin vähennä-suosituksen ja laskee tavoitehinnan 1,2 euroon aikaisemmasta 1,5 eurosta.
Lue myös tämä: Usko Modulightin kasvutarinaan koetuksella – osakkeesta suli neljännes