Kasvuosakkeet

Marimekolla haasteita kotimarkkinoilla

Marimekolle haasteita tuovat korkeammat kustannukset sekä vaisusti kasvava myynti kotimarkkinoilla.

Tiina Alahuhta-Halme Marimekko
Tiina Alahuhta-Kasko, Marimekon toimitusjohtaja.

Marimekko julkisti tilinpäätöksensä ja loka-joulukuun tulosraporttinsa torstaina. Tulosraportti oli markkinoille pettymys ja osake päätyi torstaina 6,8 prosenttia edellisen päivän kurssinoteerausta alemmas. Perjantaina osake tuli alas vielä noin prosentin verran.

Brändiyhtiön loka-joulukuun tulosraportti oli monella tavalla pettymys, vaikka yhtiö jatkaakin kasvuaan.

Marimekon liikevaihto kasvoi vain prosenttia vertailukaudesta ja oli 50,6 miljoonaa euroa, kun analyytikoiden konsensusodotus oli lähes 54 miljoonaa euroa.

Yhtiön mukaan liikevaihtoa nosti erityisesti kansainvälisen liikevaihdon kasvu mutta myös Suomen vähittäismyynnin myönteinen kehitys.

Liikevaihto Suomessa nousi kaksi prosenttia vähittäismyynnin kasvaessa. Kansainvälinen liikevaihto kasvoi 10 prosenttia, kun erityisesti tukkumyynti kehittyi hyvin sekä Aasian-Tyynenmeren alueella että Pohjois-Amerikassa ja lisenssituotot kasvoivat.

Marimekon vertailukelpoinen liikevoitto nousi viime vuoden 6,9 miljoonasta eurosta 8,3 miljoonaan euroon. Yhtiön mukaan liikevoittoa nostivat erityisesti liikevaihdon kasvu mutta myös suhteellisen myyntikatteen parantuminen. Korkeammat kiinteät kustannukset puolestaan laskivat liikevoittoa.

Analyytikoiden konsensusennuste liikevoitolle oli 8,8 miljoonaa euroa, kun raportoitu toteutunut liikevoitto oli 8,1 miljoonaa euroa. Siten myös tuloskasvu oli odotettua vaisumpaa.

Kasvun skaalausta ulkomailla

Kuluvalle vuodelle Marimekko ennustaa liikevaihdon kasvavan viime vuodesta, jolloin se oli 174 miljoonaa euroa. Vertailukelpoisen liikevoittomarginaalin yhtiö ennakoi olevan 16-19 prosenttia, kun viime vuonna se oli 18,4 prosenttia.

Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko kertoo, että yhtiö jatkoi vuoden viimeisellä neljänneksellä asemansa vahvistamista kansainvälisillä markkinoilla, erityisesti Aasiassa ja Skandinaviassa.

”Kaksi uutta Marimekko-myymälää avattiin Kuala Lumpurissa Malesiassa, joka on yksi kolmesta uudesta loose franchise -partnerien operoimasta markkinasta, joihin Marimekko laajeni vuonna 2023. Kööpenhaminassa avasimme uusimman, dynaamisesti muuntautuvan myymäläkonseptimme mukaisen lippulaivamyymälän”, hän toteaa.

Yhteensä vuoden aikana yhtiö avasi 19 uutta Marimekko-myymälää tai -shop-in-shopia, joista 17 avattiin Aasiassa. Lisäksi Tukholman-lippulaivamyymälä uudistettiin täysin vuonna 2023.

Varsinaisten myymälöiden lisäksi näkyvyyttä Marimekon brändille vuoden aikana toivat 11 pop-upmyymälää, joista neljännellä neljänneksellä yksi sijaitsi Soulissa ja toinen Hongkongissa, toimitusjohtaja kertoo.

Alahuhta-Kaskon mukaan tärkeässä roolissa Marimekon kansainvälisen tunnettuuden kasvattamisessa ovat myös rajoitetun ajan saatavilla olevat yhteistyömallistot oman alansa johtavien toimijoiden kanssa, kuten vuonna 2023 lanseeratut mallistot adidaksen ja IKEAn kanssa.

Strategiakaudella 2023–2027 Marimekko keskittyy skaalaamaan liiketoimintaansa ja kasvuaan erityisesti kansainvälisillä markkinoilla.

Vuoden 2024 Marimekon näkymiin volatiliteettia aiheuttavat kuluttajien luottamuksen ja ostovoiman kehitys erityisesti Suomessa, globaalit toimitusketjujen häiriöt sekä yleinen inflaatiokehitys.

Kiinteät kulut luovat kustannuspaineita

Evlin analyytikko Atte Jortikka kertoo raportissaan, että Marimekko julkisti Evlin ennusteita heikommat luvut neljännelle kvartaalille.

Jortikan mukaan liikevaihdon osalta pettymys Evlin ennusteisiin nähden oli kotimaan tukkukauppa, joka alitti Evlin ennusteen selvästi. Kannattavuudessa ei yllätyksiä tullut kulurakenteessa ja Evlin ennustama matalampi kannattavuus johtui pääosin alhaisemmasta liikevaihdosta.

Marimekon kaksijakoinen myynnin kehitys jatkuu tänä vuonna, Jortikka uskoo.

”Marimekon kaksi tärkeintä markkinaa, Suomi ja Aasia kehittyivät neljännellä kvartaalilla eri suuntiin ja odotamme tämän jatkuvan myös tänä vuonna. Yhtiö suunnittelee avaavansa yhteensä 10-15 liikettä joista valtaosa avataan Aasian markkinalla”, analyytikko toteaa.

Kansainvälisen liikevaihdon kasvua tukevat yhtiön nykyinen liikkeiden verkosto ja verkkokauppa sekä uudet avattavat liikkeet, Jortikka arvioi.

Evli odottaa, että korkeammat kiinteät kustannukset luovat Marimekolle kannattavuuspaineita, lisäksi kotimaan markkinan heikkous luo paineita myyntikatteeseen. Toisaalta lisenssimyynti tukee kannattavuutta, Marimekko arvioi lisenssituottojen olevan suunnilleen edellisvuoden tasolla.

Evlin laskettua liikevaihto- ja kannattavuusennusteita, laskee pankin tavoitehinta Marimekon osakkeelle 11,5 euroon aiemmasta 12 eurosta. Yhtiön osakekurssin viimeisin noteeraus on 12,2 euroa. Evlin suositus on edelleen pidä.

Kommentoi
Ylös
>