Sijoitusstrategiat

Tämä salkunhoitaja kaihtaa bulkkituotteita valmistavia metsäyhtiöitä

Bulkkituotteita valmistavien yhtiöiden on vaikea saada pysyvää kilpailuetua.

Warren Buffett ja hänen edesmennyt yhtiökumppaninsa Charlie Munger ovat tulleet tunnetuksi siitä, että he etsivät sijoituskohteikseen osakkeita, joilla on kestävä kilpailuetu. Tämäntyyppisestä kilpailuedusta Buffett käyttää englannin kielen termiä ”moat” eli vallihauta.

Vallihauta on usein etu, jota on vaikea jäljitellä tai toistaa. Yritykset pyrkivät saavuttamaan vallihaudan, jotta ne voisivat siten tehokkaasti estää muiden yritysten tuoman kilpailun. Menestys houkuttelee alalle uusia kilpailijoita, ja ilman vallihautaa voi kilpailu päästä merkittävästi syömään niin yrityksen katetta kuin kasvuakin.

Yrityksen vallihauta saattaa perustua moniin eri tekijöihin. Se voi syntyä verkostovaikutuksesta, hinnoitteluvoimasta, patenteista, luonnollisesta monopolista, korkeista vaihtokustannuksista tai vaikkapa brändin tuomasta vallihaudasta.

Seligsonin Phoebus-rahaston salkunhoitaja Anders Oldenburg tuntuu ajattelevan, että ainakaan metsäyhtiöistä ei vallihautaa löydy. Hän kertoo blogissaan, että metsäyhtiöiden puute Phoebuksesta ei johdu siitä, että hän välttelisi toimialaa mistään ideologisista syistä, vaan kyse on bulkkituotteita valmistavien yritysten välttämisestä.

”Mutta pyrin välttämään bulkkituoteyhtiöitä, ja metsäyhtiöt ovat minusta sellaisia”, toteaa.

Tällaisia metsäteollisuuden bulkkituotteita ovat esimerkiksi puutavara, paperi, sellu, kartonki ja vaneri. Oldenburgin mukaan tällainen yhtiö ei pysty vaikuttamaan tuotteidensa hintaan, koska tuote on kaikilla sama ja hinta on siksi kaikille sama. Siitä johtuen ainoaksi kilpailuvaltiksi jää kilpailijoita pysyvästi alempi tuotantokustannus. Tuotantokustannuksiinkaan ei aina ole mahdollista vaikuttaa täysimääräisesti.

”Tuotantokustannus riippuu usein asioista, joihin yhtiö itse ei pysty vaikuttamaan, kuten esimerkiksi valuuttakurssit, palkat tai verotus. Siksi kilpailuetu ei aina ole pysyvä”, salkunhoitaja päättelee.

Salkunhoitaja myöntää, että jollain yhtiöllä voisi olla pysyvämpi kilpailuetu, jos esimerkiksi suolakaivos tai öljylähde on geologisista tai logistisista syistä paljon kilpailijoitaan halvempi hyödyntää. Tämä ei kuitenkaan hänen näkemyksensä mukaan päde metsäsektoriin.

Salkunhoitaja ei siis näe metsäyhtiöissä pitkäaikaisia kilpailuetuja.

Vaikka esimerkiksi ruotsalaisen SCA:n osakkeiden markkina-arvo lisättynä nettoveloilla vastasi vain metsien arvoa ja teollisuuden sai ilmaiseksi, ei Seligson halunnut yhtiöön sijoittaa. Syy oli yksinkertaisesti se, että se ei olisi ollut Phoebuksen sijoitusfilosofian mukaista.

Lisäksi yhteiskunnat haluavat monesti verottaa ”liian kannattavia luonnonvaroja” muita yrityksiä enemmän, Oldenburg väittää.

”Sen näemme esimerkiksi Norjassa ’windfall-veroina’, niin vesi- ja tuulivoimassa kuin öljyn poraamisessa ja lohen kasvatuksessa.”

Kommentoi
Ylös
>