Oma talous

Neste: Polttoaineet voivat loppua lakon vuoksi

Neste ei enää pysty turvaamaan polttoaineiden riittävyyttä asemaverkostossaan.

Neste tankkausasema polttoaine
Kuva: Neste Oyj.

Neste kertoi keskiviikkona 20. maaliskuuta selvittävänsä lakon jatkumisen vaikutuksia, ja että pitkittyessään lakko vaikuttaa merkittävästi polttonesteiden asiakastoimituksiin ja saatavuuteen Nesteen asemaverkostossa Suomessa.

Tänään yhtiö kertoo tiedotteessaan, että varautumisesta huolimatta Neste ei enää pysty turvaamaan asiakastoimituksiaan ja tuotteiden riittävyyttä koko maata palvelevassa asemaverkostossaan. 

Osalta Nesteen asemista ei saa enää polttonesteitä, ja tilanne vaikeutuu lakon jatkuessa. Yhtiö kertoo olevansa pahoillaan asiakkailleen lakosta johtuvista seuraamuksista. 

Huoltovarmuuden näkökulmasta työtaistelujen vaikutukset ovat edelleen vähäisiä. Huoltovarmuuskeskus (HVK) kertoi maanantaina, että työtaistelujen kohteena olevilla toimialoilla ei ole tapahtunut muutosta edelliseen arvioon, joka julkaistiin viime perjantaina.

Huoltovarmuuskeskus on toimittanut Teollisuusliitolle lisätietoa, jotta se voisi päättää lakkorajojen väljentämisestä polttoainejakelun turvaamiseksi.

Yhteydenpito ja keskustelut HVK:n ja Teollisuusliiton välillä liittyen polttoainejakelun lakkorajoihin ovat jatkuneet maanantaina. HVK on toimittanut Teollisuusliitolle lisätietoja aiheesta.

Huoltovarmuuskeskus katsoo, että liitolla on nyt hyvät edellytykset linjata lakkorajoista vastuullisesti niin, että huoltovarmuudesta pystytään huolehtimaan riittävällä tavalla. Tässä pitkittyneessä lakkotilanteessa on tärkeää turvata polttoaineen saatavuus kriittisille kuljetuksille, HVK kertoo.

Lakon on ilmoitettu jatkuvan maaliskuun loppuun asti.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta tapasi viime keskiviikkona työministeri Arto Satosen. SAK:n hallitus totesi keskustelun jälkeen, että poliittiset työtaistelut jatkuvat keskeytyksettä.

SAK:n hallitus päätti jatkaa jo aikaisemmin alkaneita lakkoja keskeytyksettä. Lakossa on yhteensä noin 7 000 Teollisuusliiton, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n, Palvelualojen ammattiliiton PAMin, Rakennusliiton, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n ja Sähköliiton työntekijää.

Työministeri Arto Satonen kutsui viime viikolla Opettajien Ammattijärjestö OAJ:n ja JUKO ry:n puheenjohtaja Katarina Murron ja Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkösen selvittämään ja löytämään keinon, jolla kaikki syksyllä 2023 kaksikantaisiin neuvotteluihin Suomen työmarkkinamallista osallistuneet palkansaajajärjestöt saataisiin saman pöydän ääreen neuvottelemaan Suomelle yhteisesti hyväksyttyä ja kestävää työmarkkinamallia.

Kommentoi
Ylös
>