
Tomra Systems on norjalainen kierrätysratkaisuihin erikoistunut Oslon pörssissä noteerattu yhtiö. Se tarjoaa älykkäitä ratkaisuja raaka-aineiden käytön optimoimiseksi.
Tomran laitteiden avulla raaka-aineita voidaan hankkia, käyttää, kerätä takaisin, kierrättää ja käyttää uudestaan. Yhtiö on toiminut alalla jo yli 40 vuotta.
Yksi tunnetuimpia Tomran ratkaisuista on pullonpalautusautomaatti. Nykyään yhtiön palautusautomaatteja on asennettu jo yli 80 000 kappaletta yli 60 maahan ja niiden kautta kerätään yli 40 miljardia juomapakkausta vuosittain.
Tomra luottaa siihen, että maailman kasvava väkiluku ja resurssien vähentyminen ovat sen mahdollisuuksia. Yhtiö ennustaa, että maailman väkiluku kasvaa 30 prosenttia seuraavan 40 vuoden aikana. Joka vuosi keskiluokkaan nousee 70 miljoonaa ihmistä, joten yhtiön mukaan maailman luonnonvaroihin kohdistuu ennennäkemätön paine.
Kehittyvä kasvu voidaan Tomran mielestä turvata ainoastaan käyttämällä raaka-aineita tehokkaammin. 40 vuoden kuluttua on pystyttävä ruokkimaan 30 prosenttia enemmän ihmisiä, mutta viljelysmaata on parhaassakin tapauksessa käytettävissä vain nykyinen määrä.
Takana vahvaa kasvua
Viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä valuuttakursseilla oikaistu liikevaihto nousi 10 prosenttia vertailukaudesta 4,1 miljardiin norjan kruunuun. Tilauskanta nousi vertailukaudesta 11 prosenttia. Oikaistu osakekohtainen tulos nousi vertailukauden 1,23 norjan kruunusta 1,27 kruunuun.
Yhtiö on pystynyt kasvattamaan liikevaihtoaan jo useiden neljännesvuosien ajan. Kun vuoden 2017 viimeiseen vuosineljännekseen nähden on Tomran liikevaihto yli kaksinkertaistunut.

Koko viime vuonna liikevaihto nousu 14,7 miljardiin kruunuun, kun vuotta aiemmin liikevaihto oli 12,2 miljardia kruunua. Osakekohtainen tulos nousi 3,5 kruunusta 3,6 kruunuun.
Uusia kasvumahdollisuuksia Tomralle saattaa tuoda se, että EU:ssa on äänestetty juomapakkausten palautuspanttien pakollistamisesta kaikissa jäsenmaissa vuoteen 2029 mennessä.
”Jos hanke toteutuu, kasvaa palautusautomaattien määrä nykyisestä 2,5-kertaiseksi”, toteaa Handelsbankenin analyytikko Timo Heinonen pankin aamukatsauksessa.
Heinosen mukaan Tomra on lanseerannut uuden R2-palautusautomaatin, joka saattaa auttaa liikevaihdon kasvatuksessa. Pankin mielestä Tomran R1- ja R2 -palautusautomaatit ovat vallankumouksellisia. Siksi niiltä on odotettavissa vahvaa myyntiä jatkossa.
Kasvavat vaatimukset muovin kierrätykseen
Toinen kasvumahdollisuus liittyy muovin kasvavaan kierrätysvaatimukseen.
”Muovin kierrätyksessä on kyse ennen kaikkea lajittelusta. Yhtiöt, joiden toiminta nojaa vahvasti muoviin, ovat kyvyttömiä hankkimaan riittävästi kierrätysmuovia. Näin ollen vaarana on, etteivät ne saavuta kierrätysmuovin käyttöön liittyviä tavoitteita ajoissa. EU on jo julkaissut varoituksen, jonka mukaan 19 jäsenvaltiota uhkaa epäonnistua vuodelle 2025 asetetuissa muovinkierrätystavoitteissa.
Tomran lajitteluteknologialla saattaa olla kierrätysmuovitavoitteiden vuoksi edessä ruusuiset ajat, Heinonen arvioi.
”Kierrätysraaka-aineen tuottajat eivät pysty varmistamaan riittävää materiaalien saantia, ja myös materiaalin laatu on heikkoa. Tämä lupaa hyvää Tomran erinomaiselle lajitteluteknologialle, jolle voi tulla laajaa kysyntää.”
Handelsbanken odottaa Tomralta 14 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua vuosille 2024-29. Tomran liikevoiton pankki odottaa kasvavan 22 prosenttia vuodessa vuosina 2024-29.
Arvostukseltaan Tomra näyttää olevan Heinosen mukaan 10 prosentin alennuksessa suhteessa muihin laadukkaisiin pohjoismaisiin verrokkeihinsa. Konsensusennusteilla P/E-kerroin tälle vuodelle on kuitenkin lähes 44x, mikä kertoo kovista kasvuodotuksista.
Handelsbankenin kolmen kuukauden suositus Tomran osakkeelle on osta. Kolmen vuoden tavoitehinta on 250 kruunua, kun tämän hetken kurssinoteeraus on alle 170 kruunua. Kasvupotentiaalia siis on, mikäli tavoitehinta on kohdillaan.