Makrotalous

Kansainväliset rahtijätit saattavat hyötyä Punaisenmeren iskuista

Punaisellameren iskujen jatkuminen voi jopa nelinkertaistaa rahtihinnat.

Maailmankaupasta 12 prosenttia kulkee Punaisenmeren kautta. Afrikan ja Arabian niemimaan välissä olevan Bab el-Mandebin salmen kautta liikkuu noin kolmannes maailmanlaajuisesta konttiliikenteestä. 

Jemeniläiset huthikapinalliset tekevät iskuja kansainväliseen laivaliikenteeseen Punaisellamerellä. Huthit sanovat osoittavansa solidaarisuutta palestiinalaisille, mutta käytännössä iskut kohdistuvat paljolti muihin kuin Israeliin tai sen liittolaisiin.  

Hyökkäykset asettavat rahtiyhtiöt vaikeaan asemaan, kertoo Boston Consulting Groupin (BCG) tiedotteessaan.

Yhtäältä hyökkäykset korottavat hintoja säilyttääkseen katteet, toisaalta varovat korottamasta niitä liikaa, ettei kuljetusten kysyntä romahda. BCG:n tuoreen raportin mukaan epävakaa maailmantilanne pakottaa merikuljetusalan sopeutumaan: on investoitava kuljetusten häiriöttömyyteen.  

Rahtiyhtiöt ovat jo muuttaneet reittejä: Aasiasta Eurooppaan kierretään Afrikan eteläkärjen kautta.

Jemenin kapinallisten rahtilaivaiskuista alkanut kriisi voi kehittyä neljällä eri tavalla, arvioi konsulttiyhtiö.

Raportti kertoo neljästä skenaariosta, joihin tilanne voi johtaa. 

  1. Nopea loppuminen. Hyökkäykset jatkuvat, mutta kriisi päättyy maaliskuun loppuun mennessä. Länsivallat tuhoavat suurimman osan huthien kalustosta, normaali meriliikenne palautuu vuoden toisella neljänneksellä. 
  1. Vaikea vuosi. Hyökkäykset jatkuvat koko vuoden, mutta päättyvät hauraaseen tulitaukosopimukseen. Rahtiyhtiöt reitittävät 90 prosenttia kuljetuksistaan uudelleen, alusten nopeutta lisätään kuusi prosenttia. Rahtihinnat voivat kaksinkertaistua, jopa nelinkertaistua. 
  1. Selviytyminen. Hyökkäykset muuttuvat satunnaisiksi. Kriisi päättyy vuoden 2025 alussa, kun huthit menettävät kykynsä hyökätä. Rahdista 85 prosenttia reititetään uudelleen, alusten nopeutta lisätään 7 prosenttia. 
  1. Alueellinen kriisi. Hyökkäykset jatkuvat voimakkaina, sota leviää Arabian niemimaalle ja jatkuu vuoteen 2025. Bab el-Mandebin salmi sulkeutuu. Kaikki reitit mietitään uusiksi, rahti siirtyy pääosin muille reiteille. Merenkulun kysyntä Kaukoidästä Eurooppaan voi pudota jopa kolme prosenttia.  

Fitch Ratingsin mukaan kansainväliset varustamot hyötyvät rahtimaksujen noususta, sillä ne ylittävät uudelleenreitityksestä aiheutuvat kustannukset kaupallisiin aluksiin Punaisellamerellä tehtyjen jatkuvien hyökkäysten jälkeen. Lähes puolet rahtilaivoista ja säiliöaluksista on ohjattu pois Suezin kanavalta vaihtoehtoisille reiteille Hyväntoivonniemen kautta.

Kansainväliset rahtiliikenneyhtiöt kuten Mediterranean Shipping Company (MSC), Maersk, Hapag-Lloyd, CMA CGM ja Cosco, veloittavat merikuljetuksista nyt korkeampia hintoja kuin ne veloittivat koko vuoden 2023 ajan, jolloin rahtien spot-hinnat laskivat.

Rahtijätit voivat veloittaa enemmän sekä spot- että sopimushinnoista. Hinta riippuu kuitenkin myös yleisestä tarjonnasta ja kysynnästä, polttoainekustannuksista ja kuljetun matkan pituudesta. Matkan pituus on noussut jopa 10-14 päivää, kun monet alukset välttelevät Punaistamerta ja kiertävät Hyväntoivonniemen kautta.

Vaikka Punaisenmeren kriisistä aiheutuneet rahtihintojen nousut hyödyttävät näitä varustamoja, Fitch Ratingsin johtajan Raman Singlan mukaan jää kuitenkin nähtäväksi, realisoituuko tämä hyöty kuluvalla vuosineljänneksellä tai tulevina kausina.

”Kaikki spot-maksujen nousu ei vaikuta välittömästi tuloihin, koska suuri osa liiketoiminnasta perustuu vuosisopimuksiin”, Singla kertoo Sourcing Journal -sivuston haastattelussa.

Maailman konttihintoja seuraava World Container Index (WCI) on nyt 112 prosenttia korkeammalla kuin ennen koronakriisiä vuonna 2019 ollut keskimääräinen hinta. Indeksi nousi rajusti koronakriisin aikana.

Kommentoi
Ylös
>