Yksi sijoitusmaailman keskeisiä kiistakysymyksiä on se, voiko taitava sijoittaja saavuttaa systemaattisesti indeksirahastoja parempia tuottoja.
Sijoittajia askarruttaa usein kysymys, ovatko markkinat aina oikeassa? Myös rahoitusteoriassa markkinatehokkuus on yksi kaikkein keskeisimpiä käsitteitä. Eri sijoitusstrategioiden hyödyllisyyttä arvioitaessa viitataan usein markkinoiden tehokkuuteen tai tehottomuuteen.
Esimerkiksi osakemarkkinoilla markkinatehokkuus tarkoittaa tilannetta, jossa kukaan sijoittaja ei pysty saavuttamaan johdonmukaisesti markkinoita parempaa tuottoa riskitasoon nähden.
Tehokkaiden markkinoiden hypoteesi perustuu useisiin keskeisiin oletuksiin.
Siinä oletetaan, että sijoittajat ovat rationaalisia, tunteettomia ja arvostavat arvopapereita vain odotetun riskin ja tuoton perusteella. Tieto on vapaasti ja nopeasti kaikkien markkinaosapuolten saatavilla ja uusi tieto sisällytetään välittömästi omaisuuserien hintoihin.
Jos markkinat ovat tehokkaat, kaikki sellainen informaatio, josta voisi olla hyötyä tuottojen kannalta, on kaikkien sijoittajien käytettävissä. Koska kaikki sijoittajat voivat hyödyntää saatavilla olevaa tietoa, heijastuu tieto sijoituskohteiden hintoihin.
Markkinatehokkuus lisää indeksirahastojen suosiota
Princetonin yliopiston taloustieteen professori Burton G. Malkiel painottaa sijoitusklassikon aseman saavuttaneessa kirjassaan Sattuman kauppaa Wall Streetilla, ettei markkinatehokkuus tarkoita sitä, että sijoittajat olisivat täydellisen rationaalisia. Sijoittajat voivat tehdä virheitä, ja silti markkinat saattavat olla tehokkaat.
Markkinatehokkuudessa on siis kyse yksinkertaisesti siitä, että tehokkaat rahoitusmarkkinat eivät salli sijoittajien ansaita keskimääräistä parempia tuottoja, jolleivat sijoittajat hyväksy keskimääräistä suurempia riskejä. Ilmaisia lounaita ei siis ole.
Markkinatehokkuus on vahva oletus sijoitusmarkkinoiden toiminnasta. Jos sijoitusmarkkinat ovat todellakin tehokkaat, on esimerkiksi osakekurssien historiaa hyödyntävä tekninen analyysi turhaa.
Tehokkailla markkinoilla myöskään aliarvostettujen yhtiöiden osakepoiminta ei tuota suurempaa tuottoa ilman suurempaa riskiä.
Tämän vuoksi monet sijoittajat ovat siirtyneet passiivisiin indeksirahastoihin, jotka seuraavat markkinoiden tuottoja pienemmillä kustannuksilla. Indeksirahastojen osuus osakerahastojen varoista on Yhdysvalloissa jo yli 50 prosenttia, kun tehokkaiden markkinoiden teoria on saanut yhä enemmän vaikutusvaltaa.
Passiiviset indeksirahastot ja ETF-rahastot ovat järkeviä monille sijoittajille, sillä ne yksinkertaisesti seuraavat markkinoiden tuottoja alhaisin palkkioin. Osakepoiminta ei keskimäärin tuo lisäarvoa, mikäli markkinat ovat tehokkaat.
Kritiikki markkinatehokkuushypoteesia kohtaan
Jotkut aktiiviset rahastonhoitajat väittävät kuitenkin edelleen, että tehottomuus mahdollistaa ylituotot. Kriitikot väittävät, että markkinatehokkuushypoteesin oletukset ovat epärealistisia. Kriitikoiden mukaan sijoittajat toimivat usein epärationaalisesti, ja hinnat voivat poiketa käyvästä arvosta pitkiä aikoja.
Käyttäytymistaloustieteen mukaan sijoittajat toimivat usein epärationaalisesti kognitiivisten vääristymien vuoksi.
Jos rahoitusmarkkinat toimisivat tehokkaasti, ei esimerkiksi pörssissä voisi ilmetä anomalioita, eli säännöllisiä poikkeamia markkinatehokkuudesta. Markkinatehokkailla osakemarkkinoilla sijoittajat huomaisivat anomaliat, hyödyntäisivät niitä ja siten anomalian pitäisi poistua.
Useat sijoittajat kuitenkin uskovat, että markkinoilta löytyy sellaisia anomalioita, joita hyödyntämällä sijoittaja voi voittaa indeksin tuotot.
Tammikuuilmiö on yksi tunnetuimmista sijoitusmarkkinoiden anomalioista ja sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa tammikuussa on mahdollista saada suurempia tuottoja kuin muina kuukausina.
Lisäksi informaatiokustannukset, markkinoiden monimutkaisuus ja likviditeettirajoitukset estävät täydellisen tehokkuuden. Myös äärimmäiset tapahtumat, kuten kuplat ja romahdukset, ovat kriitikoiden mukaan osoitus markkinoiden tehottomuudesta.
Moni uskoo voivansa lyödä markkinatuoton
Osakemarkkinoilla on mahdollista voittaa indeksituotot, väittävät tehokkaiden markkinoiden hypoteesin kriitikot. Heidän mukaansa esimerkiksi jotkut osakkeet voivat olla aliarvostettuja suhteessa taloudellisiin lukuihinsa.
Tekniset analyysin harrastajat puolestaan uskovat voivansa tunnistaa esimerkiksi trendejä, joiden avulla sijoittaja voi päästä ylituottoihin.
Käyttäytymistaloustieteilijät puolestaan väittävät, että sijoittajien kognitiiviset ennakkoluulot voivat aiheuttaa väärin hinnoiteltuja omaisuuseriä.
Behavioristinen taloustiede on pyrkinyt osoittamaan, että sijoittajien harkintakyky on epätäydellistä, mikä aiheuttaa markkinoille hintavääristymiä eli omaisuuserien hintojen poikkeamista niiden käyvästä arvosta.
Liiallinen luottamus saattaa saada sijoittajat yliarvioimaan kykynsä arvioida omaisuuseriä, mikä johtaa liialliseen kaupankäyntiin ja kupliin. Laumakäyttäytyminen voi johtaa myös siihen, että sijoittajat seuraavat pikemminkin joukkoa kuin makrotalouden ja yritysten fundamentteja. Tappiokammo voi saada sijoittajat pitämään tappiollisia positioita liian pitkään.
Nämä järjestelmälliset vääristymät estävät kaiken oleellisen tiedon välittymistä sijoituskohteiden hintoihin, jolloin taitava sijoittaja voisi käyttää näitä hintavääristymiä hyväkseen.
Vaikka markkinatehokkuushypoteesi on edelleen keskeinen rahoitusteoria, keskustelut jatkuvat siitä, onko olemassa hinnoitteluvirheitä, joita sijoittaja voi hyödyntää. Akateeminen rahoitustutkimus kuitenkin väittää, että sijoittajan tai sijoitusrahaston on huomattavan vaikeaa voittaa jatkuvasti laajoja markkinaindeksejä, mikä tukee pitkälti tehokkaita markkinoita.
