Yritysuutiset

Suomi menetti SSAB:n 4,5 miljardin euron jätti-investoinnin

SSAB on tehnyt päätöksen rakentaa fossiilivapaan teräksen tuotantolaitoksen Luulajaan, Ruotsiin. Vaihtoehtona oli myös Raahe.

SSAB:n toimitusjohtaja Martin Lindqvist
SSAB:n toimitusjohtaja Martin Lindqvist. Kuva: SSAB Oyj.

Teräsyhtiö SSAB:n hallitus on tänään päättänyt yhtiön vihreän siirtymän seuraavasta vaiheesta, huippumodernin fossiilivapaan teräksen minimill-tuotantolaitoksen rakentamisesta Luulajaan, Ruotsiin. Suomelle päätös on sikäli harmillinen, että ehdolla tehtaan sijoituspaikaksi oli myös Raahe Pohjois-Pohjanmaalla.

Yhtiön mukaan liiketoiminnalliset syyt puolsivat Luulajan valintaa Lisäksi Raahen tehtaan nykyiset laitteet ovat kehittyneempiä, moninaisempia ja paremmassa kunnossa.

SSAB suunnittelee kuitenkin myös Raahen tehtaaseen investointeja. Projektin ajoitus riippuu SSAB:n rahoitus- ja toteutuskapasiteetista sekä Luulajan hankkeesta saatavista opeista.

Luulajan kokonaisinvestoinnin arvioidaan olevan noin 4,5 miljardia euroa. Investoimalla uuteen teknologiaan SSAB välttää noin kahden miljardin euron investoinnit nykyisiin tuotantolaitoksiin seuraavien 10 vuoden aikana. Investointi on tarkoitus rahoittaa omalla kassavirralla SSAB:n taloudellisten tavoitteiden puitteissa.

Luulajan uuden tehtaan kapasiteetti on noin 2,5 miljoonaa tonnia terästä vuodessa. Se koostuu kahdesta valokaariuunista, kehittyneestä sekundäärimetallurgiasta ja suoravalssaavasta nauhavalssaamosta, joka mahdollistaa SSAB:n erikoistuotteiden valmistamisen. Investointi mahdollistaa jatkossa myös kylmävalssattujen ja sinkittyjen tuotteiden valmistuksen ja siten laajemmat premium-valikoimat autoteollisuudelle. Moderni terästehdas käyttää raaka-aineenaan fossiilivapaata rautasientä Jällivaaran HYBRIT-demonstraatiolaitokselta sekä kierrätysteräsromua.

Havainnekuva SSAB:n uudesta terästehtaasta Luulajassa. Kuva: SSAB Oyj.

”Luulajan muutos on virstanpylväs matkallamme kohti fossiilivapaata terästä. Poistamme seitsemän prosenttia koko Ruotsin hiilidioksidipäästöistä, vahvistamme kilpailukykyämme ja turvaamme työpaikkojamme Euroopan kustannustehokkaimmalla kestävän kehityksen mukaisella ohutlevytuotannolla”, sanoo SSAB:n toimitusjohtaja Martin Lindqvist.

Investointi luo SSAB:n mukaan merkittävää lisäarvoa yhtiölle.

Nykyiseen tuotantojärjestelmään verrattuna käyttökatteen odotetaan paranevan yli 5,0 miljardia Ruotsin kruunua vuodessa nykyisillä hyödykehintaennusteilla. Uuden tuotantolaitoksen kustannusasema on parempi alentuneiden kiinteiden kustannusten, paremman tehokkuuden, lyhyempien läpimenoaikojen ja eliminoitujen hiilidioksidikustannusten ansiosta.

Suunnitelman mukaan tuotanto lisääntyy 0,5 miljoonaa tonnia vuodessa, ja tuotemix paranee miljoonalla tonnilla erikois- ja premiumteräksiä.

Uuden tehtaan on suunniteltu käynnistyvän vuoden 2028 lopulla ja täydellä kapasiteetilla vuotta myöhemmin. Ympäristölupia odotetaan vuoden 2024 lopulla.

Investointi on tärkeä askel SSAB:n strategiassa saavuttaa johtava asema päästöttömien erikois- ja premium-terästen markkinoilla. SSAB on jo solminut 55 kumppanuutta johtavien asiakkaiden kanssa fossiilivapaan teräksen ja SSAB Zero -teräksen osalta.

Kommentoi
Ylös
>