Moni sortuu tähän virheeseen verotuksen matkavähennyksissä

Veroilmoituksen tarkistamisen ja täydentämisen aika on suurimmalla osalla nyt.
liikenne autot autoilu talous liikenne autot autoilu talous

Pian on taas se aika vuodesta, kun palkansaajien ja eläkeläisten tulee tarkistaa ja täydentää veroilmoituksensa. Palkansaajilla ja eläkeläisillä veroilmoitusten täydentämisen määräpäivät ovat 7. toukokuuta, 14. toukokuuta ja 21. toukokuuta. Kunkin veronmaksajan oma määräpäivä näkyy esitäytetystä veroilmoituksesta. 

Matkakuluvähennys on suosituin verovähennys. Vuonna 2022 matkakuluja vähensi verotuksessaan 845 000 henkilöä, ja palkkatuloista vähennystä myönnettiin yhteensä 2,6 miljardilla eurolla.

Matkakuluvähennyksen voi hakea oman auton käytön perusteella, jos julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä, yhdensuuntaisella matkalla joutuisi kävelemään vähintään kolme kilometriä, odotusaika (ei siis matkustusaika) meno-paluumatkalla on yhteensä vähintään kaksi tuntia tai matka alkaa tai päättyy klo 00.00–05.00 välisenä aikana. 

Kodin ja työpaikan välistä matkakuluvähennystä voi hakea viime vuodelta enintään 8 400 euroa. Matkakuluvähennyksen enimmäismäärää nostettiin vuosilta 2022 ja 2023 väliaikaisesti 7 000 eurosta 8 400 euroon. 

Jos matkakuluvähennyksen saa oman auton käytön mukaan, vähennys on 0,30 euroa kilometriltä. Käyttöetuautosta vähennys on 0,24 euroa kilometriltä. 

Yleinen harhaluulo matkakuluvähennyksestä

Matkakuluvähennystä ei kuitenkaan aina haeta oikein.

Verohallinto muistuttaa, että moni veronmaksaja kuvittelee virheellisesti, että verotuksen matkakuluvähennyksen voisi tehdä oman auton käytön perusteella, jos käyttää autoa sujuvoittamaan kodin ja työpaikan välisiä matkoja, tarvitsee autoa työssään tai esimerkiksi lasten päivähoitoon vieminen vaatii autoa. 

”Vaikka kulkisi tosiasiassa kodin ja työpaikan väliset matkat autolla, verotuksen matkakuluvähennyksen voi hakea halvimman kulkuneuvon mukaan. Yleensä edullisin kulkuneuvo on julkinen liikenne”, sanoo Verohallinnon ylitarkastaja Minna Palomäki

Kodin ja työpaikan väliseen matkaan ei lasketa mukaan lasten saattamista hoitopaikkaan tai kouluun.  

Mitä veroilmoitukselta kannattaa tarkistaa?

Esitäytetyltä veroilmoitukselta kannattaa tarkistaa nyt, että matkakuluvähennyksen tiedot ovat oikein. Helpoimmin esitäytetyn veroilmoituksen tarkistaminen ja täydentäminen onnistuvat OmaVerossa. 

”Verohallinto on saattanut muutosverokortin perusteella täyttää veroilmoitukseen matkakuluja jo valmiiksi. Jokaisen vastuulla on kuitenkin tarkistaa, että veroilmoituksessa olevat tiedot pitävät paikkansa ja korjata mahdolliset virheet. Esimerkiksi työpaikka on voinut vaihtua tai etätöitä on tehty aiempaa enemmän”, sanoo Palomäki. 

Matkakuluvähennystä voi hakea vain työssäoloajalta, eli ei esimerkiksi loman tai työttömyyden ajalta.  

Nyt täydennettävässä vuoden 2023 esitäytetyssä veroilmoituksessa matkakuluilla on 750 euron omavastuu. Tätä pienempiä matkakuluja ei siis kannata ilmoittaa. 

Lue myös tämä: Näin onnistuu suositun kotitalousvähennyksen hakeminen

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Lapwall rakennusteollisuus

Rakentaminen on ahdingossa, mutta LapWall porskuttaa

Seuraava artikkeli
teollisuus tehdas tuotanto

Maailmantalous piristyy - Onko nyt syklisten osakkeiden aika?