
Trump Media & Technology Groupin, USA:n entisen presidentin Donald Trumpin sosiaalisen median alustan Truth Socialin emoyhtiön, osakkeet putosivat torstaina kahdeksan prosenttia jälkimarkkinoilla. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun Trump todettiin syylliseksi niin sanotussa hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä.
Trump Median osakkeet ovat nousseet tänä vuonna 197 prosenttia.
12 hengen valamiehistö totesi New Yorkissa torstaina Trumpin syylliseksi kaikkiin 34 syytekohtaan. Trump katsottiin syyllistyneen kirjanpitorikoksiin peitelläkseen rahojen maksamista pornotähti Stormy Danielsille. Syyttäjä Alvin Braggin mukaan oleellista oli kuitenkin se, että Trumpin tarkoituksessa vaikuttaa vuoden 2016 presidentinvaaleihin.
Trumpia voi teoriassa saada enimmillään neljän vuoden vankeusrangaistus, mutta New Yorkin osavaltiossa kuitenkin harvoin ensikertalainen tuomittaisiin vankilaan tämän tason kirjanpitorikoksista. Todennäköisemmin Trump tuomitaan sakkoihin tai ehdolliseen vankeuteen.
Tuomio ei ole myöskään vielä lainvoimainen, sillä tuomio on määrä lukea 11. heinäkuuta. Trumpin asianajaja Todd Blance kertoi, että Trump aikoo valittaa päätöksestä niin pian kuin mahdollista.
Trump Media, Truth Socialin emoyhtiö, listautui Nasdaqiin fuusioiduttuaan erikoishankintayhtiö Digital World Acquisition Corp:n kanssa.
Trump perusti Truth Socialin sen jälkeen, kun hänen tilinsä poistettiin suurista sosiaalisen median sovelluksista, kuten Facebookista ja X:stä, tammikuun 6. päivän Capitol-mellakoiden jälkeen vuonna 2021. Trump on sittemmin palautettu kyseisille alustoille, mutta hän julkaisi lähes yksinomaan Truth Social -tilillään koko oikeudenkäynnin ajan.
Trump Media raportoi vain hieman yli neljän miljoonan dollarin liikevaihdosta nettotappioiden noustessa lähes 60 miljoonaan dollariin 31. joulukuuta päättyneeltä tilikaudelta.
Trump Media kertoi odottavansa lähitulevaisuudessa liiketappiota ja negatiivista liiketoiminnan kassavirtaa, koska se pyrkii laajentamaan käyttäjäkuntaansa ja houkuttelemaan lisää alustakumppaneita ja mainostajia.
Toukokuussa yhtiö raportoi ensimmäisen neljänneksen tulosraportin. Se paljasti 327 miljoonan dollarin tappiot, jotka liittyivät pääasiassa SPAC-sopimukseen liittyviin kuluihin. Yhtiö ilmoitti, että 29. huhtikuuta yli 621 000 eri osakkeenomistajaa omisti Trump Median osakkeita, ja totesi, että ”valtaosa” näistä oli yksityissijoittajia.
Trumpin yhtiö listautui maaliskuussa fuusioitumalla Digital World Acquisitonin -nimisen yhtiön kanssa, joka niin sanottu SPAC-yhtiö. SPAC on pörssinoteerattu kuoriyhtiö, jonka tarkoituksena on sulautua listautumattoman yrityksen kanssa.
Trumpilla on noin 60 prosentin omistusosuus Truth Socialista. Torstain päätöskurssilla, joka oli noin 52 dollaria osakkeelta, Trump Median markkina-arvo on noin seitsemän miljardia dollaria, joten entisen presidentin omistusosuus on noin 4,2 miljardia dollaria. Heti yhtiön julkistamisen jälkeen Trumpin osuuden arvo oli hieman yli 4,5 miljardia dollaria.