Kriisiyhtiö Lehto Group tekee täyskäännöksen – suuntaa liiketoimintansa energiarakentamiseen

Uusi liiketoimintamalli edellyttää rahoituksen järjestymistä ja saneerausohjelman vahvistamista.

Lehto Groupin liiketoiminnan perustana on ollut valmistaa kotimaisilla tehtaillaan rakentamista nopeuttavia tehdastuotteita: tekniikkastudioita kerros- ja pientaloihin, puisia huoneistomoduuleja, kakkoskoteja vapaa-ajan asumiseen, ikkunoita, ovia, sekä elementtejä esimerkiksi kattoihin, seiniin ja putkiremontteihin. Yhtiö on hyödyntänyt tehdastuotantoa omissa kohteissaan ja myynyt tuotteita myös rakennusalan toimijoille sekä rakennusliikkeille.

Tämä toimintamalli on kuitenkin ajautunut syviin vaikeuksiin.

Rakennuskonsernin toiminta on ollut tappiollista, tilauskanta oli supistunut ja kassavarat olivat niukat. Samaan aikaan rakentamisen markkina ja lyhyen aikavälin markkinanäkymät ovat ennätyksellisen heikolla tasolla.

Niinpä Lehto Groupin tytäryhtiöt Lehto Asunnot, Lehto Tilat ja Lehto Korjausrakentaminen asetettiin konkurssiin viime helmikuussa ja konsernin emoyhtiö Lehto Groupissa on 16. helmikuuta aloitettu yrityssaneerausmenettely.

Yhtiö kertoi tilinpäätöstiedotteessaan, että nämä tekijät antavat merkittävän aiheen epäillä yhtiön kykyä jatkaa toimintaansa ja selviytyä maksuistaan seuraavien 12 kuukauden aikana.

Tällä hetkellä tilanne on se, ettei konsernilla nykyisellään ole merkittävää liiketoimintaa. Osana emoyhtiön yrityssaneerausmenettelyä Lehto on arvioinut mahdollisuuksia uusille liiketoiminta-alueille siirtymiseksi ja uuden liiketoiminnan hankkimiseksi.

Nyt Lehdon hallitus on päättänyt suunnitelmasta, jonka mukaisesti Lehto suuntaa liiketoimintansa kiinteistöjen energiaratkaisuihin ja sähkövarastoihin, ja pyrkii luopumaan tytäryhtiönsä Lehto Components Oy:n rakennusteollisuuden komponenttien tehdasvalmistuksesta.

Kokemusta kiinteistöjen energiaratkaisuista

Lehdolla on pitkä kokemus kiinteistöhankkeiden kehittämisestä, suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta.

Rakennusyhtiö on yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa toteuttanut rakennuksiin erilaisia sähkö- ja lämpöenergiaratkaisuja, ja todennut uusiutuviin energialähteisiin perustuvan sähköntuotannon kasvun ja kiinteistöjen omien energiantuotantoratkaisujen kasvun luoneen kiinteistöille tarpeita ja mahdollisuuksia energian tehokkaampaan käyttöön.

Lehto pyrkii kehittämään ja toteuttamaan ratkaisuja, joilla saavutetaan energiasäästöjä ja parannetaan kiinteistöjen oman energian tuotannon ja energian käytön tasapainoa. Ratkaisut muodostuvat maalämmityksen, aurinkoenergian ja akkujen käytön yhdistämisestä.

Yhtiö arvioi, että energian tehokkaampi käyttö kasvattaa kiinteistöjen arvoa ja mahdollistaa kiinteistönomistajille uusia rahoitusratkaisuja.

Sähkövarastoilla säätöreserviä

Sääriippuvaisen tuuli- ja aurinkovoiman voimakas kasvu aiheuttaa sähkön tuotannon ja kulutuksen välistä epätasapainoa, mikä luo tarvetta sähkön väliaikaiseen varastointiin.

Energiavarastot mahdollistavat sähkön lataamisen ja purkamisen nopeasti ja ne toimivat erinomaisesti sähkön lyhytaikaisina varastoina. Kun sähkön tuotanto on suurta, sähkövarastoihin ladataan energiaa ja tuotannon ollessa alhaista niistä otetaan energiaa.

Jo nykyisin sähköverkkoihin on liitettynä säätöreservejä, joiden avulla varaudutaan sähkön taajuuden, tuotannon ja kulutuksen muutoksiin. Reservien tarve on kuitenkin voimakkaasti kasvamassa uusiutuvien energialähteiden kasvun seurauksena.

Lehto suunnittelee toteuttavansa sähkövarastokokonaisuuksia palvelemaan edellä mainittuja sähkömarkkinoiden tarpeita. Lehdon kokemus kiinteistöjen hankekehityksestä, rakennushankkeiden toteuttamisesta, niihin liittyvästä suunnittelusta, tuotannosta, hankinnasta ja viranomaislupien käsittelystä sekä vakiintuneet yhteistyökumppanuudet luovat yhtiön mielestä hyvän pohjan hankkeiden toteutukselle.

Reservimarkkinoilla Lehdon tavoitteena on palvella sähköverkkoyhtiöitä, sähkön tuottajia ja sähkön jälleenmyyjiä.

Energiarakentamisliiketoiminnan käynnistäminen

Energiarakentamisliiketoiminnan käynnistäminen tulee edellyttämään muun muassa Lehdon saneerausohjelman vahvistamista, uusia kumppanuuksia ja avainhenkilöitä sekä rahoituksen järjestymistä.

Yhtiön mukaan liiketoiminnan alkuvaiheen rahoitus koostuu Lehdon nykyisistä kassavaroista, emoyhtiön ja tehdastoimintojen omaisuuden myynti- ja vuokratuotoista sekä uudesta oman ja vieraan pääoman ehtoisesta rahoituksesta, josta Lehto käy parhaillaan neuvotteluita. Lisäksi Lehto on käymässä keskusteluita vaihtovelkakirjalainan haltijoiden kanssa mallista, jossa nykyinen 15 miljoonan euron vaihtovelkakirjalaina muunnettaisiin omaksi pääomaksi siten, että vaihtovelkakirjalainan ehtojen mukainen osakkeen merkintähinta puolitetaan.

Lehdon tavoitteena on toteuttaa ensimmäiset kiinteistöihin asennettavat akkuratkaisut vuoden 2024 puolella. Pilottikohteet on jo määritelty ja niihin liittyvä suunnittelu on käynnistetty. Sähkövarastot tulisivat olemaan joko itse omistettuja tai vuokrattuja.

Lehto tulee kutsumaan varsinaisen yhtiökokouksen koolle päättämään muun muassa tarvittavien valtuutusten antamisesta ja yhtiöjärjestyksen muuttamisesta uudelle liiketoiminta-alueelle siirtymiseksi ja tarvittavien yhteistyö- ja avainhenkilöjärjestelyiden toteuttamiseksi.

”Energiatuotannon käynnissä oleva murros kohti puhtaampaa tulevaisuutta haastaa meidät ajattelemaan ja toimimaan uudella tavalla. Energiaa on käytettävä ja tuotettava entistä viisaammin, mikä synnyttää uusia tarpeita mm. kiinteistöihin. Hajautetut energian tuotanto- ja varastointijärjestelmät liittävät tulevaisuudessa kiinteistöt osaksi energiainfraa. Laaja kokemuksemme rakentamisen kaikista vaiheista hankekehityksestä ylläpitoon antaa meille hyvät lähtökohdat tälle kasvusektorille”, sanoo Lehdon toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen Hannu Lehto.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (3) Katso kommentit (3)
  1. Akkujen kanssa on turha lähteä opettelemaan ilman rahaa piste. Suomeksi, tulee kallis harjoitus.

    1. Nekö voi yrityksetkin nykyään olla jossain vakaumuksessa? Miten se ilmenee esim yhtiön taseessa tai tuloslaskelmassa? On älytön kommentti Joopajoolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
yrittäjä insinööri tietokone talous yrittäjyys yrittäminen yritys

Akava: Sosiaaliturvajärjestelmä ei tunnista akateemista yrittäjyyttä

Seuraava artikkeli
järvi Suomi metsä luonto

Teräkseen nojaavat alat mukana vastuullisuuden kilpajuoksussa - tuore vertailu näyttää Suomessa toimivien yritysten kehityksen