Pankki: Osakkeet ylipainoissa, arvostukset kohtuullisia

Nordea näkee osakemarkkinoiden näkymät kaikilla markkinoilla hyvinä. Toimialavalinnalla on kuitenkin nyt väliä.
Wall Street pörssi osakemarkkinat USA Yhdysvallat Wall Street pörssi osakemarkkinat USA Yhdysvallat

Kansainväliset osakkeet ovat tällä hetkellä arvostustasoltaan suurin piirtein pitkäaikaisella keskiarvotasolla, kun vielä maaliskuun lopulla arvostustaso oli hieman koholla, kertoo Nordean päästrategi Antti Saari pankin viikkokatsauksessa.

Kansainvälisten osakkeiden keskimääräinen arvostustaso on Nordean mukaan hieman yli 15x.

Saaren mukaan osakkeiden arvostus on oikeastaan selvästi pitkän aikavälin keskiarvoaan korkeampi vain Yhdysvalloissa, jossa yritysten parantunut kannattavuus kirittää pitkän aikavälin kestävää tuloskasvua ja on osasyy normaalia korkeampiin arvostuskertoimiin. Muilla markkina-alueilla arvostus on aika lailla pitkän aikavälin keskiarvossaan.

”Myös sijoittajien tunnelmat painuivat korjausliikkeen myötä hieman turhankin myönteisiltä tasoilta jopa tavanomaista varovaisemmiksi. Muiden varovaisuus on yleensä hyvä merkki tulevan kurssikehityksen kannalta”, Saari toteaa.

Ennen huhtikuuta juuri sijoittajien innostuneisuus oli Nordean suurimpia huolenaiheita tulevan kurssikehityksen kannalta. Nyt tunnelmat eivät enää ole niin koholla, Saari toteaa. Siksi uutta korjausliikettä ei tarvitsisi niiden takia odottaa, vaan osakkeet voivat jatkaa nousuaan tulosten tuella.

Näistä syistä Nordea pitää osakkeet ylipainossa sijoitussuosituksissaan. Pankki ei tässä tilanteessa suosi mitään tiettyä markkinaa.

”Mielestämme jokaisen alueen kohdalla on hyviä ja huonoja puolia, jotka ovat melko hyvin tasapainossa. Pidämmekin tässä tilanteessa viisaampana hakea lisätuottoja osakkeiden ja korkosijoitusten sekä toimialojen väliltä”, Saari kertoo.

Tälle vuodelle pankki ennustaa kovinta tuloskasvua kehittyvien markkinoiden osakkeille. Kotimaisissa pörssiyhtiöissä tuloskasvu jää Nordean ennusteissa vaatimattomaksi.

Toimialasuosituksissaan Nordea pitää teollisuustuotteet ja -palvelut ylipainossa.

”Teollisuustuotannon elpyminen parantaa alan kasvunäkymiä luultavimmin enemmän kuin tällä hetkellä odotetaan. Arvostus on jonkin verran noussut, muttei vielä nähdäksemme liiaksi”, päästrategi toteaa.

Päivittäistavarat jatkavat Nordean suosituksissa alipainossa alan verraten vaisujen kasvunäkymien takia. Saaren mukaan korkea korkotaso vähentää defensiivisten alojen houkuttelevuutta sijoittajien silmissä, koska melko houkuttelevia tuottoja saa pienemmälläkin riskillä.

Lue myös tämä: Joukkovelkakirjat tarjoavat houkuttelevaa tuottoa

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
kyberrikollisuus kyberturvallisuus

Traficomilta vakava varoitus: Android-haittaohjelma varastaa pankkitiedot

Seuraava artikkeli

YIT kohtaa kasvavan ongelman myymättömissä asunnoissaan