Finnair kuljetti toukokuussa 983 500 matkustajaa, mikä oli 2,4 prosenttia enemmän kuin toukokuussa 2023.
Matkustajaliikenteen kasvu ei kuitenkaan vastannut yhtiön kokonaiskapasiteetin kasvua, joka tarjotuilla henkilökilometreillä mitattuna kasvoi toukokuussa 6,0 prosenttia vertailukaudesta. Syy kapasiteetin kasvuun oli se, että British Airwaysille ulosvuokratut kapearunkokoneet olivat nyt Finnairin omassa käytössä, kun niiden ulosvuokraus loppui maaliskuussa 2024.
Kun lentokoneiden ulosvuokraukset miehistöineen lasketaan mukaan, kasvua kokonaiskapasiteetissa oli 8,0 prosenttia Qantas-yhteistyön myötä.
Liikenne myydyillä henkilökilometreillä mitattuna kasvoi 2,0 prosenttia viime vuoden toukokuusta.
Finnairin matkustajakäyttöaste jäi toukokuussa 71,3 prosenttiin laskien 2,7 prosenttiyksikköä vertailukaudesta.
Kapasiteetin käyttöaste on Finnairin tuloksenteon kannalta keskeinen mittari erityisesti lyhyellä aikavälillä, arvioi OP aamukatsauksessaan. Käyttöaste on selvästi ennen korona-aikaa alhaisempi.
”Ennen koronapandemiaa vuosina 2015-2019 toukokuun matkustajakäyttöasteiden keskiarvo on ollut noin 78 prosenttia, joten kuluvan vuoden toukokuu jäi selvästi historiallisia tasoja matalammaksi”, pankki toteaa.
OP muistuttaa kuitenkin, että Finnairin lentolippujen hinnoittelu on kuitenkin ollut pandemian jälkeen erittäin vahvalla tasolla, minkä pankki arvioi lieventävän käyttöasteen heikkenemisen vaikutusta.
Silti Finnairin kysyntään liittyy nyt epävarmuutta.
”Käyttöasteen pehmeys herättää kuitenkin orastavia kysymysmerkkejä kysyntätilanteen osalta”, pankki toteaa.
Finnair suunnittelee lisäävänsä kokonaiskapasiteettiaan yli 10 prosentilla vuonna 2024. Kapasiteettiarvio pitää sisällään koneiden ulosvuokraukset miehistöineen. Kasvu painottuu pääasiassa Aasiaan ja Eurooppaan. Yhtiö odottaa liikevaihdon kasvavan kapasiteettia jonkin verran hitaammin vuonna 2024.
Tammi-maaliskuussa lentoyhtiön liikevaihto laski 1,9 prosenttia vertailukaudesta vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ja oli 682 miljoonaa euroa. Matkustajamäärä laski 1,9 prosenttia 2,5 miljoonaan matkustajaan.
Vertailukelpoinen liiketulos painui -11,6 miljoonaa euroa negatiiviseksi, kun se vuotta aiemmin oli plussalla 0,9 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos laski viime vuoden -0,09 eurosta -0,15 euroon.
Analyytikoiden konsensusodotus vertailukelpoiselle liiketulokselle oli -8,0 miljoonaa euroa, joten tuloksen lasku oli odotettua jyrkempää.
Hei,
Luen hyvin mielelläni Salkunrakentajan artikkeleita, koska ne ovat asiapitoista ja hyvin kirjoitettuja.
Olisi mukava joskus nähdä hieman kriteereitä, joiden mukaan yhtiöitä pidetään arvoyhtiöinä.
Olen kyseisten ”kriteerien” suhteen melko vanhanaikainen ja arvoyhtiön oikeana ”kriteerinä” pidän kykyä tehdä tulosta missä tahansa olosuhteissa.
Hyvin suhdanneherkät yhtiöt tai omistaja-arvoa hävittävät yhtiöt eivät mielestäni kuulu kategoriaan ”arvoyhtiöt”.
Pelkästään se, että yhtiön tasearvo on suuri tai johdon palkkiot ovat valtavia ei tarkoita sitä, että kyse on arvoyhtiö.
Ehkäpä aiheesta saadaan joskus juttu tänne Salkunrakentajan tasokkaille sivuille.
Mukavaa kesää.