Hallitus esittää muutoksia arvonlisäverotukseen. Esityksellä saatetaan voimaan EU:n arvonlisäverojärjestelmää koskevan direktiivin mukainen pienten yritysten erityisjärjestelmä. Tavoitteena on verojärjestelmää yksinkertaistamalla ja yhdenmukaistamalla alentaa hallinnollista taakkaa, luoda tasavertaiset toimintamahdollisuudet EU:n alueella sijaitseville pienyrityksille sekä edistää kansainvälisen kaupan kehitystä.
Nykyinen arvonlisäveron verovelvollisuuden alarajaan liittyvä huojennus poistuu. Verovelvollisuuden alarajan määrittelyä yhtenäistetään EU:n säädösten mukaisesti.
Arvonlisäverotuksen alarajahuojennus on tähän asti ollut verohelpotus yrityksille, jotka kuuluvat alv-rekisteriin ja joiden liikevaihto on alle 30 000 euroa.
Huojennus on koskenut kaikkia yritysmuotoja. Kunnilla ja sellaisilla ulkomaalaisilla verovelvollisilla, joilla ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa, ei ole ollut oikeutta huojennukseen.
Alarajahuojennus poistuu vuoden 2025 alussa. Alarajahuojennusta voi vielä hakea vuodelta 2024.
Uudistuksessa verottomuuden edellytyksenä otetaan huomioon elinkeinonharjoittajan liikevaihto aikaisempaa pidemmältä ajanjaksolta, mukaan lukien kuluvan ja edeltävän kalenterivuoden liikevaihto.
Lisäksi rekisteröitymisvelvollisuus muuttuu. Velvollisuus rekisteröityä takautuvasti verovelvolliseksi ajalta ennen alarajan ylittämistä poistetaan. Verovelvollisuus alkaa vasta, kun alaraja ylitetään.
Vähäisen toiminnan verottomuus laajennetaan koskemaan ulkomaisia elinkeinonharjoittajia, joiden liiketoiminnan kotipaikka on toisessa EU:n jäsenvaltiossa, mutta joilla ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa. Verottomuuden edellytyksenä on, että elinkeinonharjoittajan vuosittainen liikevaihto unionissa on enintään 100 000 euroa.
Jos yrityksen liikevaihto jää alle 20 000 euroon, sen ei vuoden 2025 alusta lähtien tarvitse rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi eikä periä asiakkailtaan arvonlisäveroa. Tällä hetkellä raja on 15 000 euroa.
Kyse on arvonlisäverolakiin tulevasta muutoksesta, jota ei ole vielä vahvistettu.
”Vielä toukokuussa, kun hallitus antoi eduskunnalle esityksensä uudesta laista, vähäisen toiminnan raja oli 15 000 euroa. Eduskuntakäsittelyssä raja kuitenkin nousi 20 000 euroon. Jos liikevaihto jää siis alle 20 000 euron, yrityksen ei tarvitse myydä tuotteitaan tai palveluitaan arvonlisäverollisina”, sanoo johtava veroasiantuntija Mika Jokinen Verohallinnosta.
Yritys voi kuitenkin yleensä hakeutua vapaaehtoisesti arvonlisäverolliseksi, vaikka sen liikevaihto jäisi alle 20 000 euron. Näin yritys voi vähentää arvonlisäveron, joka sisältyy liiketoimintaa varten tehtyihin hankintoihin.
Vasemmisto-Kokoomuksen yrittäjä viha paistaa heidän päätöksissä. Länsimaissa raja n 50k, mutta tämä ei Kreml puolue Kokoomukselle käynyt. Seuraavaksi Kok yrittäjä vihamielisyydessään nostaa Alvin, jotta saadaan lisää työttömiä ja yrityksiä konkurssiin.