
Japanin osakemarkkinat ovat olleet nosteessa ja Tokion pörssi on noussut yli 17 prosenttia viimeisen vuoden aikana.
Suomalaisille sijoittajille tilanne ei kuitenkaan ole ollut niin ruusuinen, sillä jeni on heikentynyt reilusti euroon nähden. Vuodessa euro on vahvistunut 12 prosenttia suhteessa jeniin.
Jatkossa jeni ei välttämättä kuitenkaan aiheuta suomalaissijoittajille samanlaista päänvaivaa, uskoo Danske Bank kesäkuun sijoitusnäkemyksessään.
Pankki uskoo jenin vahvistuvan vähitellen, koska Japanin keskuspankin odotetaan tiukentavan hieman rahapolitiikkaa samalla kun Yhdysvalloissa ja Euroopassa rahapolitiikka on vastaavasti löysentymässä.
Japanin osakemarkkinoilla on edelleen tuottopotentiaalia, pankki uskoo.
”Yritysten luottamusindikaattorit ovat menossa oikeaan suuntaan, ja myös kuluttajien luottamus paranee. Tulevat, korkeammat reaalipalkat tukevat myös yksityistä kulutusta, ja maailmanlaajuisen tehdasteollisuuden piristyminen hyödyttää japanilaisia osakkeita”, Danske Bank toteaa katsauksessaan.

Lisäksi japanilaisista yrityksistä on tullut entistä omistajaystävällisempiä esimerkiksi lisääntyneiden omistajien palkitsemisten, kuten takaisinostojen ja useiden uudistusten myötä. Tämän odotetaan edistävän japanilaisyritysten tuottavuutta ja parempaa kilpailukykyä, mikä voi tarkoittaa parempaa tuloskasvua tulevaisuudessa, pankki päättelee.
Mitä tekee keskuspankki?
Danske Bank ei myöskään usko, että Japanin keskuspankki lähtisi heikentämään maan talouskehitystä ja osakemarkkinoiden nostetta liian tiukoilla korkojen nostoilla.
”Japanin keskuspankki on alkanut vähitellen kiristää rahapolitiikkaa ja odotettavissa on uusia kiristyksiä, mutta keskuspankki ei halua ottaa riskiä liian suurista tai liian aikaisista kiristyksistä. Rahapolitiikan kiristyminen todennäköisesti vahvistaa jeniä. Se hyödyttää ulkomaisia sijoittajia, jotka saavuttavat kurssinousua valuutan vahvistuessa”, Danske Bank kertoo.
Japanin talous on vahvasti viennistä riippuvainen. Heikko jeni on toistaiseksi auttanut Japanin vientiyrityksiä, mutta jenin vahvistuminen olisi niille haitaksi. Danske Bankin mukaan japanilaiset yritykset ovat kuitenkin hyvin vakaita, ja yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä lisäävät uudistukset ovat leviämässä laajemmalle, mikä voi osaltaan parantaa tuloskasvua pitkällä aikavälillä.
Danske bank jatkaa japanilaisten osakkeiden ylipainotusta allokaatiosuosituksissaan.
Rahastojätti suosii Japania useista syistä
Maailman suurin rahastoyhtiö BlackRock nosti tuoreessa strategiapäivityksessä Japanin osakemarkkinan aiempaa suurempaan ylipainoon ja listasi useita syytä sijoittaa Japaniin.
Ensinnäkin japanilaisyhtiöiden arvostustaso on lähellä historiallista keskiarvoa, mutta oman pääoman tuotto on kasvanut useita vuosia yritysreformien ansiosta. Oman pääoman tuotto on edelleen matala suhteessa moniin muihin länsimaihin, mahdollistaen paremmin jatkossa sen kohoamisen ja osakemarkkinan arvostustasojen nousun.
Toiseksi japanilaisten instituutioiden toimet vaikuttavat positiivisesti japanilaisten osakkeiden kehitykseen. Esimerkiksi Japan Exchange Group kannustaa yrityksiä korkeampiin osakkeenomistajien tuottoihin ja kertoo julkaisevansa listan parhaiten siinä onnistuvista yhtiöistä.
Japanin hallitus aikoo laajentaa yksityissijoittajien verovapautta. Japanin keskuspankin tilaston mukaan kotitalouksien säästöistä vain noin 13 prosenttia on sijoitettu osakemarkkinoille. Amerikkalaisilla lukema on peräti noin 40 prosenttia.
Lisäksi Japani hyötyy ulkomaisista investoinneista. Yritykset hajauttavat aiempaa enemmän investointeja maantieteellisesti geopoliittisten riskien vuoksi. Koronapandemian aikaiset toimitusketjujen ongelmat myös myötävaikuttivat kehitykseen. Japani on tuotannon uudelleensijoittamisen suurimpia hyötyjiä.