
Talenomilla on vahva asema Suomen pirstaleisella tilitoimistoalalla, minkä lisäksi yhtiö toimii myös Ruotsin, Espanjan ja Italian markkinoilla.
Tilitoimistopalveluiden markkina on defensiivinen, ja markkina on kasvanut Suomessa lähes joka vuosi vuodesta 2001 lähtien finanssikriisistä ja Suomen bruttokansantuotteen ajoittaisesta supistumisesta huolimatta. Tilastokeskuksen mukaan tilitoimistomarkkinan keskimääräinen liikevaihdon vuosikasvu aikavälillä 2001–2022 oli noin 5,0 prosenttia.
Talenomin kohdemarkkinat ovat laajentuneet keskisuurten pk-yritysten lisäksi pk-sektorin pienasiakkaisiin. Samalla yhtiö on ottanut strategiseksi tavoitteikseen viedä osaamistaan uusille markkinoille Eurooppaan sekä kasvaa yrityskaupoin.
Viime vuosina yhtiön painopiste on ollut automaation kehittämisessä. Talenomin tavoitteena on nostaa kirjanpidon ja palkanlaskennan automaatioaste 100 prosenttiin. Yhtiö kertoi vuonna 2021 kirjanpidon automaatioasteeksi 75 prosenttia ja palkanlaskennan 50 prosenttia.
Lisäksi Talenomin tavoitteena on kasvattaa sekä oman myyntihenkilöstönsä että franchising-yrittäjien määrää ja hakea kattavaa maatieteellistä peittoa myös etämyynnillä.
Talenom onkin kasvanut voimakkaasti. Kun vuonna 2019 yhtiön liikevaihto oli 58 miljoonaa euroa, nousi liikevaihto viime vuonna jo lähes 122 miljoonaan euroon.
Kasvu on tullut kuitenkin kannattavuuden kustannuksella. Yhtiön sijoitetun pääoman tuotto on laskenut jatkuvasti. Vuonna 2021 se oli yli 20 prosenttia, mutta viime vuonna enää 6,0 prosenttia.
Tavoitteena tuloskäänne
Suhteellisen kannattavuuden lasku on heijastunut osakkeen hintaan. Talenomin osakkeen arvosta on sulanut vuoden 2021 huippulukemasta peräti 70 prosenttia.
Yhtiö odottaa kasvun jatkuvan tänä vuonna, kun se arvioi vuoden 2024 liikevaihdon olevan noin 130–140 miljoonaa euroa ja liikevoiton 14–17 miljoonaa euroa. Viime vuonna liikevoitto oli 15,3 miljoonaa euroa.
Kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa yhtiön liikevaihto nousi 8,8 prosenttia vertailukaudesta 34 miljoonaan euroon ja liikevoitto 11,5 prosenttia 3,9 miljoonaan euroon.
Toimitusjohtaja Otto-Pekka Huhtala kertoi osavuosikatsauksen yhteydessä, että yhtiön kuluvan vuoden strategisia painopistealueita ovat toiminnan tehostaminen, alustamme käyttöönotto Ruotsissa ja orgaanisen kasvun kiihdyttäminen.
Kannattavuuskäänne eteni ja alkoi näkyä korkeampana käyttökatteena. Huhtalan mukaan Ruotsissa Talenom sai siirrettyä asiakkaita omaan alustaan tavoitteiden mukaisesti.
Talenom odottaa tilitoimistomarkkinan kasvavan yhtiön kaikissa toimintamaissa vuonna 2024 ja kysynnän säilyvän vakaana. Lisäksi toimialan konsolidaation ennakoidaan jatkuvan muun muassa digitalisaation aiheuttaman murroksen ja sähköisen taloushallinnon lainsäädännön kiristymisen vauhdittamana.
Talenomin tavoitteena on jatkaa vahvaa kasvua ja laajentumista kaikissa toimintamaissaan sekä Euroopan muissa maissa, joissa on merkittävä mahdollisuus laajentua tilitoimistoalan digitalisaation edelläkävijänä.
Yrityskauppoja jatkossakin, mutta aiempaa maltillisemmin
Talenom on ollut ahkera yritysostaja, ja sitä se on jatkossakin.
Orgaanisen kasvun lisäksi ohjeistus sisältää arvion vuoden 2024 aikana mahdollisesti tehtävistä yrityskaupoista. Yrityskauppojen määrän yhtiö arvioi kuitenkin laskevan edellisen vuoden tasosta ja painottuvan enemmän strategisesti merkittäviin yrityskauppoihin.
Uusille markkina-alueille laajentuminen mahdollistaa yhtiön pitkän aikavälin kasvun. Ruotsissa toteutettava ohjelmiston käyttöönottovaihe painaa kannattavuutta vuonna 2024, mutta omien ohjelmistojen käyttöönotolla on kannattavuutta selkeästi parantava vaikutus tulevina vuosina, Talenom arvioi.
Yritysostoilla on lyhyellä aikavälillä negatiivinen vaikutus suhteelliseen kannattavuuteen integraatiokustannusten vuoksi. Yhtiön mukaan yritysostokohteen kannattavuus nousee, kun Talenomin omat järjestelmät on otettu kohteessa käyttöön täysimääräisesti.
Talenomin viime vuosina tekemät investoinnit automaatioon, asiakasystävällisiin käyttöliittymiin ja pienasiakassegmenttiin sekä kansainvälisesti skaalautuvaan ohjelmistoalustaan nostavat poistotasoa, mutta suhteellisen osuuden liikevaihdosta yhtiö arvioi laskevan. Operatiivinen suhteellinen kannattavuus paranee käyttökatteella ja liikevoitolla mitattuna.
Osakkeen arvostus selvästi alle verrokkien
Talenomia koskevassa raportissaan Danske Bank odottaa, että Talenomin keskittyminen kannattavuuteen on jatkunut toisella neljänneksellä, ja pankki odottaa liikevoiton kasvavan 10 prosenttia edellisvuodesta.
”Koska markkinoiden ja pk-yritysten tunnelma Pohjoismaissa näyttää kuitenkin edelleen kärsivän vastatuulesta, uskomme, että odotettu tuloskasvun kiihtyminen alkaa tapahtua myöhemmin tänä vuonna”, toteaa Danske Bankin analyytikko Daniel Lepistö.
Lepistö uskoo Talenomin jatkavan pienempien tilitoimistojen hankkimista lähinnä niiden olemassa olevan asiakaskunnan vuoksi, mikä lisää tuloja lyhyellä aikavälillä, mutta pitää yhtiön kannattavuuden kasvun vaatimattomampana kuin puhtaasti orgaanisessa skenaariossa.
Lepistön mukaan Talenomin osake arvostetaan selvällä alennuksella suhteessa pilvipalveluita tarjoaviin pohjoismaisiin verrokkiyhtiöihin. Alennus on suuri, noin 60 prosenttia EV/Ebitda-kertoimella ja 40-50 prosenttia EV/EBIT-kertoimella laskettuna.
Noin suuri alennus ei ole perusteltua, Lepistö toteaa.
Pankki arvioi Talenomin osakkeen käyväksi arvoksi varovaisilla arvioilla noin 5,5-7,5 euroa osakkeelta. Viimeisin kurssinoteeraus on 4,9 euroa.