Nokia kiihdyttää omien osakkeidensa ostoja – mitä se tarkoittaa?

Nokian kassa pullistelee. Yhtiö aikoo kasvattaa omien osakkeiden ostojaan.
Nokia teknologiayhtiö Nokia teknologiayhtiö

Nokia aloitti omien osakkeidensa ostamisen ensimmäisen vaiheen kuluvan vuoden maaliskuun lopussa. Tällä viikolla yhtiö ilmoitti, että se aikoo nopeuttaa takaisinostojen toteuttamista korottamalla vuoden 2024 aikana tehtävien takaisinostojen määrää.

Nokian osakkeiden hankintaan käytettävä kokonaissumma on enintään 600 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 300 miljoonan euron korotusta aikaisemmin ilmoitetusta 300 miljoonasta eurosta. Koska ohjelman puitteissa on vuoden 2024 aikana ostettu omia osakkeita noin 132 miljoonan euron arvosta, loppuvuoden aikana toteuttavien ostojen arvo on noin 468 miljoonaa euroa.

Korotetut takaisinostot alkavat aikaisintaan 22. heinäkuuta ja päättyvät viimeistään vuoden lopussa.

Nokian mukaan takaisinostojen tarkoituksena on optimoida yhtiön pääomarakennetta alentamalla omaa pääomaa. Takaisinostetut osakkeet mitätöidään tämän mukaisesti.

Takaisinostoihin käytetään yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoa ja takaisinostot vähentävät yhtiön vapaata omaa pääomaa.

Takaisinostot toteutetaan Nokian yhtiökokouksen 3. huhtikuuta hallitukselle antaman valtuutuksen mukaisesti. Nokian osakkeita voidaan ostaa enintään 400 miljoonaa kappaletta, mikä tarkoittaa 200 miljoonan kappaleen korotusta aikaisemmin ilmoitetusta.

Takaisinostot vastaavat noin seitsemää prosenttia kaikista Nokian osakkeista.

Osakkeet hankitaan julkisessa kaupankäynnissä Nasdaq Helsingin säännellyllä markkinapaikalla sekä tietyissä monenkeskisissä kaupankäyntijärjestelmissä. Omia osakkeita ei hankita Yhdysvalloissa. Osakkeesta maksettava hinta määräytyy sen hankintahetkellä kullakin markkinapaikalla vallitsevan hintatason mukaisesti, noudattaen turvasatamamenettelyn mukaisia hinta- ja volyymirajoja.

Nokia voi lopettaa takaisinosto-ohjelman ennen sen suunniteltua loppumisajankohtaa.

Omien osakkeiden ostaminen on taitolaji siinä missä sijoittaminen. Omia osakkeita ei kannata ostaa hinnalla millä hyvänsä, vaan silloin kun osakekurssi on alle osakkeen käyvän arvon. 

Aikoinaan Nokia epäonnistui rankasti omien osakkeiden ostojen ajoittamisessa. Yhtiö osti omia osakkeita kuuden vuoden aikana vuosina 2003-2008 yhteensä 18,7 miljardilla eurolla.

Nokian osakekurssin alamäki alkoi jo ennen osto-ohjelman päättymistä. Omien osakkeiden ostoihin tuhlatulla rahalla olisi saanut ostettua melkein kolme kertaa Nokian vuonna 2012. Jorma Ollilla puolusti myöhemmin osto-ohjelmaa kommentoimalla, että amerikkalaiset omistajat halusivat sitä.

Kuitenkin Center for Capital Marketsin vuonna 2021 julkaisemassa tutkimuksessa Corporate Liquidity Provision and Share Repurchase Programs, rahoituksen professori Craig M. Lewis sekä apulaisprofessori ja tutkijatohtori Josh T. White analysoivat omien osakkeiden osto-ohjelmia. He tutkivat yli 10 000 amerikkalaisyhtiötä 17 vuoden ajalta.

Lewis ja White huomasivat osto-ohjelmilla olevan useita positiivisia vaikutuksia yhtiön osakkeelle ja sen myötä yksityissijoittajille. 

Maailman tunnetuin sijoittaja Warren Buffett uskoo, että omien osakkeiden ostaminen kannattaa, jos kaksi tekijää täyttyvät. 

Ensinnäkin yrityksellä tulee olla riittävästi ylimääräisiä varoja ostoja varten. Tällöin yrityksen kannattaa yhtiön miettiä osingonjakoa, omien osakkeiden ostoja tai investointeja. 

Nokian nettokassa kasvoi vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla 1 152 miljoonaa euroa ja oli kesäkuun lopussa 5 475 miljoonaa euroa. Nettokassan kasvu oli peräti 27 prosenttia vuoden alun tilanteeseen verrattuna.

Toinen tärkeä tekijä on Buffettin näkemyksen mukaan yhtiön osakkeen hinta suhteessa osakkeen käypään arvoon. Omia osakkeita kannattaa ostaa, jos osakekurssi on edullisempi pörssissä verrattuna konservatiivisen arvion mukaan laskettuun käypään arvoon. 

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (6) Katso kommentit (6)
  1. Joo, jos tuolla 5,5 miljardilla olisi maksanut osinkoja omistajilleen, olisi osakkeen hinta kivunnut sijoittajien kiinnostuksen vuoksi äkkiä kaksinkertaiseksi. Mutta näin ei koskaan Suomessa ymmärretä asiaa.

  2. Eikö Nokia hallitus koskaan opi? Ei edes surkeasta historiastaan. Missä on NE 18 miljardia jotka on käytetty omien osakkeiden ostoon. Ei ainakaan kurssissa.
    Tosiaan jos Nokia ilmoittaisi jättiosingosts kurssi nousisi lineaarisesti.
    Hannu Virtanen

    1. En puolustele Ollilaa, enkä arvostele hänen silloista toimintaansa,

      Ihan yleisellä tasolla pörssiyhtiön voitonjaosta päättää yhtiökokouksessa omistajien enemmistö, ei siis toimitusjohtaja.

      Edelleen jos yhtiön maksama osinko on kestämättömällä tasolla ei muutama muhkea osinko vielä hirveän paljon institutionaalisia sijoittajia houkuttele, joten kurssin kestävämmälle nousulle ei ole perusteita, koska sijoittajien joukosta silloin katoaa vähitellen ns. ”Isot pelurit”.

      Voi olla, että pienemmän päivävaihdon pörsseissä käteisen jakaminen yrityksen voitoista (=ne osingot) ovat turvallisemmaksi mielletty tapa jakaa voittoa.

      Mikäli osakekurssi polkee paikallaan ja osinko kasvaa, niin ok sitten maksetaan vain verot osingoista.

      Kurssi polkee paikallaan ja osinko ei kasva, niin omistamme korkopaperin yritysriskillä.

      Kurssi menee alaspäin ja osinkoprosentti kasvaa niin köyhdymme.

      Osingot ovat hyvä juttu, kunhan niitä ei makseta liiketoiminnan kannattavuuden kustannuksella.

      1. Niin päättää YK , joo, mutta kuka sitä osingonjakoa esittää?
        Siitä on mielestäni paljon luottoa johtoon

      2. Lars ei ole ihan väärässäkään, jos omistajien enemmistö, eli silloin Nokian tapauksessa melko kasvoton raha merten takaa on asioista päättämässä, niin helposti mennään tuntumalla.

        Kun Nokia aloitti amerikkalaistyylisen osakkeiden osto-ohjelman se oli vielä vahvoilla globaalisti omalla alallaan.

        Ehkä sijoittajien enemmistö (ne instituutioiden salkunhoitajat) ajatteli johtavan markkina-aseman olevan pysyvää.

        Nuo isot osto-ohjelmat ovat ihan arkipäivää suurissa amerikkalaisyrityksissä, osittain sikäläisen verotuksen takia.

        Yksityishenkilöt eivät koskaan ole omistaneet Nokiasta suurta osuutta.

        Talvivaara ja Tiimari olivat yrityksiä, joiden osakkeista valtaosa (ainakin ennen konkurssia ) kuului yksityishenkilöille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Olli Rehn Suomen Pankki pääjohtaja

Jatkuuko korkojen lasku? Näin vastaa Suomen Pankin Olli Rehn

Seuraava artikkeli
musta joutsen

"Musta joutsen" -sijoittaja: Tulossa kaikkien aikojen kurssiromahdus