Oma Säästöpankki joutuu panostamaan ongelmiensa selvittämiseen

OmaSp joutuu panostamaan jatkossa aiempaa enemmän riskienhallintaan.
OmaSp Oma Säästöpankki OmaSp Oma Säästöpankki

Finanssivalvonta kertoi toukokuun alussa poliisille esitutkintapyynnön epäillyistä Oma Säästöpankkiin liittyvistä arvopaperimarkkinarikoksista. Keskusrikospoliisi on aloittanut rikosepäilystä esitutkinnan.

Oma Säästöpankin toiminnassa on havaittu epäselvyyksiä jo aiemmin tänä vuonna.

Pankki kertoi 16. huhtikuuta tiedotteessaan havainneensa ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa omien valvontaprosessiensa tuloksena ohjeidensa vastaisen toiminnan, jonka seurauksena pankin luottoriskiasema heikkeni olennaisesti tiettyjen asiakaskokonaisuuksien osalta.

Tapahtuman taustalla on Oma Säästöpankin luotonantoon liittyvän ohjeistuksen rikkominen, jonka seurauksena yksittäisiä asiakaskokonaisuuksia muodostettiin tietoisesti virheellisesti.

Oma Säästöpankissa on tapahtunut toinenkin väärinkäytös. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudesta on pankin entistä työntekijää vastaan on nostettu syyte törkeästä kavalluksesta ja väärennyksestä. Vakavat väärinkäytökset havaittiin pankin omien valvontaprosessien tuloksena viime lokakuussa.

OmaSp:n uusi toimitusjohtaja Sarianna Liiri kertoo, että alkuvuosi ja erityisesti toinen vuosineljännes on ollut pankin historiassa hyvin poikkeuksellinen jakso.

”Ohjeiden vastainen toiminta ja sen aikaansaaman ongelmakokonaisuuden selvittäminen on vaatinut merkittäviä resursseja”, Liiri kertoo.

Toimitusjohtajan mukaan toiminnan keskiössä on viime viikkoina ollut toimenpideohjelman toteuttaminen, jonka aikana on tehty laaja selvitystyö ja koko luottokannan laatu on varmistettu yhteistyössä ulkopuolisten, riippumattomien asiantuntijoiden kanssa.

Liirin mukaan ongelmat eivät koske laajasti OmaSp:n luottokantaa.

”Tulokset vahvistavat, että ongelmat rajautuvat jo aiemmin tunnistettuun ohjeiden vastaiseen toimintaan ja muun luottokannan laatu vastaa aiemmin raportoitua. Kaikesta huolimatta olennaisinta on, että perusliiketoiminta kehittyy hyvin ja odotuksien mukaisesti. Pankin vakavaraisuus ja taloudellinen asema ovat vahvoja.”

OmaSp tiedotti huhtikuussa luotonannossa tapahtuneesta ohjeiden vastaisesta toiminnasta. Liiri kertoo, että pankin hallitus käynnisti laajat toimenpiteet alkuvuoden vakavien tapahtumien seurauksena.

”Hallituksella ja koko henkilöstöllä on ollut vahva tahtotila selvittää tapahtumat ja niihin liittyvät ongelmat mahdollisimman tehokkaasti. Toisen neljänneksen aikana on muun muassa panostettu riskienhallinnan ja riippumattomien toimintojen kehittämiseen ja keskeisimpänä toimenpiteenä on ollut heinäkuussa toteutettu koko luottokannan läpivalaisu. Selvitystyössä on läpikäyty luottokannan dataa, suoritettu asiakirjatarkastusta ja lisäksi on analysoitu luotto- ja vakuusprosessia.”

Liirin mukaan oli tärkeää saada ulkopuolinen vahvistus sille, että valtaosa luottokannasta vastaa aiemmin raportoitua ja tarkistuksissa ei paljastunut uusia ongelmia jo tunnistettujen lisäksi.

”Läpivalaisu vahvisti oman sisäisen selvityksemme tuloksen, että kyseessä on yksittäistapaus”, toimitusjohtaja toteaa.

OmaSp kirjasi koko alkuvuodelle tähän kokonaisuuteen liittyen 49,5 miljoonaa euroa harkinnanvaraista luottotappiovarausta. Tämä selittää keskeisesti alkuvuoden rahoitusvarojen arvonalentumistappioita, jotka olivat noin 62,5 miljoonaa euroa.

Luottotappiovaraus painaa tilikauden tuloksen 23 miljoonaan euroon koko alkuvuonna tammi-kesäkuussa, kun vuotta aiemmin se oli 50 miljoonaa euroa.

Korkoympäristön tukemana pankin korkokate kasvoi toisella neljänneksellä seitsemän prosenttia viime vuoteen verrattuna. Palkkiotuotot säilyivät vertailukauden tasolla. Vertailukelpoiset liiketoiminnan tuotot kasvoivat seitsemän prosenttia.

Liirin mukaan kulut ovat pysyneet hyvin hallinnassa, vaikka pankki on toteuttanut investointeja ja muun muassa lisännyt henkilöstöä riskienhallintaan sekä syksyllä 2024 avattaviin uusiin konttoreihin. Vertailukelpoiset liiketoiminnan kulut kasvoivat neljä prosenttia toisella neljänneksellä. Toisen vuosineljänneksen vertailukelpoinen kulu-tuottosuhde oli erinomaisella tasolla 32,9 prosenttia.

Luottokannan kehitys oli odotuksien mukainen ja säilyi vuoden takaisella tasolla. Talletuskanta laski noin seitsemän prosenttia ja kehityksessä näkyy edelleen asiakkaiden sopeutuminen kustannustason nousuun sekä osittain pankkiin liittyvä uutisointi.

Inderesin analyytikko Kasper Mellas arvioi artikkelissaan, että OmaSp:n panostukset riskienhallintaan nostavat muun muassa henkilöstökuluja. Lisäksi riskienhallintaprosessien haasteet vaikuttavat Inderesin arvion mukaan negatiivisesti pankin kasvuhalukkuuteen ja riskinottoon ainakin lyhyellä aikavälillä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
hitsaaja teollisuus tuotanto työntekijä palkansaaja

EK:n suhdannebarometri: Vain yksi este yritysten kasvulle

Seuraava artikkeli
Microsoft teknojätit

Microsoft kasvaa vauhdilla – tekoälyn merkitys yhtiölle entistä suurempi