Verkkokauppa.comin liiketoiminta on altis kuluttajakysynnän muutoksille. Sen osoittaa yhtiön tuore tulosvaroitus, joka johtuu kuluttajaluottamuksen alhaisuudesta.
Verkkokauppa.com ilmoitti tiistaina laskevansa vuoden 2024 tulosohjeistusta. Lisäksi yhtiö antoi ennakkotietoja toisen vuosineljänneksen tuloksesta.
Yhtiön mukaan markkinaympäristö on pysynyt haastavana vuonna 2024. Talouden ja markkinan palautuminen on ollut odotettua hitaampaa ja matalan kuluttajaluottamuksen myötä asiakkaat lykkäävät ostopäätöksiään erityisesti harkinnanvaraisissa hankinnoissa, kuten kuluttajaelektroniikassa. Vaisun kysynnän takia markkinakehitystä on ohjannut myös hyvin hintavetoinen kampanjointi. Tämän takia olemme päivittäneet taloudellista ohjeistustamme vuodelle 2024.
Uuden ohjeistuksen mukaan Verkkokauppa.com odottaa vuoden 2024 liikevaihdon ja vertailukelpoisen liiketuloksen jäävän vuodesta 2023. Viime vuonna liikevaihto oli 503 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos 6,1 miljoonaa euroa. Tähän arvioon voi tulla muutoksia, jos markkinassa tapahtuu positiivista käännettä toisella vuosipuoliskolla.
Tulosohjeistus sisältää epävarmuustekijöitä liittyen ostovoiman ja kuluttajakäyttäytymisen muutoksiin. Yhtiön liiketoiminta on osin kausiluontoista ja liikevaihto ja tulos ovat paljolti riippuvaisia viimeisen neljänneksen myynnistä.
Aiemmin helmikuussa yhtiö oli odottanut liikevaihdon pysyvän vuoden 2023 tasolla ja vertailukelpoisen liikevoiton kasvavan viime vuodesta.
Verkkokauppa.com antaa myös ennakkotietona alustavia avainlukuja vuoden 2024 tammi-kesäkuun ja toisen neljänneksen kehityksestä.
Yhtiön vuoden 2024 toisen neljänneksen liikevaihto oli 106 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos oli -1,7 miljoonaa euroa. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä oli -0,3 miljoonaa euroa. Vertailukaudella liikevaihto oli 113 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos +1,0 miljoonaa euroa.
Analyysitalo Inderes odotti toiselta vuosineljännekseltä 107 miljoonan euron liikevaihtoa ja 0,0 miljoonan euron oikaistua liikevoittoa. Tuloskehitys oli siis Inderesin odotuksiin nähden pettymys.
Verkkokauppa.com Oyj julkistaa vuoden 2024 tammi-kesäkuun puolivuosikatsauksen 18. heinäkuuta.