Isännöintiliitto: Hoitovastikkeiden nousupaine jatkuu

Vaikka kustannusten nousu on tasaantunut, taloyhtiöiden hoitovastikkeissa on edelleen nousupainetta.
kerrostalo taloyhtiö Helsinki kerrostalo taloyhtiö Helsinki

Kiinteistöliitto, Omakotiliitto ja PTT raportoivat aiemmin tällä viikolla, että asumismenojen kasvu laantuu tänä vuonna. Korkojen ja sähkön hinnan lasku painavat kotitalouksien asumismenoja, mutta muut asumisen erät kallistuvat edelleen.

”Taloyhtiöiden talous on vakautunut, ja hoitovastikkeiden nousuvauhti on hidastunut. Kuitenkin Kiinteistöliiton keväisen kyselyn perusteella kerrostaloyhtiöiden hoitovastikkeen koko kasvoi yhä keskimäärin runsaat neljä prosenttia. Osa taloyhtiöistä on sopeuttanut talouttaan lykkäämällä välttämättömiäkin korjauksia”, painottaa Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.

Tämä on positiivinen uutinen taloyhtiöiden taloudelle ja tulevaisuudelle.

Asumiskustannusten laantunut nousutahti on toki tervetullutta kotitalouksille, mutta samalla on muistettava viime vuosien kohonnut kustannuskehitys sekä se, että luvassa on jo uusia muutoksia.

Erityisesti tontin kiinteistöveron alarajan nosto, vesi- ja jätehuollon kustannusten nousu ja kaukolämpökustannusten nousu kuitenkin aiheuttavat edelleen monissa taloyhtiöissä painetta nostaa hoitovastiketta. Paine on kuitenkin pienempää kuin viime vuonna.  

”Rauhoittunut kustannuskehitys tarjoaa taloyhtiöille hyvän sauman lähteä toteuttamaan remonttihankkeita, jotka ovat saattaneet olla viime vuosien armottoman kustannuskehityksen takia jäissä. Myös asuinrakennusten korjausrakentamisen hintojen yli kaksi vuotta jatkunut voimakas nousu on nimittäin päättynyt keväällä 2024”, toteaa Isännöintiliiton tutkimuspäällikkö Olli Rekonen.

Markkina on kuitenkin edelleen varsin hiljainen. Rekosen mukaan nyt on hyvä aika lähteä pyytämään tarjouksia, kun kysyntä ei ole vielä laajemmin heräillyt.

Yleinen arvonlisäverokanta nousee 24 prosentista 25,5 prosenttiin 1. syyskuuta alkaen tänä vuonna. Muutos tulee todennäköisesti nostamaan taloyhtiöiden kustannuksia, kun korotus siirtyy tuotteiden ja palveluiden hintaan, Isännöintiliitto ennustaa.

Tyypillisesti arvonlisäveron tai muiden julkisoikeudellisten maksujen muutos oikeuttaa palveluntarjoajan tarkistamaan sopimushintaa muutosta vastaavasti. Jos taloyhtiöllä on ennestään ollut taloudellisesti tiukkaa, alv-kannan korotus ei paranna tilannetta. 

Asunto-osakeyhtiöissä verokannan muutoksen taloudellinen merkitys korostuu taloyhtiöissä, joissa on keskeneräisiä suuria korjaushankkeita. Alv-muutos vaikuttaa yleensä ainakin suuremmissa urakoissa urakkahintaan, joka voi nousta budjetoidusta.

”Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen mukaan arvonlisäveron muutokset vaikuttavat urakkahintaan. Yleisistä sopimusehdoista on voitu poiketa sopimuksella, joten sopimusehdot kannattaa käydä huolella läpi”, kehottaa Isännöintiliiton johtava lakiasiantuntija Jenni Valkama

Samoin korkojen nousu on taittunut, mutta varsinkin taloyhtiöillä, joilla on paljon lainaa, korot rasittavat huomattavasti taloyhtiön taloutta.

12 kuukauden Euribor, joka on asuntolainojen tyypillisin korko, on alkanut tarkistumaan alaspäin tämän vuoden kevään aikana. Se, missä vaiheessa kotitaloudet pääsevät hyötymään laskeneesta korosta, riippuu korontarkistuspäivästä.

Lue myös tämä: Tällaisiin asumismenoihin ei jatkossa enää asumistukea

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Solein jäätelö proteiinijauhe

Millainen on uusi Helsingin pörssiin listautuva Solar Foods?

Seuraava artikkeli
osakekauppa treidaaja tuotto voitto pörssi osakemarkkinat sijoittaja

Jättipankki näkee tässä biolääkeyhtiössä valtavan tuottomahdollisuuden – riskit kuitenkin suuret