Arvo-osakkeet

Fiskars luovii vaikeassa kuluttajamarkkinassa, mutta tarjoaa tuhtia osinkotuottoa

Fiskarsin kasvunäkymät ovat vaisut, mutta omistajien lohtuna on kiitettävän korkea osinkotuotto.

Fiskars vasara työkalut

Viime vuonna kuluttajien alhainen luottamus ja vähittäismyyjien keskittyminen omien varastotasojensa hallintaan heikensivät Brändiyhtiö Fiskarsin tuotteiden kysyntää useimmilla tärkeimmillä markkinoilla, etenkin jälleenmyyntiasiakkaiden segmentissä. Tämän vuoksi yhtiön vertailukelpoinen liikevaihto laski 10 prosenttia viime vuonna.

Myös kuluva vuosi on ollut yhtiölle haasteellinen niin myynnin kuin kannattavuudenkin suhteen.

Fiskars odottaa toimintaympäristön pysyvän vaikeana, ja se vaikuttaa kysyntään myös vuoden 2024 toisella vuosipuoliskolla. Yhtiön mukaan näkyvyys markkinoilla on edelleen rajallinen, koska maailmantalouden epävarmuus jatkuu.

Fiskars odottaa kuitenkin tehostamisohjelmistaan saatavien säästöjen tukevan liikevoittoa, vaikka palkkainflaatio tulee osittain kumoamaan niiden vaikutusta. Lisäksi konserni jatkaa yksinkertaistetun toimintatavan edistämistä, mikä mahdollistaa lisää kustannustehokkuusparannuksia.

Georg Jensenin hankinnan seurauksena yhä suurempi osa konsernin liikevoitosta tulee loppuvuonna, minkä vuoksi vuoden jälkipuolisko ja etenkin neljäs vuosineljännes ovat tärkeitä. Tällä ajanjaksolla Vita-liiketoiminta-alueen myyntivolyymien kehitys on merkittävässä roolissa.

Kannattavuus heikentynyt alkuvuonna

Fiskars-konsernin vertailukelpoinen liikevaihto laski 5,5 prosenttia tammi-kesäkuussa ja oli 508 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski molemmissa liiketoiminta-alueissa sekä kaikissa kolmessa maantieteellisessä segmentissä, kun alhainen kuluttajaluottamus ja jälleenmyyntiasiakkaiden keskittyminen varastojen hallintaan vaikuttivat edelleen kysyntään.

Fiskars-konsernin vertailukelpoinen suora kuluttajamyynti laski kolme prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Konsernin oman verkkokaupan liikevaihdon kehitys oli tasaista, kun taas oman myymäläverkoston liikevaihto laski neljä prosenttia.

Kuva: Fiskars Oyj.

Suoran kuluttajamyynnin lasku johtui pääasiassa kauppojen sulkemisesta sekä Kiinan verkkokaupan hidastumisesta toisella vuosineljänneksellä.

Fiskarsin vertailukelpoinen liikevoitto laski viime vuoden 55 miljoonasta eurosta 44 miljoonaan euroon. Tulos laski alhaisempien myyntivolyymien seurauksena.

Parantunut myyntikatemarginaali ja säästöt edellisvuoden kustannustehokkuusohjelmista kuitenkin lievensivät alhaisempien myyntivolyymien vaikutusta.

Nordean analyytikko Joni Sandvall ja johtaja Svante Krokfors uskovat pankin raportissa, että Fiskarsin kysyntätilanne on pysynyt heikkona Yhdysvalloissa, jossa jälleenmyyjät ovat todennäköisesti edelleen keskittyneet varastotasoihin. Myös Kiinan vähittäismyynnissä on heikkenevää kehitystä.

Osinkotuotto pysyy korkeana

Jotain valon pilkahdustakin on näkyvissä.

”Positiivista on, että yhtiö on nähnyt jonkin verran parannusta Ruotsissa ja Tanskassa, vaikka Suomi on edelleen haastava markkina-alue. Vaikka makrotaloudellinen ympäristö on edelleen vaikea Keski-Euroopassa, yhtiön kanssa käymiemme keskustelujen perusteella näyttää siltä, että Fiskars on onnistunut joillakin avainmarkkinoilla”, Sandvall ja Krokfors toteavat.

Sandvall ja Krokfors odottavat Fiskarsin myyntikatteen paranevan edelleen. Yhtiö voi kasvattaa myyntikatettaan markkinakysynnän elpyessä, todennäköisesti vuonna 2025.

Fiskars odottaa vertailukelpoisen liikevoiton olevan hieman yli vuoden 2023 tason, jolloin se oli 110 miljoonaa euroa. Nordea odottaa kuitenkin kahden prosentin laskua.

Pankin arvioiden perusteella Fiskarsin ensi vuodelle ennustettu EV/EBIT-arvostuskerroin on noin 11x, mikä on hieman alle pohjoismaisten verrokkiyritysten.

Nordea odottaa Fiskarsin vahvan kassavirran jatkuvan vuonna 2024, ja pankki odottaa brändiyhtiön jatkavan osinkojensa nostamista. Pankin ennusteella Fiskarsin ensi vuoden osinkotuotto nousee 5,7 prosenttiin. Vuodelle 2026 ennusteena on jo lähes kuuden prosentin osinkotuotto.

Pankin diskontattuun kassavirtaan perustuva käypä arvo Fiskarsin osakkeelle on vaihteluvälillä 14,4 – 17,9 euroa. Tällä hetkellä osake hinnoitellaan noin 15,4 euron hintaan Helsingin pörssissä.

Kommentoi
Ylös
>