Kasvuosakkeet

Neste nousi pankin osakesuosikkien listalle – ”Heikon vuoden jälkeen kohti parempaa”

Nesteelle vuosi 2024 on vaikea. Ensi vuosi saattaa näyttää valoisammalta.

Nesteen osakekurssin kehitys viiden vuoden aikana. Kuva: Koyfin.

OP Ryhmä on tehnyt kotimaisten osakesuosikkiensa listaan muutoksen, kun uutena yhtiönä listalle nousee Neste.

Nesteen osake on ollut viime vuodet melkoinen pörssin alisuoriutuja. Tammikuun 2021 kurssihuipusta osake on tullut alas jo 73 prosenttia, ja viimeisen vuodenkin aikana osake on rymistellyt alas 52 prosenttia.

Syy kurssilaskuun löytyy Nesteen uusiutuvien tuotteiden heikosta markkinatilanteesta.

Uusiutuvien tuotteiden myyntihintanäkymään on vaikuttanut Nesteen mukaan dieselin markkinahinnan lasku sekä biotikettien ja biopolttoainetodenteiden hintojen laskun jatkuminen Yhdysvalloissa toisen neljänneksen aikana.

Nesteen toisen vuosineljänneksen liikevaihto laski vertailukauden 5,35 miljardista eurosta 4,64 miljardiin euroon.

Liikevaihto laski pienentyneistä myyntimäärien vuoksi 1,6 miljardia euroa vuoden 2023 toiseen neljännekseen verrattuna, mikä johtui pääasiassa Porvoon jalostamon suurseisokista. Myyntihinnoilla oli noin 0,5 miljardin euron positiivinen vaikutus. Öljytuotteet-segmentissä valuuttakurssit sekä suuremmat trading-volyymit ja korkeammat hinnat kasvattivat liikevaihtoa noin 0,3 miljardilla eurolla.

Vertailukelpoinen käyttökate romahti 240 miljoonaan euroon, kun se vielä vertailukaudella oli 784 miljoonaa euroa. Analyytikoiden konsensusennuste oli 315 miljoonaa euroa, joten tulosromahdus oli odotettuakin syvempi.

Tässä kuussa yhtiö antoi tulosvaroituksen.

Yhtiön mukaan uusiutuvien tuotteiden myyntihintanäkymään on vaikuttanut negatiivisesti dieselin markkinahinnan huomattava lasku kolmannella vuosineljänneksellä. Samaan aikaan jäte- ja tähderaaka-aineiden hinnat eivät ole alentuneet, ja uusiutuvien tuotteiden markkinahintapreemiot ovat pysyneet heikkoina.

Neste myös tarkensi uusiutuvien tuotteiden kokonaismyyntimäärän sekä uusiutuvan lentopolttoaineen myyntimäärän ennusteitaan.

Markkinoilla odotetaan, miten Neste saa kasvatettua sille tulevaisuudessa tärkeää uusiutuvan lentopolttoaineen menekkiään. Yhtiö jatkoi uusiutuvan lentopolttoaineen liiketoiminnan kasvattamista, ja Neste odottaa tämän tuotteen myynnin kasvavan selvästi kolmannella ja neljännellä vuosineljänneksellä.

Sijoittaja ei saa Nesteestä pikapalkkiota.

OP arvioi, että Nesteen tuloskehitys jää vuonna 2024 hyvin vaatimattomaksi operatiivisista ongelmista, markkinoiden ylikapasiteetista ja raaka-ainehintojen korkeudesta johtuen.

Nesteen Singaporen uusi tuotantokapasiteetti ja puolikkaan osuus Martinezin tuotantolaitoksen kapasiteetista on arvioidun mukaan täyskäytettävissä vuoden 2025 alusta alkaen. OP:n mukaan käyntiasteiden nousu tarkoittaa tuotanto- ja myyntimäärien kasvua ja parempia raaka-ainevalikoiman ja myyntijakauman optimointimahdollisuuksia.

Lentopolttoaineesta on OP:n mukaan tulossa tuiki tärkeä tulonlähde Nesteelle.

”Arvioimme uusiutuvan lentopolttoaineen (SAF) myyntimäärän lähes kolminkertaistuvan vuonna 2025 vuoteen 2024 verrattuna”, pankki toteaa.

Nesteen kurssilasku on laskenut myös osakkeen arvostuskertoimia.

OP:n mukaan vuosien 2025-2026 konsensusennusteiden keskiarvolla laskettu Nesteen osakkeen P/E-kerroin on 9,5 ja EV/EBITDA-kerroin vastaavasti 6,5. Nämä ovat peräti 40 prosenttia alhaisemmat edellisen 10 vuoden keskiarvoihin verrattuna.

1 kommentti
  • Ennustaja sanoo:

    Saa nähdä miten käy uusiutuvien lentopolttoaineiden kysynnän ,pahoin pelkään,että toiveajattelua.Aina puhutaan päästöjen vähentämisestä siihen puheasteella ne jäävät.Neste osake max 2025 n.21.0 eur.

  • Ylös
    >