Oma talous

Rahan psykologian lyhyt oppimäärä

Vaurastuminen on monilta osin psykologiaa. Morgan Housel korostaa säästämistä, kärsivällisyyttä ja virheiden hyväksymistä.

Raha ja terveys ovat yksiä harvoja asioita, jotka vaikuttavat elämäämme, vaikka ne eivät meitä kiinnostaisikaan. Näin kirjoittaa Morgan Housel kirjassaan Rahan psykologia.

Jokainen suhtautuu rahaan omista lähtökohdistaan, joka on rakentunut elinympäristön ja vallitsevan ajan mukaan. On tärkeä tunnistaa ja olla tietoinen, mistä omat käsitykset rahasta kumpuavat.

Heti teoksen alkuun Housel kiinnittää huomiota onnen ja riskin väliseen ristiriitaan vaurastumisessa. Onnen ja taidon erottaminen on vaurastumisessa vaikeaa, jollei suomalaisten suosimaa lottovoittoa huomioida. Usein ihmiset laittavat menestymisen onnen ansioksi ja epäonnistumisen toteutuneiden riskien syyksi. Totuus on useimmiten jossain sillä välillä, ja kun asiat sujuvat valtavan hyvin kulman takana voi odottaa taka-askel.

Housel kertoo mielenkiintoisen esimerkin Microsoftin perustajasta Bill Gatesista. Hän kävi yhtä ainoista Yhdysvaltain peruskouluista, jossa oli tietokone tuolloin. Gates ihastui tietokoneisiin ja kysyi jo tuolloin koulukavereiltaan Kent Evansilta ja Paul Allenilta, olisiko heidän yhteinen tietokonefirmansa jonain päivänä Forbesin viidensadan suurimman listalla. Huippulahjakas Evans menehtyi kiipeilyonnettomuudessa – vain Allenista tuli Microsoftin toinen perustaja.

Yksi tärkeimpiä rahataitoja on ymmärtää mikä on omalla kohdalla riittävästi. Vanha viisaus on se, ettei tule riskeerata sitä mitä ei voi menettää. Toisaalta ei pidä kuitenkaan tavoitella aina vain enempää, vaan jokaisen on hyvä pohtia, mikä on omalla kohdalla riittävästi.

Vaurastuminen vaatii aikaa. Houselin mukaan tuhannet sijoituskirjat kertovat, kuinka Warren Buffett loi valtavan sijoitusomaisuutensa. Luonnollisesti Buffett on taitava sijoittaja, mutta merkittävin komponentti hänen omaisuutensa koon taustalla on aika. Monta sijoittajaa on yltänyt Buffettia korkeampiin tuottoihin, he eivät vain ole ehtineet kerryttää yhtä mittavaa tuottoa tuotolle kuin Buffett.

Lopulta varallisuuden säilyttäminen on tärkeämpää kuin sen luominen. Jotkut ovat hyviä tekemään rahaa, mutta huonoja pitämään rahat ne saatuaan. Rahan kanssa on parasta varautua pahimpaan, ja säilytettävä toimintakyky kun omassa elämässä tai ulkopuolisessa taloudessa asiat sujuvat tavanomaista heikommin.

Housel käyttää jälleen yhtenä esimerkkinä Buffettia. Charlie Mungerin lisäksi Buffettin rinnalla oli vuosikymmeniä sitten toinenkin mies nimeltään Rick Guerin. Vuosien 1973-1974 kurssilaskun aikana Guerin oli lainannut niin suuresti osakeomistuksiaan vastaan, että joutui myymään Berkshire Hathawayn osakkeet Buffettille 40 dollarin hintaan. Kirjoitushetkellä osakkeella käydään kauppaa 687 000 dollarin hintaan kappaleelta.

Säästäminen on tehokkain keino tuoda omaan elämään joustavuutta. Se on samalla helpoin tapa kasvattaa sijoitettavissa olevaa varallisuutta. Säästämisaste on palkan ja egon välinen erotus, Housel kirjoittaa. 

Sijoittajan on tärkeä ymmärtää, että tyypillisesti osakesalkun tuotto muodostuu muutamasta harvasta onnistumisesta. Suuri osa pörssiyhtiöistä kun lakkaa ajan myötä tyystin olemasta. On vaarallista seurata sijoitusgurujen tekemisiä tai vaikea verrata omaa sijoitustoimintaa muihin. Sijoittamisessa voi onnistua, vaikka olisi väärässä joka toinen kerta.

Rahan käyttämisessä on turha pyrkiä täydelliseen rationaalisuuteen. Päätöksiä tehdään monista syistä. Esimerkiksi sijoittaminen yhtiöön, josta pitää muistakin kuin taloudellisista syistä voi auttaa luomaan uskoa ja pitämään kiinni osakkeista yli väistämättömien tilapäisten vaikeuksien.

Yksi henkilökohtaisen talouden kulmakivistä on luonnollisesti suunnittelu. Tärkeä osa sitä on suunnitella myös sen varalta, etteivät asiat mene suunnitelman mukaisesti. Kestääkö oma talous ja psyyke kymmenien prosentin kurssilaskun? Sijoittamisessa ja elämässä ylipäätään merkityksellisimmät sekä vaikeimmat hetket ovat yllätyksiä. Varautuminen niihin tapahtuu yksinkertaisimmillaan säästämisen muodossa.

Suunnittelussa on tärkeä välttää ääripäitä. Jos kuvittelee pärjäävänsä minimituloilla oravan pyörästä heittäydyttyään tai tekevänsä ylipitkiä työpäiviä rahaa kerätessään, on se todennäköisesti suunnitelma, joka epäonnistuu tai jota katuu myöhemmin. Osakemarkkinoilla suunnitelmia rikkoo volatiliteetti, mutta se on hinta osallistumisesta keskimäärin ja ajan yli nouseville markkinoille.

Sijoittajana onkin tärkeä pohtia mitä peliä pelaa ja millä aikajänteellä. Nvidian osake sopii eri tavalla swing-treidaajan kuin eläkkeellä olevan osinkosijoittajan salkkuun. Arvostuskuplat voivat selittyä osin sillä, että aina vain suurempi osa sijoittajista toimii lyhyellä aikajänteellä ja pyrkivät vain myymään sijoituksen nopeasti seuraavalle.

Viime kädessä rahan merkityksenä on ostaa vapautta. Ylijäämäinen ja vakavarainen henkilökohtainen talous tuo mielenrauhaa vaikeina aikoina. Oman ajan hallinta, kenen kanssa, milloin ja missä ajan viettää, lisää onnellisuutta kummasti.

Kommentoi
Ylös
>