Lähi-idän konfliktissa on tällä viikolla nähty laajenemisen merkkejä.
Ensin Iran teki tiistaina Iran ohjusiskun Israeliin, ja Israelin armeijan mukaan Iran laukaisi noin 180 ohjusta Israeliin.
Ohjusiskut olivat Iranin kosto Hamasin poliittisen johtajan Ismail Haniyehin, Hizbollahin ylimmän johtajan Hassan Nasrallahin ja iranilaiskenraali Abbas Nilforoushanin tappamisesta. Kyseessä on toinen merkittävä isku suoraan Iranista Israeliin vain muutaman kuukauden sisällä.
Israelin armeijan tiedottaja sanoi Israelin kostavan ohjushyökkäyksen valitsemaansa aikaan ja valitsemassaan paikassa.
Israel puolestaan iski keskiviikon vastaisena yönä Beirutin eteläosaan Libanonissa. Israelin armeija kertoo myös aloittaneensa rajoitetun maaoperaation Libanoniin. Operaation tavoitteena Israelin mukaan mahdollistaa Pohjois-Israelista paenneiden ihmisten paluu koteihinsa.
Yhdysvallat on jo kuukausia yrittänyt tuloksetta edesauttaa tulitaukoa Gazan taisteluihin. Maan presidentti Joe Biden kertoi maanantaina vastustavansa Israelin maahyökkäystä Libanoniin.
Sijoittajat hakeutuivat turvasatamiin
Välittömästi iskujen jälkeen sijoittajat hakeutuvat turvallisempiin omaisuuseriin, kun he arvioivat riskiä uudelleen mahdollisten uusien eskalaatioiden valossa. Lähi-Idän tilanteen synkkeneminen sai osakemarkkinat tiistaina laskuun, ja samalla öljyn hinta lähti nousuun.
Finanssitalo deVere Groupin toimitusjohtaja Nigel Green arvioi, että Israelin luvattua voimakkaista vastatoimista epävakauden lisääntymisen riski lisää epävakautta maailmanmarkkinoilla.
”Geopoliittinen epävarmuus Lähi-idässä, joka on kriittinen solmukohta maailmanlaajuiselle energiantuotannolle ja kauppateille, on tunnettu markkinahäiriöiden laukaisija”, hän toteaa.
Greenin mukaan Yhdysvaltain valtionlainojen ja muiden valtionlainojen tuotot todennäköisesti laskevat kysynnän kasvaessa, mikä nostaa niiden hintoja.
”Erityisesti Yhdysvaltain valtionlainoja pidetään yhtenä turvallisimmista paikoista sijoittaa rahaa geopoliittisten levottomuuksien aikana, ja tämän suuntauksen odotetaan jatkuvan jännitteiden kärjistyessä”, hän toteaa.
Maailmanlaajuisten osakemarkkinoiden odotetaan joutuvan tulevina päivinä lisääntyvään epävakauteen.
”Geopoliittisille riskeille erittäin herkkien avainsektoreiden, kuten energia- ja puolustusteollisuuden, voidaan odottaa olevan koholla. Öljyn hinta on jo alkanut nousta – noin kolme prosenttia – Lähi-idän toimitushäiriöistä johtuvien huolien vuoksi, joilla voi olla merkittäviä heijastusvaikutuksia inflaatioon ja talouskasvuun”, Green arvioi.
Geopoliittiset häiriöt usein lyhytaikaisia
Tämä alkuvaiheen turbulenssi ei kuitenkaan tarkoita, että sijoittajien pitäisi joutua paniikkiin, Green neuvoo.
Vaikka markkinat saattavat kokea tilapäistä turbulenssia, historia opettaa, että tällaiset geopoliittiset häiriöt ovat usein lyhytaikaisia ja hinnat vakiintuvat tilanteen selkeytyessä.”
Greenen mukaan tunteisiin reagoiminen ja impulsiivisten päätösten tekeminen markkinoiden heilahtelun aikana voi olla haitaksi pitkän aikavälin taloudellisille tavoitteille. Sijoitusten myyminen hetken mielijohteesta lukitsee tappiot ja estää sijoittajia hyötymästä markkinoiden mahdollisesta elpymisestä.
Sen sijaan on tärkeää säilyttää perspektiivi, hän toteaa.
”Volatiliteetti on normaali osa sijoittamista, ja vaikka geopoliittiset kriisit voivat ravistella markkinoita lyhyellä aikavälillä, markkinoilla on pitkällä aikavälillä noususuuntaus. Sijoitusten säilyttäminen volatiliteettijaksojen aikana varmistaa, että sijoittajilla on edellytykset hyötyä, kun vakaus palaa.”
Hajautus eri omaisuuslajeihin
Keskeinen strategia geopoliittisen epävakauden riskien hallitsemiseksi on Greenen mukaan hajauttaminen.
Hajauttamalla sijoitukset eri omaisuuslajeihin – kuten osakkeisiin, joukkovelkakirjoihin, hyödykkeisiin ja valuuttoihin – sekä eri sektoreille ja maantieteellisille alueille, sijoittajat voivat lieventää yksittäisen tapahtuman vaikutusta kokonaissalkkuunsa.
Vaikka tällaiset geopoliittiset tapahtumat voivat aiheuttaa lyhytaikaista epävakautta, paras toimintatapa on keskittyä pitkän aikavälin sijoittamiseen.
”Sijoittajat, jotka noudattavat salkkuihinsa kurinalaista lähestymistapaa, varmistavat asianmukaisen hajautuksen ja välttävät tunnepohjaista päätöksentekoa, selviytyvät epävarmuusjaksoista todennäköisemmin taloudelliset tavoitteensa säilyttäen”, kommentoi deVere Groupin toimitusjohtaja.
Rauhallinen ja harkittu lähestymistapa sijoittamiseen on ratkaisevan tärkeää nykyisessä tilanteessa selviytymisessä, hän toteaa.