NoHo Partners on ostanut osakekaupalla enemmistön H5 Ravintolat Oy:n liiketoiminnasta, johon kuuluu kahdeksan ravintolaa Tampereella.
Myyjänä transaktiossa ovat yrittäjät Lassi Vänttinen ja Marko Meronen, jotka jäävät merkittäviksi omistajiksi yhtiöön jatkaen vahvassa roolissa operatiivisessa toiminnassa.
H5 Ravintolat Oy:n ravintoloita ovat H5 Bar&Cellar, Pub Kujakolli, ravintola Härlem, ravintola Pons, The Red Lion Pub, ravintola Tuoppi ja Beerhouse Opaali. Lisäksi kauppaan kuuluu sporttibaari Kultainen Ilves, joka vastaa Tammelan jalkapallostadionin anniskelutoiminnasta.
Ravintoloiden yhteenlaskettu liikevaihto on yli kahdeksan miljoonaa euroa vuodessa. Transaktion yhteydessä NoHon omistama ravintola Patarouva siirtyy osaksi H5 Ravintoloita.
”H5 Ravintoloiden yrittäjät Lassi ja Marko ovat luoneet laadukkaita ja toimivia ravintolakonsepteja, jotka asiakkaat ovat ottaneet vuosien saatossa omakseen. On hienoa päästä jatkamaan yhteistyötä heidän kanssaan. Nyt hankitut ravintolat ovat todistaneet liiketoimintojensa kannattavuuden ja ovat erinomainen lisä kotimaan ravintolaportfolioomme”, sanoo NoHo Partnersin toimitusjohtaja Jarno Suominen.
”Ravintolamme ovat osoittaneet tuloksentekokykynsä haastavassakin markkinaympäristössä. Tästä iso kiitos kuuluu koko H5 Ravintolat Oy:n henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille. Näemme, että nyt tehty kauppa takaa nousujohteisen kurssin myös jatkossa, kun jo valmiiksi toimivaan kokonaisuuteen lisätään NoHon osaaminen ja synergiaedut. Lähdemmekin innoissamme rakentamaan yhteistä tulevaisuutta kotimaisessa ravintolaskenessä”, kertoo H5 Ravintoloiden yrittäjä Marko Meronen.
NoHo Partners on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni ja pohjoiseurooppalaisen ravintolamarkkinan luova uudistaja. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana Nasdaq Helsinkiin listautunut yhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan.
Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 300 ravintolaa Suomessa, Tanskassa, Norjassa ja Sveitsissä. Tunnettuja ravintolakonsepteja ovat muun muassa Elite, Savoy, Teatteri, Sea Horse, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Friends & Brgrs, Campingen, Cock’s & Cows ja Holy Cow!. NoHo Partners työllistää sesongista riippuen noin 2 800 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna, ja yhtiön liikevaihto vuonna 2023 oli noin 370 miljoonaa euroa.
Ravintolamarkkina on kasvanut 2000-luvun alusta erittäin voimakkaasti. Yhtiön edellinen toimitusjohtaja Aku Vikström arvioi keväällä, että kasvu on Suomessa vasta alussa.
”Tämä on alikehittynyt markkina, jonka kuluttajadraiverit kasvattavat kulutusta vielä vuosia eteenpäin”, Vikström kertoi yhtiön pääomamarkkinapäivässä viime toukokuussa.
Yhtiö on tehnyt harkittuja yritysostoja jatkuvasti. Pohjois-Euroopan ravintolamarkkina on yhtiön mukaan edelleen pirstaloitunut, kehittyvä ja täynnä mahdollisuuksia NoHolle.