Luotonantajan on tunnettava asiakkaansa ja blaa blaa blaa…
Asiakkailta kysytään kaikenlaista, myös täysin epäoleellista asiakkaan tuntemiseen liittyen. Tämä on jossain määrin jopa laitonta.
Tällä tavalla estetään harmaatalous ja rikollisuus sekä varmaan kohta karieskin. Tämän vuoksi se on yleisesti hyväksyttyä ja jopa kannatettuakin.
Ymmärtäähän sen, että luotonantajaa kiinnostaa asiat, jotka liittyvät varsinaiseen asiaan luoton myöntämisessä. En minä sitä arvostele. Onhan se ihan maalaisjärkeen käypää, että jos kaveri pyytää minulta tonnin vippiä pariksi kuukaudeksi, että arvioin hänen maksukykynsä ja -halunsa. Sitä tiukemmin suhtaudun mitä huonommin tunnen ihmisen. Tai suhtautuisin jos lainailisin rahaa, mutta ajatus varmaan käy selväksi.
Luotonantajia valvova Finanssivalvonta käytännössä rajoittaa kilpailua niin, että todellista kilpailua luotonantajien välillä ei arjessa ole.
Palvelevaa rahoitusta?
Palvelu on mennyt siihen, että kun haluat pankista lainaa asunnon ostamiseen tai yrityksen rahoittamiseen, niin et saa yleensä kenenkään kanssa asiasta järkevästi keskustella. Kilpailutuskin on melko hankalaa kun yksi pankki antaa ajan viikon päähän ja toinen kahden kuukauden päähän. Ja loput siltä väliltä tai joskus.
Liian usein asiaa hoitaa ihminen, joka ei kerro nimeään tai ehkä etunimen. Kasvottomuus lisää vastuuttomuutta. Nimittäin sitä todellista vastuullisuutta, mitä asiakaspalvelijalta pitäisi voida odottaa.
Toisaalta esimerkiksi autoa ostaessa auton myyjä yleensä palvelee rahoituksessa, mutta vain välikätenä.
Vastuullista rahoitusta
Vastuullisuus yritysrahoituksessa tarkoittaa nykyisin käytännössä sitä, että rahoitetaan asioita, joissa hiilijalanjälki on sovittu poliittisesti rahoituskelpoiseksi ja liiketoiminta on riittävästi monimuotoisuutta vaalivaa toimintaa.
Ilman nykyistä seurantaa ja valvontaa sekä siitä johtuvaa kilpailunpuutetta rahoitusyritykset haluaisivat toteuttaa vain ja ainoastaan perusliiketoimintaansa ja myydä rahaa. Ei rahoituslaitoksille kuulu muu kuin se miten tuottoa tulee.
Usein kuulee, että “sopimukset ovat sitovia” ja “Suomi on sopimusyhteiskunta”. Selvä sitten ja hyvä niin.
Vai ovatko sittenkään sitovia?
Eräs yrittäjä osti uuden auton merkkiliikkeestä, josta oli pari edellistäkin uutta autoa ostanut. Hän osti auton mainostetulla rahoituksella ja oli tyytyväinen kokonaispakettiin.
Maksut tulivat, ja olivatkin yllättäen kymmeniä euroja enemmän kuukaudessa kuin oli sovittu. Autokaupan tuttu myyjä pahoitteli, mutta ei voinut asialle tehdä mitään, koska asia on ostajan ja rahoitusyhtiön välinen asia. Laki jopa estää myyjän puuttumisen sanottiin.
Sitkeydellä yrittäjä sai rahoitusyhtiöstä ihmisen puhelimeen. Tämä asiakaspalvelun vastuullisuuden sisäistänyt henkilö sanoi, että kustannusten nousun johdosta tämä korotus piti tehdä. Korotus nosti auton hintaa noin kahdeksan prosenttia. Vastuullinen asiakaspalvelu tämän automerkin omasta rahoitusyhtiöstä vielä kaiken lisäksi kertoi ostajalle, että sopimus, johon ostaja viittasi, ei sido heitä tämmöisissä tilanteissa.
Tilanne ei kuitenkaan ollut sellainen, että tämä vastuullinen henkilö olisi tätä halunnut yksilöidä. Kiirekin hänellä oli ja ostajan pyrkiessä asiaa (rauhallisesti) selvittämään, niin tämä vastuullinen ja miellyttävä palvelija totesi, että asiassa ei ole mitään puhuttavaa ja sanoi päättävänsä puhelun. Sitten hän hyvästeli ja sulki puhelimen.
Tähän tuoreeseen tapahtumaan ei ole ainakaan kirjoittamispäivään mennessä tullut muutosta.
Mikä ratkaisuksi?
On tärkeää, että muotoutuu enemmän ja parempia rahoituskanavia, niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin.
Nykyinen valvonta ja seuranta tulisi monelta osin poistaa. Toiminnan tavoitteen tulee olla liiketoimintalähtöinen, mutta ihmisläheinen.
Maailma on nyt muuttumassa ja moni yhteiskuntakokeilu on loppumassa tai löytämässä aidosti hyväksyttävän mallin. Miksi ei sitten rahoituskin?
Huom! Tässä ajassakin on toimijoita, joiden kanssa on helppoa ja mukavaa asioida.
Osakkeet: alas
Rahastot: ylös
Kryptot: ylös
Käteinen: ylös
