Vaasassa mahdollisuus tehdä erikoinen kiinteistökauppa – myyntihinta 207 445 euroa negatiivinen

Vaasassa myydään kiinteistöä, jossa ostajalle maksetaan 207 000 euroa. Mukana tulee myös velkaa 406 000 euron edestä.
asuntokauppa kiinteistövälittäjä asuntokauppa kiinteistövälittäjä

Kiinteistökauppa on jakautunut Suomessa voittajiin ja häviäjiin. Hyvät kohteet hyvillä paikoilla, erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Tampereella ovat nostaneet viime vuosikymmeninä arvoaan rutkasti. Samaan aikaan toisaalla kiinteistön arvo voi olla pahastikin negatiivisen puolella.

Arvottomat tai jopa arvoltaan negatiiviset kiinteistöt ovat tulleet aina vain ajankohtaisemmaksi aiheeksi kiinteistömarkkinoilla. Ilmiössä on useimmiten kyse siitä, että esimerkiksi korjausvelan tai purkukustannusten vuoksi kukaan ei huoli kiinteistöä edes ilmaiseksi, jolloin asunto on käytännössä arvoton tai jopa arvoltaan negatiivinen.

Yksi tällainen kohde löytyy Vaasasta, jossa paikallinen Pelastusarmeija on myymässä kiinteistöään. Kohteen hinnoittelu on siinä mielessä erikoinen, että ostajalle käytännössä maksetaan 207 445 euroa – joskin ostaja joutuu ottamaan harteilleen myös kiinteistön 406 445 euron velat.

Hulppea ja uniikki kohde

Pelastusarmeijan kiinteistö sijaitsee Raastuvankadulla, Vaasan kaupunginkirjaston vieressä. Vuonna 1987 rakennettu kiinteistö on hulppea. Siinä on 651 tilaa neliötä ja yksi kiinteistön näyttävimpiä osia on 200-neliöinen, kahdeksankulmainen juhlasali.

Kiinteistö on hieman erikoisesti myös kaksiosainen, sillä siinä on kaksi aulaa, kaksi isompaa oleskelutilaa, kaksi varastotilaa ja jopa kaksi keittiötä. Kaksiosaisuudella on käytännön tausta, sillä alkujaan kaksikielisen Vaasan Pelastusarmeijalla oli omat toimitilat sekä suomen- että ruotsinkieliselle toiminnalle.

Kohde on myynnissä Etuovessa. Myynti-ilmoituksessa kohdetta markkinoidaan loistavalla sijainnilla rauhallisella ja halutulla alueella.

”Iso kokonaisuus, joka tarjoaa erinomaiset puitteet monenlaiselle toiminnalle. Mahdollista esimerkiksi rakentaa aivan ainutlaatuinen kuntosaliympäristö, tarjota erinomaiset puitteet juhlille ja kokouksille, järjestää kerhotoimintaa, avata uusi businesscampus tai paljon muuta. Tästä saa toki myös tehtyä keskustan suurimman ja erikoisimman yksityisasunnon”, myynti-ilmoituksessa pohditaan.

Taustalla muuttuneet tarpeet

Ylen mukaan kohde tuli myyntiin viime viikonloppuna. Kiinteistöä välittävä Tomas Kurtén kertoo Ylelle, että kiinnostusta kohteen ympärillä on jo ehtinyt olla.

Samaisessa artikkelissa Pelastusarmeijan viestintäpäällikkö Kati Kivestö taustoittaa, ettei myytävä kiinteistö enää vastaa Pelastusarmeijan tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla. Kivestö vakuuttaa Pelastusarmeijan pysyvän Vaasassa, etsien parhaillaan uusia ja paremmin toimivia tiloja.

Lue myös: Asuntomarkkinoilla ostajien ja myyjien näkemykset eivät kohtaa

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (1) Katso kommentit (1)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
XTX Markets algoritmitreidaus

XTX Markets investoi yli miljardi euroa algoritmikaupan datakeskuksiin Kajaaniin

Seuraava artikkeli
Berliini Saksa Eurooppa EU

Ammattilaiset katsovat nyt Euroopan osakemarkkinoille - yksi tekijä houkuttelee