Netflix yllätti huikeilla kasvuluvuilla
Norjalainen energiayhtiö suunnittelee jättimäisen uusiutuvan polttoaineen tuotantolaitoksen rakentamista Suomeen
XTX Markets investoi yli miljardi euroa algoritmikaupan datakeskuksiin Kajaaniin

Norjalainen energiayhtiö suunnittelee jättimäisen uusiutuvan polttoaineen tuotantolaitoksen rakentamista Suomeen

Norjalainen energiayhtiö Freija AS suunnittelee Euroopan suurimpiin lukeutuvaa tuotantolaitosta Nokialle Pirkanmaalle.
kuorma-auto kuljetukset kuljetustuki liikenne kuorma-auto kuljetukset kuljetustuki liikenne

Freija AS on pohjoismainen e-metaanihankkeiden kehittäjä. Yhtiö haluaa vastata Suomessa EU-direktiivien mukanaan tuomaan vahvaan raskaan liikenteen e-metaanin kysyntään.

Hankkeesta on jätetty ympäristölupahakemus, ja Freija on aloittanut suunnitteluvaiheen insinööritutkimukset. Hanke on suunniteltu toteutettavaksi kolmessa vaiheessa, joista jokainen vastaa yhtä laitosta.

Lopullinen tuotantokapasiteetti on 58 000 tonnia uusiutuvaa e-metaania. Tuotanto ensimmäisessä vaiheessa rakennettavassa laitoksessa voisi alkaa vuonna 2029.

Freija tuottaa e-metaania puhtaasta vedystä ja biogeenisestä hiilidioksidista modulaarisella ja patentoidulla ratkaisulla, johon on integroitu elektrolyysilaitos.

”Suomen tavoite vähentää hiilidioksidipäästöjä on kunnianhimoinen, ja se tarjoaa vihreälle teollisuudelle tukevat ja ennakoitavat toimintaedellytykset, fossiilivapaata energiaa sekä erittäin hyvin koulutettua työvoimaa”, kertoo Freijan toimitusjohtaja Kristian Hauglum.

Norjalaisyhtiö on jo neuvotellut sopimuksia isolle osuudelle tuotantolaitoksen kapasiteetista.

”Eurooppalainen raskas liikenne ja varustamot kasvattavat e-metaanin kysyntää pyrkiessään vähentämään päästöjä ja noudattamaan EU:n säädöksiä. Freija on jo allekirjoittanut useita yhteistyösopimuksia, jotka kattavat 60 prosenttia ensimmäisen tehtaan kapasiteetista. Neuvottelut ovat käynnissä samalaisesta määrästä lisää”, Hauglum kertoo.

Mihin e-metaania tarvitaan?

E-metaani on keinotekoisesti tuotettu metaani, joka on yksi synteettisistä polttoaineista. Se valmistetaan yhdistämällä uusiutuvalla energialla tuotettua vetyä ja hiilidioksidia kemiallisen synteesiprosessin avulla. E-metaani on kemiallisesti identtistä luonnonkaasusta peräisin olevan metaanin kanssa, mutta sen tuotantotapa tekee siitä potentiaalisesti hiilineutraalin.

E-metaani on lupaava vaihtoehto fossiilisille polttoaineille erityisesti sektoreilla, joissa hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on vaikeaa, kuten raskas teollisuus, laivaliikenne ja lentoliikenne.

E-metaani on uusiutuva RFNBO-sertifioitu polttoaine, joka voi korvata fossiilisen kaasun nykyisellä teknologialla ja infrastruktuurilla. E-metaanin siirroissa voidaan käyttää maakaasuverkkoa. 

Tällä hetkellä liikenne aiheuttaa 16 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Freijan yhden tehtaan tuottama e-metaani mahdollistaa 200 000 tonnin vuosittaisen hiilidioksidipäästöjen vähenemisen fossiilisia polttoaineita korvaamalla.

”Tehokas tehdassuunnittelumme tarjoaa mittakaavaetuja ja joustavat toiminnot. Alhaisemmat kustannukset ovat mahdollisia hyödyntämällä sähkön hintavaihteluita, joita syntyy lisääntyneestä vaihtelevan uusiutuvan energian tuotannosta,” sanoo Freijan perustajajäsen ja operatiivinen johtaja Reidar Strande.

Investointi olisi Tampereen kaupunkiseudulle merkittävä 

Valittu e-metaanilaitoksen sijoituspaikka Nokialla ECO3-yritysalueella on laajuudeltaan 15 hehtaaria ja lisäksi hankkeelle on laajentumismahdollisuus. Sähköverkon kehitystyö on käynnissä yhteistyössä paikallisten sähköverkkoyhtiöiden kanssa. Toteutuessaan laitos tuotaisi myös lämpöä, joka voidaan käyttää Tampereen alueen kaukolämpöverkossa.

Hauglumin mukaan Tampereen seutu on ihanteellinen sijaintipaikka uudelle tuotantolaitokselle, koska sieltä löytyy skaalautumismahdollisuuksia, ja tarjolla on biogeenistä hiilidioksidia, uusiutuvaa energiaa sekä vahvoja paikallisia kumppaneita. Lisäksi se on lähellä vientisatamia ja kansallisia kaasuverkkoja.

Laitos tuo toteutuessaan Tampereen alueelle merkittäviä investointeja ja luo työpaikkoja. Samalla se mahdollistaa huomattavia hiilidioksidipäästövähennyksiä Euroopan liikenteessä.

”Tämä investointi olisi toteutuessaan merkittävä virstanpylväs. On hienoa, että olemme luoneet edellytykset ja infrastruktuurin tällaisia hankkeita varten, houkutellaksemme niitä Tampereen seudulle”, sanoo Tampereen kaupungin pormestari Kalervo Kummola.

Cleantech-toimialan johtaja Markku Kivistö Invest in Finlandista kertoo, että investointisuunnitelma on osoitus Suomen kilpailukykyisestä vetyteollisuudesta.

”Suomella on EU:n kilpailukykyisin hiilidioksidivapaan sähkön tarjonta yhdistettynä biogeenisen hiilidioksidin saatavuuteen. Yhdessä olemassa olevan infrastruktuurin uudelleenkäytön ja lämmön talteenoton kanssa tämä mahdollistaa vahvan liiketoimintamallin uusiutuvien polttoaineiden tuotannolle tukien teollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämistä kestävästi”, hän kertoo.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (1) Katso kommentit (1)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Netflix teknojätti suoratoistopalvelu

Netflix yllätti huikeilla kasvuluvuilla

Seuraava artikkeli
XTX Markets algoritmitreidaus

XTX Markets investoi yli miljardi euroa algoritmikaupan datakeskuksiin Kajaaniin