
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli viime joulukuussa, mikä oli 56 000 vähemmän kuin vuosi sitten.
20–64-vuotiaiden kausitasoittamaton työllisyysaste eli työllisten osuus 20–64-vuotiaista oli joulukuussa 75,9 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli tässä ikäryhmässä 77,1 prosenttia.
Lisäksi työttömien määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna.
Suomalaisista 15–74-vuotiaita työttömiä oli joulukuussa 226 000, mikä oli 27 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä miehiä oli 125 000 ja työttömiä naisia 101 000. 15–74-vuotiaiden kausitasoittamaton työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli joulukuussa 8,1 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 7,1 prosenttia.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan uusia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin joulukuussa 22 800 eli lähes puolet vähemmän kuin vuosi sitten. Vaatimaton lukema kertoo työvoiman tarpeen vähäisyydestä pitkään jatkuneen heikon suhdannejakson jäljiltä.
Kuntarahoituksen pääekonomisti jakoi viestipalvelu X:ssä havainnollisen kuvaajan Suomen työmarkkinatilanteesta. Alkuvuodesta 2023 lähtien työttömien määrä on kasvanut, mutta työllisten laskenut. Samalla työvoiman ulkopuolella olevien kansalaisten määrä on ollut voimakkaassa nousussa.
Työllisyystilanne alkoi selvemmin heiketä alkuvuodesta 2023. Trendilukujen perusteella työllisten ja työttömien määrä on sen jälkeen vähentynyt yli 50 000, työvoiman ulkopuolella olevia on lähes 30 000 enemmän. Työikäisten määrä taas on kasvanut miltei 40 000. pic.twitter.com/khOGPwr5LB
— Timo Vesala (timovesala.bsky.social) (@TimoVesala) January 24, 2025
Työttömyyden kasvu jarruttaa kulutusta
Vaikeuksien pitkittyessä työmarkkinoiden alakulo on valitettavasti levinnyt laajemmin talouteen, ja naisten työllisyys on painunut alas vauhdikkaasti, kertoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
”Kokonaisuudessaan viime vuosi oli synkkä työmarkkinoilla kokonaistuotannon loivasta kasvusta huolimatta. Työttömyys nousi reippaalla kulmakertoimella, mutta vuoden päätteeksi työttömyystilanteen paheneminen näyttäisi tasaantuneen. Mistään suuresta käänteestä ei silti voi puhua”, sanoo Appelqvist.
Ekonomistin mukaan kovin valoisalta ei työttömyyden näkymä vielä vaikuta, mutta todennäköisesti pahenemisvaihe on tulossa päätökseen.
”Näin korkeaksi kohonnut työttömyys tulee silti jarruttamaan kotimaisen kulutuksen elpymistä vielä pitkälle kuluvan vuoden puolelle”, hän ennustaa.
Naisten työllisyyden lasku jatkui joulukuussa. Naisia oli työllisenä 47 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisten miesten määrä laski selvästi vähemmän eli 8 000.
”Heikon suhdannejakson alkuvaiheessa työllisyys laski miesvaltaisilla aloilla, jotka ovat tyypillisesti suhdanneherkkiä. Vaikeuksien pitkittyessä työmarkkinoiden alakulo on valitettavasti levinnyt laajemmin talouteen, ja naisten työllisyys on painunut alas vauhdikkaasti”, toteaa Appelqvist.
Vieläkö työttömyysaste nousee?
Pilven reunalla on kuitenkin ohut hopeareunus.
S-pankin ekonomisti Janne Ronkanen näkee tuoreet työllisyystilastot positiivisessa valossa.
”Työmarkkinoilta hieman parempia tilastoja. Työttömyysasteen trendiluku oli joulukuussa 8,9 prosenttia ja marraskuun lukema muuttui myös 8,9 prosenttiin (oli 9,0 prosenttia). Toivottavasti sama jatkuu tulevissa tilastoissa, jolloin huippu ehkä pian käsillä”, Ronkanen toteaa viestipalvelu X:ssä.
Työmarkkinoilta hieman parempia tilastoja. Työttömyysasteen trendiluku oli joulukuussa 8,9 % ja marraskuun lukema muuttui myös 8,9 %:iin (oli 9,0 %). Toivottavasti sama jatkuu tulevissa tilastoissa, jolloin huippu ehkä pian käsillä. Työllisten määrä silti laski 56 tuhannella v/v. pic.twitter.com/QxLDz6myyn
— Janne Ronkanen (@RonkanenJanne) January 24, 2025
Ronkasen mukaan yritysten työllisyysodotukset näyttäisivät jo enteilevän lähitulevaisuudessa käännettä parempaan työllisyyden vuosimuutoksessa.