Tiistaina Finlandia-talolla järjestetyssä Koneen yhtiökokouksessa ajankohtaiset aiheet puhuttivat koronaviruksen johdolla.
Monet merkittävät kasvuajurit tukevat kehittyvien maiden kasvua ja niiden pörssien osakkeita.
Kiinalaistuotteiden tuontitullirajoituksia lykätään. Samalla Kiina lupaa ostavansa yhdysvaltalaisia maataloustuotteita 40-50 miljardin dollarin edestä.
Kiinalla on enemmän välineitä kauppasodassa kuin USA:lla, arvioi LähiTapiolan ekonomisti.
Markkinoilla heräsi toivo kauppasodan ratkaisusta.
Kiinaan liittyvä epävarmuus on painanut markkinoita viime keväästä lähtien, mutta nyt maan elvytystoimet saattavat johtaa jopa odotettua kovempaan kasvuun arvioi Nordean päästrategi.
Jos ei itse ole koskaan käynyt Kiinassa tai osaa kieltä tai edes ymmärrä kulttuuria, kuinka silloin voisi sijoittajana suhtautua positiivisesti Kiinan tuomiin...
Kiina julkaisi maaliskuun virallisen teollisuuden ostopäällikköindeksin sekä Caixin ostopäällikköindeksin. Molemmat indeksit yllättivät positiivisesti.
Varainhoitoyhtiö Pictetin osakemarkkinoiden suosikit löytyvät markkinoilta, joihin on markkinoilla kohdistunut viime aikoina kovaa epävarmuutta.
Kauppasodan vaikutukset alkavat näkyä niin Yhdysvalloissa kuin Kiinassakin. USA:n kauppataseen alijäämä nousi ennätyksellisen korkeaksi ja nyt Kiinan vienti sakkaa.
Kiinan heikentyvä talous, kauppasota ja rahapolitiikka huolestuttaa markkinoita, mutta Patrik Moring uskoo edelleen osakkeiden olevan hyvä sijoitus.
Kiinan osakemarkkinoiden arvostuskerroin on viimeksi ollut yhtä alhainen kuin nyt vuonna 2014.
Sekä Kiinan tuotannon että uusien tilausten tuoreet ostopäällikköindeksit tuottivat pettymyksen.
Ulkoministeriön julkaisema globaaleihin kehityskysymyksiin erikoistunut Kehitys-lehti pelkää, että jopa puolet Saharan eteläpuoleisen Afrikan maista saattavat olla pian velkavaikeuksissa.
Kiinan sellumarkkinoiden uutisvirta on viime viikkojen aikana muuttunut selkeästi heikommaksi ja tämä on negatiivinen signaali kaikille kotimaisille metsäyhtiöille.
Kiinan virallinen ostopäällikköindeksi heikkeni lokakuussa odotettua enemmän. Lukema on alhaisin sitten kesän 2016.
Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota ei ole Kiinan osakemarkkinoiden ainoa riskitekijä.
USA:n ja Kiinan välille kehkeytynyt umpisolmu kauppaneuvotteluissa on asettanut harmaan pilven maailmankaupan ylle, arvioi Inderesin markkinaekonomisti Marianne Palmu.
Handelsbanken nosti Koneen osakkeen tavoitehintaa.
Kommentit