Mikään ei näytä vievän uskoa aleneviin korkoihin Yhdysvalloissa.
Työttömyys on odotettua kovemmassa nousussa Yhdysvalloissa.
Yhdysvaltojen keskuspankki ei ole saanut vielä riittäviä todisteita inflaation rauhoittumisesta.
Nuorten aikuisten työttömyysaste on noussut poikkeuksellisen rajusti.
USA:n työmarkkinoilla palkkojen nousu on hidastumassa. Se antaa toivoa korkojen laskusta.
Markkinat olivat odottaneet, että USA:n keskuspankki aloittaisi pian korkojen laskun. Niille toiveille on nyt vähemmän katetta.
Avoimien työpaikkojen määrä laskee huolestuttavan nopeasti.
Suomen talous vajoaa tänä vuonna taantumaan, ja kasvu on ensi vuonnakin kituliasta, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n kansantalouden ennusteessaan.
Palkansaajien taloudellinen tilanne on kaksijakoinen. Työllisyys paranee, mutta ostovoima murenee.
USA:n taloustilastot osoittavat maailman suurimman talouden hiipuvan. Samalla kuitenkin inflaatiopaineet ovat hellittämässä.
Työntekijämäärä nousi huhtikuussa eläkeyhtiö Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä lähes viisi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
Etlan tutkimuksen mukaan robotit ja uusi teknologia eivät ole syrjäyttäneet työntekijöitä Suomen teollisuusyrityksissä, pikemminkin lisänneet työpaikkoja.
Hallitus haluaa arvioida päätösperäisiä työllisyysvaikutuksia ylioptimistisesti, väittää Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies.
Keskeinen Suomea tulevaisuudessa kohtaava ongelma on työikäisen väestön määrän väheneminen, joka johtuu väestön vanhenemisesta.
Työllisyys paranee ja on jo ylittänyt koronakriisiä edeltävän tason.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti listaa neljä tekijää, jotka lupailevat hyvää talouskehitystä koronakurimuksen jälkeen Suomelle vuonna 2022.
Suomessa on ensi vuonna 18 työttömyyskassaa. Jäsenmaksu laskee näistä yhdeksässä.
Kansainvälinen valuuttarahasto suosittelee Suomea ratkaisemaan väestökehityksen haasteita.
Työnantajien mukaan 2/3-osa avoimista työpaikoista on vaikeasti täytettäviä.
Kommentit