Rahoitusteoriaa

Tutkimustietoa länsinaapurista – ketkä sijoittavat arvo- tai kasvuyhtiöihin?

Arvoyhtiöille on yhteistä matala arvostustaso ja keskimääräistä korkeampi osinkotuotto.

Kasvuyhtiöiden arvonmuodostus on sitä vastoin spekulatiivisempi, sillä niiden markkina-arvoon hinnoitellaan yleensä enemmän tulevaisuuden kasvuodotuksia. 

Historiallisesti arvoyhtiöt ovat tuoneet sijoittajille kasvuyhtiöitä korkeampia tuottoja osakemarkkinoilla. Finanssikriisin vuosien 2008-2009 jälkeen markkinakehitys on kuitenkin tukenut kasvuyhtiöitä teknojättien voittokulun vuoksi.

Sebastien Betermier, Laurent E. Calvet ja Paolo Sodini analysoivat tutkimuksessaan (Who Are the Value and Growth Investors?, 2017) stereotyyppistä arvo- ja kasvuyhtiöihin varansa allokoivaa ruotsalaista yksityissijoittajaa.

Tutkijat huomasivat, että mitä vanhemmaksi yksityissijoittajat tulivat, sitä todennäköisemmin he omistivat arvoyhtiöitä. Tutkimustulos on varsin looginen, sillä nuoret sijoittajat ottavat usein keskimääräistä korkeampaa riskiä, mikä näkyy sijoituksina monilla mittareilla kalliisti arvostettuihin spekulatiivisiin kohteisiin. Riskinottohalukkuuteen vaikuttaa kokemattomuus, mutta toisaalta myös pitkä sijoitushorisontti, joka mahdollistaa riskinoton. 

Varttuneemmat sijoittajat eivät keskimäärin halua ottaa vuosikymmenten aikana ansaitulle omaisuudelle yhtä korkeata riskiä, vaan arvostavat vakaata kassavirtaa, jota tarjoavat vahvaa osinkoa maksavat arvoyhtiöt.

Myös arvo- ja kasvuyhtiöiden toimialakohtaiset erot selittävät todennäköisesti valintoja. Arvoyhtiöt ovat yleensä elinkaareltaan kypsässä vaiheessa olevia yhtiöitä, jotka kiinnostavat historiansa vuoksi varttuneita sijoittajia. 

Kasvuyhtiöissä on sitä vastoin monia trendikkäitä teknologiayhtiöitä sekä muita uusia innovaatioita tai teknologiaa hyödyntäviä toimijoita, jotka ovat erityisesti tuttuja nuorille. 

Iän karttuessa moni sijoittaja siirtyy kasvuyhtiöistä arvoyhtiöihin. Se ei kuitenkaan välttämättä aina tarkoita sitä, että sijoituskohde muuttuisi, sillä arvo- ja kasvuyhtiökategorioiden välillä on merkittävää yhtiö- ja jopa toimialakohtaista liikkuvuutta pitkällä aikavälillä.

Iän lisäksi sijoittajien varallisuustilanne ja sukupuoli vaikuttavat tutkimuksen mukaan valintaan. Arvoyhtiöihin sijoittavat ovat suhteellisesti useammin naisia kuin miehiä. Kyseistä sijoitustyyliä noudattavilla on tutkimuksen mukaan korkeampi finanssi- ja kiinteistövarallisuus, johon tietysti varsinkin ikä olennaisesti vaikuttaa. Miehet, yrittäjät ja korkeasti koulutetut sijoittajat suosivat suhteellisesti useammin kasvuyhtiöitä.

Tutkimuksen perusteella sijoittajien työpaikan toimiala vaikutti päätökseen arvo- ja kasvuyhtiöiden välillä. Syklisillä aloilla työskentelevät sijoittajat olivat vähemmän kiinnostuneita arvoyhtiöistä.

Suurin osa ruotsalaisista yksityissijoittajista omistaa sekä arvo- että kasvuyhtiöitä. Monen kohdalla valinta arvo- ja kasvuyhtiöiden välillä ei kuitenkaan ole todennäköisesti tietoinen valinta, vaan valintakriteerit painottuvat myös muihin tekijöihin.

Kommentoi
Ylös
>