Keskikesällä tehtävässään aloittanut Purmon talousjohtaja on vaikuttunut yhtiön liiketoiminnan ja organisaation suuntatutumisesta tulevaisuuteen.
LapWallin valmistamat kattoelementit lyhentävät rakennusprojektin läpimenoaikaa jopa 60 prosentilla.
Ovaro myi toistasataa asuntoa maakunnista.
etum muutti Crazy Town -coworking-tilasta uuteen toimistoon Jyväskylän keskustaan, mikä helpottaa yrityksen kasvua Keski-Suomessa.
Aiforian toimintatavat ovat nyt Yhdysvaltojen terveystietojen tietoturvavaatimusten mukaisia.
Asunnon vuokra ei ole mikään apteekin hinta, muistuttaa Investors Housen toimitusjohtaja.
Teknologiayhtiö Wärtsilä järjesti tuotekehityksen webcast-puhelun 4.9.2023. Tuotekehitys keskittyy ympäristöä aiempaa vähemmän kuormittaviin ratkaisuihin.
Atrian positiivinen tulosvaroitus sai osakkeen yli kahdeksan prosentin nousuun maanantaina.
Ovaro Kiinteistösijoituksen toimitusjohtaja Marko Huttunen nousee yhtiön 10 suurimman osakkeenomistajan joukkoon.
Puuelementtivalmistaja LapWall on kasvanut kannattavasti sekä orgaanisesti että yritysostoin. Yhtiö on nostanut Pyhännän tehtaan käyntiastetta.
LapWall Oyj:n allekirjoittama noin 6,5 miljoonan euron sopimus kattoelementtiurakasta SRV Rakennus Oy:n kanssa on vahvistunut.
It-yhtiön ilmoitus näkymien täsmentämisestä ja nostamisesta ei tullut markkinoille yllätyksenä.
Sijoitusyhtiö Panostajan kolme sijoituskohdetta neljästä kasvatti tulostaan. Yhtiö näkee markkinaympäristössä heikentymistä kesästä alkaen.
Asuntojen vuokramarkkinat eivät näytä toimivan niin kuin korkean inflaation oloissa voisi olettaa.
Purmon ja sen kilpailijoiden volyymit ovat laskeneet ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Aktiivinen sopeuttaminen tukee kannattavuutta.
Digitalisoituvan patologian markkinat avautuvat lähivuosina nopeasti. Aiforia pyrkii hyötymään siitä.
Investors House otti ison kertatuoton Kukkula-alueen kehittämisestä Jyväskylässä. Tervetaseinen yhtiö etenee kohti uusia investointeja.
Jyväskylän uusi kaupunkikehityshanke Kukkula tuo pitkän ajan näkyvyyttä Ovarolle. Osakkuusyhtiöt tekivät kesällä tärkeät vuokra- ja kauppasopimukset.
Maltti on ollut valttia Investors Housen viime vuosien strategisissa valinnoissa.
IR-ikkuna SalkunRakentajan yrityskumppaneiden kaupallinen yhteistyökanava, jossa julkaisemme yrityksiä taustoittavia ja analyyttisiä artikkeleja sekä muuta mielenkiintoista sijoittajatietoa.
Finnair ja Suomen valtio allekirjoittivat maaliskuussa 2021 sopimuksen enintään 400 miljoonan euron hybridilainalimiitistä yhtiön...
Purmo Group aloittaa yhteistyön H2 Green Steelin kanssa lähes päästöttömän teräksen hankinnasta.
Eurooppaan rakennetaan laajaa raskaan ajoneuvokaluston latausverkkoa. Kempower on vahvasti mukana tässä kehityksessä.
Yhtiö haluaa vahvistaa asiakas- ja markkinakeskeisyyttään.
LapWall Oyj:n allekirjoittama noin 6,5 miljoonan euron sopimus kattoelementtiurakasta SRV Rakennus Oy:n kanssa on...
Jatkosopimus kattaa lähes kaikki Enersensen tarjoamat palvelut.
NoHo Partners hakee kansainvälistä kasvua skaalaamalla premium -hampurilaiskonsepteja Euroopassa.
Huhtamäki on tyytyväinen Euroopan parlamentin pakkaus- ja pakkausjäteasetusta koskevaan kantaan.
Digital Workforce julkisti perjantaina negatiivisen tulosvaroituksen liikevaihdon kehityksestä.
Kilpailijat ovat kiusanneet Tokmannia kampanjoillaan, arvioi analyytikko.
Fortum tutkii sekä pienvoimaloiden että suurten reaktoreiden rakentamisen edellytyksiä.
Atria on tähän asti vienyt Kiinaan sianlihaa. Seuraavaksi on vuorossa siipikarja.