Markkinakommentit

Nordean pääanalyytikko: Markkinat kaipaavat Brexit-sopua

Brexitin toteutuminen edelleen epäselvää. Markkinoiden kannalta epävarmuuden jatkuminen ei ole hyvä asia.

Brexitin toteutuminen edelleen epäselvää. Markkinoiden kannalta epävarmuuden jatkuminen ei ole hyvä asia.

Minkä tahansa sovun löytyminen ja brexit-saagan saattaminen päätökseen olisi tässä kohtaa markkinoille hyvä asia, Nordean päästrategi Antti Saari toteaa Nordean viikkokatsauksessa.

Brexit-epävarmuus on Saaren mukaan jo aiheuttanut päänvaivaa paitsi brittitalouteen myös euroalueelle.

”Erityisesti Saksassa nimenomaan vienti Iso-Britanniaan – eikä esimerkiksi kauppasodan painamaan Kiinaan – on laskenut tänä vuonna kovaa kyytiä. Itse asiassa Saksan suurimmista vientimarkkinoista Iso-Britannia on ainoa, johon vienti on ollut selvässä laskussa jo jonkin aikaa. Selittäviä tekijöitä on luultavasti muitakin kuin brexit ja siihen liittyvä epävarmuus, sillä muiden euromaiden vienti saarivaltioon ei ole heikentynyt vastaavasti”, Saari toteaa.

Pääanalyytikon mukaan epävarmuuden poistuminen kuitenkin parantaisi kiistatta tilannetta.

Britannian pääministeri Johnsonin neuvottelema sopimus EU-maiden kanssa on brittiparlamentin hyväksyntää vaille valmis. Saaren mukaan haasteena on kuitenkin se, että brittiparlamentista on vaikea löytää enemmistöä minkään ratkaisun taakse.

”Asiaa hankaloittaa se, että Johnsonin konservatiivihallituksella ei ole enemmistöä parlamentissa, ja kaiken lisäksi sitä tukeva Pohjois-Irlannin unionistipuolue, DUP, on asettunut sopimusta vastaan. Brittikansanedustajat tuntuvat kuitenkin uskovan, että Johnsonin sopimuksen taakse voitaisiin vielä saada enemmistö tällä viikolla, eli jotkut oppositiopoliitikot olisivat valmiita sitä tukemaan.”

Saari uskoo, että jonkinlainen lisäaika Brexitille on lähes väistämätön, koska lokakuun lopun takaraja on niin lähellä. Jopa kansanäänestys sopimuksen lopullisesta sisällöstä on mahdollinen.

”Talouden ja markkinoiden näkökulmasta Johnsonin sopimus ei poikkea kovin oleellisesti Mayn aiemmin neuvottelemasta muuten kuin Irlannin saaren järjestelyjen osalta. EU:n ja Iso-Britannian välisten tulevien kauppasuhteiden neuvotteleminen alkaa vasta, jos erosopimus saadaan hyväksyttyä”, Saari toteaa.

Yllä olevalla videolla Antti Saari ruotii Brexit-tilannetta.

Kommentoi
Ylös
>