Yleisen käsityksen mukaan odotettu korkea sijoitustuotto tarkoittaa myös korkeaa riskiä. Toisinpäin käännettynä: jos sijoittaja haluaa tuottoa turvallisesti on hänen tyydyttävä mataliin tuottoihin....
Kesällä alkanut myönteinen kehitys osakemarkkinoilla ei ole heijastunut mediatalo Sanomaan. Yhtiön kurssi on laskenut vuodessa yli 20 prosenttia, ja yhtiön kurssikehitys on...
Shanghain pörssin markkina-arvo on vuodessa tippunut yli 11 prosenttia samalla kun Yhdysvaltojen S&P -indeksi on noussut lähes 21 prosenttia. Ero näiden kahden...
Syyskuussa julkistetussa osto-ohjelmassa EKP ilmoitti olevansa valmis ostamaan euromaiden velkapapereita jos ylivelkaantumisen vaarassa olevat euromaat sitoutuvat tiukkoihin julkisen talouden sopeutuksiin ja säästöihin.
Siili Solutions Oyj julkaisi 28.9. yhtiötiedotteen, jossa se ilmoitti hakemuksen yhtiön osakkeen ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalla. Siili Solutions myy...
Kestokulutushyödykkeiden kulutus on laskenut uusimpien tilastojen mukaan Yhdysvalloissa peräti 13 prosenttia. Laskun yllätyksellisyydestä kertoo jotain se, että ekonomistit olivat odottaneet vain viiden...
Yksittäisten sijoituskohteiden etsintä ei yksin riitä.
Sijoittajien hermostuneisuus on selvästi laskenut syyskuun 2011 kauhuajoista. Pörssin odotettua kurssiheiluntaa eli volatiliteettia kuvaava VIX-indeksi on laskenut vuoden aikana lähes 64 prosenttia.
Salkunrakentaja-sivusto laati listan Helsingin pörssin halpasarjalaisista. Valitsimme osakkeet vain yhden tunnusluvun, P/B-luvun (hinta/tasesubstanssi) perusteella.
Analyysitalo Inderes ylläpitää osakkeiden poimintalistaa, johon se poimii osakkeita varsin suoraviivaisella mutta laajalti käytetyllä menetelmällä. Yhtiö jakaa yhtiön oman pääoman tuoton yhtiön...
Nykyisenlainen yhteisvaluutta-alue ei selviydy! Näin raflaavasti uutisoi CNN Money verkkolehdessään. Väitteen takana on brittiekonomisti Peter Bootle, joka on tunnettu rohkeista ja yleisen...
Yrityslainat sekä niihin sijoittavat rahastot ja ETF:t ovat luonteva lisä hajautussa sijoitussalkussa.
Euroopan ja Yhdysvaltojen keskuspankkien vastikään ilmoittamat mittavat elvytystoimet ovat siivittäneet osakemarkkinat kovaan nousuun kaikilla päämarkkinoilla. Esimerkiksi Saksan osakemarkkinoita mittaava DAX-indeksi on noussut...
Yhdysvaltojen julkisen talouden leikkausohjelma, eli valtiontalouden jyrkänne (fiscal cliff) on automaattisesti vuoden vaihteessa 2012 voimaan astuva liittovaltion menojen leikkausohjelma.
Pörssikurssit antoivat pienen myrskyvaroituksen torstaina kun kurssit laskivat kaikissa tärkeimmissä maailman pörsseissä. Myös HEX päätyi miinukselle. Tällä kertaa taustalla eivät olleet eurooppahuolet...
OP-Pohjolan uusimmissa osakesuosituksissa loistavat tutut osakkeet. Joukkoon mahtuu kuitenkin yksi yritys jonka loistavuus on ollut viime vuosina hukassa.
Kasvuosakkeiden arvostustasoa analysoidaan usein niin sanotun PEG-luvun perusteella. Mitä PEG-luku kertoo ja mitkä ovat sen ongelmat?
Viime viikolla Yhdysvaltain Keskuspankki Fed ilmoitti aloittavansa uudelleen setelielvytyksen, ja se aikoo lunastaa pankeilta kuukausittain 40 miljardin dollarin arvosta asuntovelkapapereita. Lisäksi Fed...
Salkunrakentaja tarkasteli kolmen Helsingin pörssissä noteerattavan kiinteistöyhtiön tulevaisuuden näkymiä, keskeisiä tunnuslukuja ja arvostuskertoimien kehitystä.
Outokummun osake on ollut vahvassa nosteessa. Yhtiön osake on noussut viikon aikana Helsingin pörssissä yli 23 prosenttia. Outokumpu sisältyy Salkunrakentajan arvo-osakesalkuun, ja...
Mystisen kirjainyhdistelmän CAN SLIM taakse kätkeytyy selkeä ja yksinkertainen sijoitusstrategia.
Siinä vaiheessa kun sijoittajat huomaavat yrityksen menettäneen kilpailukykynsä, on seurauksena usein yhtiön markkina-arvon romahdus.
Fortum on useiden analyytikkojen ostosuosikki siitä huolimatta että yhtiön osakekohtainen tulos on ollut laskussa vuodesta 2008 lähtien. Myös kuluvan vuoden toisen kvartaalin...
Pörssikurssit ovat kohonneet viime viikkoina kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Euroopan suurimpien yritysten pörssikursseja mittaava EUROSTOXX50-indeksi on noussut 22 prosenttia kesäkuun alusta lähtien.
EKP:n keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kertoi torstaina EKP:n aloittavat rajoittamattomat kriisimaiden bondien tukiostot, jotka kohdistuvat 1-3 vuoden velkapapereihin. Tukiostojen ehtona on, että...
Uusimmassa sijoitusnäkemyksessään Sampopankki ei näe valon kajastusta Euroopan yllä. Elokuun raportissa ei vielä näy EKP:n uusin ilmoitus, jossa Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi ilmoitti...
Alhaiseen arvostukseen liittyy kuitenkin arvoloukuksi kutsuttu ansa.
Asunnon vuokra ei ole mikään apteekin hinta, muistuttaa Investors Housen toimitusjohtaja.
Sampo konsernissa uskotaan, että Mandatumin eriyttäminen omaksi yhtiökseen on sekä Mandatumin että Sammon etu.
Pörssin elintarvikeyhtiöistä osalla on kannattavuushaasteita. Taseet ja osingot ovat kokonaisuutena kunnossa.
Kuuluisa sijoittaja on julkaissut jälleen arvostetun ja odotetun sijoittajakirjeensä.
Suomen Pankki ennustaa inflaation laantuvan huomattavasti ensi vuonna.
Pörssin elintarvikeyhtiöistä osalla on kannattavuushaasteita. Taseet ja osingot ovat kokonaisuutena kunnossa.
Finnwatchin raportti herätti jälleen keskustelun listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen uudistamistarpeesta. Tulisiko Suomen ottaa mallia Virosta?
Indeksisijoittamisen logiikka on yksinkertaisuudessaan armoton. Niin armoton, että maailman menestyneinkin “aktiivinen” sijoittaja on tunnettu...
Median sijoittajakuvastoa tulisi uudistaa säästämisen ja sijoittamisen arkipäiväistämiseksi.
Omille rahoilleen tuottoa hakevien sijoittajien haastatteluissa yhdistyy kymmenen perusoppia.
Satasen Nokia-sijoituksesta jää 63 euroa. Kolmen kotimaisen pörssiyhtiön miljardiluokan yrityskaupat ovat "kuollutta rahaa".
Suomen verolainsäädäntö mahdollistaa osinkoverotuksen merkittävän keventämisen holdingyhtiöitä hyödyntävän yritysjärjestelyn avulla.
Median sijoittajakuvastoa tulisi uudistaa säästämisen ja sijoittamisen arkipäiväistämiseksi.
Omille rahoilleen tuottoa hakevien sijoittajien haastatteluissa yhdistyy kymmenen perusoppia.
Sähkön eturivin asiantuntijat kiistelevät markkinan toimivuudesta – luuletko kuluttajana, että markkina on ensi talvena...
LapWall Oyj:n allekirjoittama noin 6,5 miljoonan euron sopimus kattoelementtiurakasta SRV Rakennus Oy:n kanssa on...
Jatkosopimus kattaa lähes kaikki Enersensen tarjoamat palvelut.
NoHo Partners hakee kansainvälistä kasvua skaalaamalla premium -hampurilaiskonsepteja Euroopassa.
Valmetin hallitus on hyväksynyt Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laineen eron ja siihen liittyvät ehdot.
Pakkausratkaisujen toimittaja Huhtamäki tekee merkittävän investoinnin tehtaaseensa, joka sijaitsee USA:ssa, Teksasin Parisissa.
Metso on saanut useita suodatinten modernisointiin, levypakkojen vaihtoon ja näihin liittyvien huoltopalvelujen uusintatilauksia useilta...
Korot ja inflaatio "rynkyttävät" vuokramarkkinaa.
Kommentit