Kasvuosakkeiden arvostustasoa analysoidaan usein niin sanotun PEG-luvun perusteella. Mitä PEG-luku kertoo ja mitkä ovat sen ongelmat?
Viime viikolla Yhdysvaltain Keskuspankki Fed ilmoitti aloittavansa uudelleen setelielvytyksen, ja se aikoo lunastaa pankeilta kuukausittain 40 miljardin dollarin arvosta asuntovelkapapereita. Lisäksi Fed...
Salkunrakentaja tarkasteli kolmen Helsingin pörssissä noteerattavan kiinteistöyhtiön tulevaisuuden näkymiä, keskeisiä tunnuslukuja ja arvostuskertoimien kehitystä.
Outokummun osake on ollut vahvassa nosteessa. Yhtiön osake on noussut viikon aikana Helsingin pörssissä yli 23 prosenttia. Outokumpu sisältyy Salkunrakentajan arvo-osakesalkuun, ja...
Mystisen kirjainyhdistelmän CAN SLIM taakse kätkeytyy selkeä ja yksinkertainen sijoitusstrategia.
Siinä vaiheessa kun sijoittajat huomaavat yrityksen menettäneen kilpailukykynsä, on seurauksena usein yhtiön markkina-arvon romahdus.
Fortum on useiden analyytikkojen ostosuosikki siitä huolimatta että yhtiön osakekohtainen tulos on ollut laskussa vuodesta 2008 lähtien. Myös kuluvan vuoden toisen kvartaalin...
Pörssikurssit ovat kohonneet viime viikkoina kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Euroopan suurimpien yritysten pörssikursseja mittaava EUROSTOXX50-indeksi on noussut 22 prosenttia kesäkuun alusta lähtien.
EKP:n keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kertoi torstaina EKP:n aloittavat rajoittamattomat kriisimaiden bondien tukiostot, jotka kohdistuvat 1-3 vuoden velkapapereihin. Tukiostojen ehtona on, että...
Uusimmassa sijoitusnäkemyksessään Sampopankki ei näe valon kajastusta Euroopan yllä. Elokuun raportissa ei vielä näy EKP:n uusin ilmoitus, jossa Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi ilmoitti...
Alhaiseen arvostukseen liittyy kuitenkin arvoloukuksi kutsuttu ansa.
Kullan suosio on sijoituskohteena on viime vuosina kasvanut johtuen suurten keskuspankkien löysästä rahapolitiikasta. Kulta on arvon mitta ja pelot setelirahoituksen synnyttämästä rahan...
Teleoperaattorit ovat perinteisesti sijoittajan turvasatamia. Vakaa ja helposti ennustettava liikevaihto, vahva tase, vakaa kassavirta ja korkea osingonjakosuhde tekevät teleyhtiöstä sijoituskohteita jotka sopivat...
Nokian osake on laskenut vuodessa 47 prosenttia ja viidessä vuodessa yli 90 prosenttia. Entinen kasvuyhtiö hinnoitellaan nyt arvoyhtiönä - hinta/tasesubstanssi on 0,93....
Taloudellisen kasvun neljä keskeistä ajuria ovat työ, raaka-aineet, tekninen kehitys ja pääoma. Amerikkalainen talouslehti Business Insider esitti huolensa näistä viimeisimmän, eli pääoman kehityksestä...
Ylen Radio 1:n haastattelussa 29.8. Palkansaajien Tutkimuslaitoksen erikoistutkija Heikki Taimio arvioi, että euro tulee hajoamaan. Ainoa keino euron suojelemiseksi olisi täysimittainen liitovaltio.
Osakeanalyysiä ei sovi jättää vain arvostusmittareiden varaan. Siksi oman pääoman tuotto on yksi sijoittajan tärkeimmistä tunnusluvuista.
Norvestia on mielenkiintoinen yhtiö. Sijoittamalla Norvestiaan sijoittaja saa yhdellä sijoituksella epäsuorasti kohtuullisesti hajautetun salkun. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että Norvestia on...
EVA eli taloudellinen lisäarvo (engl. economic value added) kuvaa yrityksen toiminnasta omistajille syntyvää lisäarvoa.
Osakemarkkinoiden viime vuosien levottomuus on lisännyt erityisesti asiantuntijoiden kiinnostusta yrityslainoihin.
Salkunrakentaja listasi Helsingin pörssin yhtiöt joilla on analyytikoiden osta-suositus. Analyytikoiden peukalo on selkeästi pystyssä vain viidelle yhtiölle. Kaikki yhtiöt ovat markkina-arvoltaan suhteellisen...
ETF-rahastot voidaan ryhmitellä rakenteen perusteella perinteisiin fyysisiin eli käteisperusteisiin ja synteettisiin eli swap-pohjaisiin ETF:iin. Kummissakin rakenteissa on omat hyvät ja huonot puolensa.
Monen arvosijoittajan sijoitusstrategian ytimenä on sijoittaa osakkeisiin jotka maksavat hyviä osinkoja tai osakkeisiin joissa osinkotuotto on kasvava. Mutta onko sijoitustuottojen kannalta mitään...
Yksi kuva, paljon asiaa. Salkunrakentaja laati kuvaajan euroalueen kriisimaiden, Espanjan ja Italian hintakehityksestä verrattuna Saksan hintakehitykseen. Kuvaajan viesti on karu.
ETF eli indeksiosuusrahasto (engl. exchange-traded fund) on sijoitusrahasto, jolla voidaan käydä kauppaa pörssissä.
Mitä korkeampi riski sitä suurempi tuotto-odotus. Tämän sijoittajan huonetaulun ensimmäinen ohjeen perusteella riskiosakkeet saattavat pitää sisällään kovan tuottopotentiaalin.
Salkunrakentaja selvitti, mitkä ETF-rahastot ja markkinat ovat tällä hetkellä edullisimmin hinnoiteltuja. Listalle valittiin ETF-rahastot joiden p/e-luku on alhaisin. Suurelta osin tulokset eivät...
Halpakauppaketju Tokmanni tarjoaa sijoittajan rahalle vastinetta, uskoo Handelsbankenin analyytikko.
Portugalilaisyhtiö ja Mustin sisäpiiriläiset tarjoutuvat ostamaan lemmikkieläinketju Musti Groupin pois pörssistä.
Saksalainen kemianteollisuus on ongelmissa toimintaympäristön muutosten ja kysynnän hiipumisen seurauksena.
Kaikki riippuu inflaatiokehityksestä, kun on kyse koroista.
Järvenpäässä on tarjolla näppärä uusi yksiö keskeisellä sijainnilla.
Sijoittamista yli 20 vuoden kokemuksella.
Kryptomarkkina tunnetaan suuresta hintavaihtelusta ja suurten voittojen mahdollisuuksista.
Sijoittaja 2023 -sijoitusmessut järjestettiin tiistaina Helsingin Messukeskuksessa. Moni uudehko pörssiyhtiö oli paikalla.
Teolliset vallankumoukset ovat sijoittajan suuri mahdollisuus.
Kesällä 2022 sai alkunsa kansanliike. Helsinkiläinen hyvinvointiyrittäjä Liisa Hanén ajatteli, että tämä ei voi...
Jos yrityksellä on vallihauta, se voi tarjota sijoittajalle satumaisia tuottoja. Pörssihistoria kertoo, että vallihaudalla...
Saksalainen kemianteollisuus on ongelmissa toimintaympäristön muutosten ja kysynnän hiipumisen seurauksena.
Puhtaan energian yhtiöt paistattelevat megatrendin aallonharjalla, silti alan indeksi on romahtanut puoleen vuoden aikana.
Pankki arvioi muun muassa osakemarkkinoiden sektoreita.
Kesällä 2022 sai alkunsa kansanliike. Helsinkiläinen hyvinvointiyrittäjä Liisa Hanén ajatteli, että tämä ei voi...
Finnair ja Suomen valtio allekirjoittivat maaliskuussa 2021 sopimuksen enintään 400 miljoonan euron hybridilainalimiitistä yhtiön...
Purmo Group aloittaa yhteistyön H2 Green Steelin kanssa lähes päästöttömän teräksen hankinnasta.
Eurooppaan rakennetaan laajaa raskaan ajoneuvokaluston latausverkkoa. Kempower on vahvasti mukana tässä kehityksessä.
Yhtiö haluaa vahvistaa asiakas- ja markkinakeskeisyyttään.
LapWall Oyj:n allekirjoittama noin 6,5 miljoonan euron sopimus kattoelementtiurakasta SRV Rakennus Oy:n kanssa on...
Jatkosopimus kattaa lähes kaikki Enersensen tarjoamat palvelut.
NoHo Partners hakee kansainvälistä kasvua skaalaamalla premium -hampurilaiskonsepteja Euroopassa.
Kommentit