Vuokralaisvalinta on vuokralaiskandidaattien kartoitustyötä.
Yhdysvalloissa ajetaan jälleen uutta massiivista elvytyspakettia.
Toisen vuosineljänneksen tulosennusteita on laskettu huhtikuussa enemmän koskaan aiemmin sitten it-kuplan.
USA:n keskuspankista on tullut pääomamarkkina ja talouteen on syntynyt ”rahoitusmarkkinasosialismi”. Näin väittää ekonomisti Tuomas Malinen.
Sekä Suomen talous että maailmantalous supistuvat tänä vuonna jyrkästi koronapandemian vuoksi.
Näin vuokraustoiminnan perusta laitetaan kuntoon ennen seuraavan sijoitusasunnon hankkimista.
Maailmantalous on siirtymässä aikaan, jossa käteinen ja dollari menettävät arvoaan, kertoo kuuluisa suursijoittaja ja hedgerahaston perustaja Ray Dalio.
Miten asuntosijoittaja voisi helpottaa negatiivisen kassavirran tilannetta?
Mitä asuntosijoittajan tulisi juuri nyt ajatella ja miten toimia sekä uusien ostokohteiden että pankkirahoituksen suhteen.
Asuntosijoittamisen jälleenrahoituksen voimaa voi lisätä ostamalla sijoitusasuntoja alle markkinahinnan.
Kun metallikannasta siirryttiin paperirahajärjestelmään, tuli vastaan haaste: miten rahan arvo saadaan luotettavaksi?
Onko tämä hyvä diili? -kysymyksiä tulee säännöllisin väliajoin.
Nordnetin Traders' Clubin jaksossa treidaaja Jukka Lepikkö näyttää miten kurssigraafien avulla treidaaja voi tunnistaa osto- tai myyntitilaisuuksia.
Nordea suosittelee edelleen ylipainoa osakkeille.
Korkosijoitukset eivät ole enää tehokas omaisuuslaji sijoitussalkun hajautuksessa. Syy on hyvin yksinkertainen, kertoo rahoituksen professori ja sijoituskirjailija Jeremy Siegel.
Treidaajat tutkivat koronaviruksen vaikutuksia osakemarkkinoihin - ja vetävät siitä johtopäätöksensä.
Harri Huru käy läpi seitsemän erilaista vaaranpaikkaa, jossa ymmärtämätön lainarahan käyttö voi johtaa pahaan virheeseen.
Videolla käydään ensin läpi erilaisia tilanteita, joissa tappiota voi syntyä.
Kehittyvien maiden osakkeiden keskimääräinen arvostustaso on tällä hetkellä houkutteleva, arvioi Nordean sijoitusstrategi.
Kommentit