Dark Mode Light Mode
Anthropicin liikevaihto yli 14-kertaistui listautumisen alla
Onko Digian käänne alkanut? Syksy ratkaisee osakekurssin suunnan

Onko Digian käänne alkanut? Syksy ratkaisee osakekurssin suunnan

Digian toinen vuosineljännes jäi odotuksista, mutta raportti tarjosi myös merkkejä mahdollisesta käänteestä.
Digia lippu Digia lippu
Digia pääkonttori

Digian myynti vahvistui kesäkuussa, kansainvälinen liiketoiminta kasvaa ja yhtiö piti ohjeistuksensa ennallaan. Syksy näyttää, alkaako tehty työ näkyä tuloksessa ja kääntyykö samalla myös osakekurssin suunta.

Vuoden toisella neljänneksellä Digian liikevaihto oli 54,3 miljoonaa euroa, kun konsensusennuste povasi 56,1 miljoonan euron liikevaihtoa. Liikevoitto oli 2,4 miljoonaa euroa, ennusteen ollessa 3,7 miljoonaa euroa. 

Toimintaympäristön epävarmuus vaikutti edelleen Digian asiakkaiden investointipäätöksiin. Uusien hankkeiden aloituksia siirtyi, ja käynnissä olevien hankkeiden sisältöä, laajuutta ja aikatauluja arvioitiin aiempaa tarkemmin. Digian liikevaihto kasvoi neljänneksellä 1,0 prosenttia yrityskauppojen tuella. Orgaanisesti liikevaihdon kehitys oli -3,3 prosenttia.

Suomessa markkinan epävarmuus näkyi toiminnanohjaushankkeissa sekä Digital Solutions -palvelualueella, jossa Digia käynnisti toimenpiteitä kannattavuuden ja kasvun vahvistamiseksi. Managed Solutions -palvelualueen liikevaihtoon vaikutti negatiivisesti 0,4 miljoonan euron asiakashankkeeseen liittyvä alaskirjaus.

Digian EBITA-liikevoitto pysyi vertailukauden tasolla ja oli 3,1 miljoonaa euroa. EBITA-liikevoittomarginaali oli 5,8 prosenttia liikevaihdosta kuten vertailukaudellakin. Tulokseen vaikuttivat yhteensä 0,6 miljoonan euron kertaerät, joista 0,4 miljoonaa euroa liittyi asiakashankkeeseen ja 0,2 miljoonaa euroa toiminnan uudelleenjärjestelyihin.

Yhtiön liikevoitto sen sijaan kasvoi 6,1 prosenttia vertailukaudesta ja liikevoittomarginaaliksi muodostui 4,4 prosenttia.

Konsernin keskeiset tunnusluvut

Tuloslaskelma

Tuhatta euroaQ2/2026Q2/2025MuutosQ1–Q2/2026Q1–Q2/2025MuutosFY2025
Liikevaihto54 26053 741+1,0 %110 676107 517+2,9 %217 028
EBITA-liikevoitto3 1243 120+0,1 %6 3937 673−16,7 %21 337
— suhteessa liikevaihtoon5,8 %5,8 %5,8 %7,1 %9,8 %
Liikevoitto (EBIT)2 3682 232+6,1 %4 8486 115−20,7 %18 127
— suhteessa liikevaihtoon4,4 %4,2 %4,4 %5,7 %8,4 %
Katsauskauden tulos1 6371 515+8,0 %3 4074 228−19,4 %12 845
— suhteessa liikevaihtoon3,0 %2,8 %3,1 %3,9 %5,9 %

Tase ja vakavaraisuus

Tuhatta euroaQ2/2026Q2/2025MuutosQ1–Q2/2026Q1–Q2/2025MuutosFY2025
Oman pääoman tuotto, %7,4 %10,1 %−2,7 pp14,5 %
Sijoitetun pääoman tuotto, %7,4 %10,1 %−2,7 pp14,4 %
Liiketoiminnan rahavirta7 9816 989+14,2 %14 703
Korolliset nettovelat21 15325 023−15,5 %23 721
Nettovelkaantumisaste, %23,4 %29,7 %−6,3 pp25,4 %
Omavaraisuusaste, %48,5 %43,7 %+4,8 pp48,7 %
Oma pääoma90 50384 134+7,6 %93 476
Taseen loppusumma194 925198 455−1,8 %197 011

Henkilöstö ja osakekohtaiset tunnusluvut

Tuhatta euroaQ2/2026Q2/2025MuutosQ1–Q2/2026Q1–Q2/2025MuutosFY2025
Henkilöstön määrä kauden lopussa1 5641 655−5,5 %1 592
Henkilöstö keskimäärin1 5691 620−3,2 %1 5791 607−1,7 %1 603
Tulos/osake, euroa0,060,06+7,8 %0,130,16−19,5 %0,49
Tulos/osake, laimennettu, euroa0,060,06+6,9 %0,130,16−20,2 %0,48

Digia piti tulosohjeistuksensa vuodelle 2026 yhä ennallaan. Yhtiö arvioi sen koko vuoden liikevaihdon kasvavan ja EBITA-liikevoiton pysyvän samalla tasolla tai kasvavan edellisvuoteen verrattuna.

Vuonna 2025 Digian liikevaihto oli 217 miljoonaa euroa ja EBITA-liikevoitto 21,3 miljoonaa euroa.

Ovatko Digian kurssipohjat jääneet jo taakse?

Toukokuun lopulla Digian järjestämän pääomamarkkinapäivän anti otettiin markkinoilla positiivisesti vastaan, ja saman pörssipäivän aikana osake lähti yli neljän prosentin nousuun. Vire jatkui vielä seuraavana päivänä, jonka aikana osake kipusi hieman yli kuusi prosenttia pääomamarkkinapäivän päätöskurssia korkeammalle.

Vaikka Digian osakekurssi korjasi hieman alaspäin nopean nousun jälkeen, riitti pääomamarkkinapäivän tuki nostamaan osakkeen kahdenkymmenen päivän liukuvan keskiarvon yli 50 päivän liukuvan keskiarvon. Kesän aikana osake on jatkanut varovaisessa nousutrendissä.

Ennen puolivuosikatsausta Digian osake oli teknisestä näkökulmasta houkuttelevassa asetelmassa. Elokuun alussa osakkeen viidenkymmenen päivän liukuva keskiarvo (SMA50) ylitti kahdensadan päivän liukuvan keskiarvon (SMA200).

Myös SMA20 oli pidempien liukuvien keskiarvojen yläpuolella. Teknisen analyysin perusteella osakkeella oli mahdollisuudet kääntyä jälleen pitkän aikavälin nousutrendiin, mutta markkinat tuntuivat odottavan Q2-tuloksesta tukea nousulle.

Toisen vuosineljänneksen tulos ei kuitenkaan yltänyt analyytikoiden odotuksiin. Pörssipäivän alun positiivinen vire kääntyi tulosjulkistuksen myötä lievään laskuun.

Sijoittajan näkökulma

Haastava markkinaympäristö jätti toisen neljänneksen alussa jälkensä nyt myös Digian kasvuun. Yhtiö kertoi kuitenkin käynnistäneensä toiminpiteitä Suomen toiminnanohjaushankkeissa sekä Digital Solutions -palvelualueella kannattavuuden ja kasvun vahvistamiseksi.

Vaikka tuore tulos ei vastannut markkinoiden toiveisiin, löytyy osavuosikatsauksesta positiivisia merkkejä.

Kommentissaan Digian toimitusjohtaja Timo Levoranta kertoi olevansa tyytyväinen Savangard-yhteistyöhön tehtyihin panostuksiin, jotka tuottivat katsauskaudella tulosta. Levorannan mukaan Digian liikevaihto kasvoi Savangardin toimialueella itäisessä Keski-Euroopassa orgaanisesti vahvoin kaksinumeroisin luvuin. Myös Climberissa kehitys oli neljänneksellä hyvää.

Kokonaisuudessaan Digian myynti vahvistui katsauskauden lopulla ja kesäkuu osoittautui myynnin osalta alkuvuoden parhaaksi. Samalla kesäkuun orgaanisen kasvun kerrottiin nouseen 4,9 prosenttiin, mikä on selvästi parempi taso kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Toki yhdestä kuukaudesta ei voi vielä vetää johtopäätöksiä, kuten toimitusjohtaja Levoranta totesi analyytikoille suunnatussa tilaisuudessa.

Raportoidun EBITAn osalta päättynyt neljännes oli vertailukauden tasolla, mutta huomion arvioista on, että tulosta painoivat yhteensä 0,6 miljoonan euron negatiiviset kertaerät. Raportoidun liiketuloksen suhteen neljänneksellä nähtiin jopa parannusta, mikä on ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna selvä askel parempaan.

Koko vuodelle 2026 Digia ohjeistaa yhä liikevaihdon kasvavan ja EBITAn pysyvän vertailuvuoden tasolla tai kasvavan. EBITA-liikevoiton osalta Digia on ensimmäisen vuosipuoliskon jälkeen vielä takamatkalla, mutta analyytikkotilaisuudessa yhtiön johto kertoi olevansa luottavainen, että ohjeistukseen päästään.

Timo Levorannan mukaan tämä vaatii kuitenkin tekemistä: omaa liiketoimintaa tulee tehostaa ja strategian toteuttamista kiihdyttää, minkä lisäksi myynnissä on onnistuttava.

Digia on nyt kiinnostavassa tilanteessa. Yhtiö toteuttaa strategiaansa määrätietoisesti, mistä kertoo esimerkiksi kansainvälisen liiketoiminnan osuuden kasvaminen vertailukaudesta sekä vuoden ensimmäisestä neljänneksestä.

Markkina on kuitenkin ollut pehmeä ja taustalla on vahva vertailuvuosi. Ohjeistuksen mukaiseen parannukseen yltäminen vaatinee myötätuulta myös IT-palvelumarkkinassa, jossa yleisen taloustilanteen muutokset näkyvät tyypillisesti viiveellä.

Jos syksyllä asiakkaiden investointihalukkuus kääntyy nousuun, voi kasvuun panostaneen Digian liiketoiminta syöksähtää eteenpäin. Mikäli talouden näkymät harmaantuvat, voi sijoittaja joutua vielä odottelemaan pidempiaikaista nousutrendiä.


IR-seuranta on SalkunRakentajan ja Sijoittaja.fi:n yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia.

Kuvapankkikuvat: Depositphotos

Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Pysy mukana markkinoiden rytmissä!

SR-uutiskirje on yksi Suomen monipuolisimmista sijoittamisen ja talouden uutiskirjeistä. Saat sähköpostiisi mielenkiintoisimmat sisällöt kolmesti viikossa.

SalkunRakentaja noudattaa EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR). Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti ja tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Lue lisää tietosuojakäytänteistämme tietosuojaselosteesta.