Asuntosijoittamisen tuotot laskussa – tässä syyt

Suomen Vuokranantajien vuokramarkkinakatsauksen mukaan kilpailu vuokramarkkinoilla on kiristynyt.
Turku Aurajoki kaupunki asuminen asunnot talous asuntosijoittaminen Turku Aurajoki kaupunki asuminen asunnot talous asuntosijoittaminen

Lokakuussa julkaistussa Suomen Vuokranantajien vuokramarkkinakatsauksessa tarkastellaan eri kaupunkien vuokramarkkinanäkymiä Vuokraovi.comin kevään 2019 tilastojen sekä Tilastokeskuksen tietojen valossa.

Katsauksen mukaan kilpailu vuokramarkkinoilla on kiristynyt, ja eri alueiden eriytyminen vahvistuu myös tulevina vuosina. Väestönkasvu on voimakasta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, mutta osassa maata väestö puolestaan vähenee voimakkaasti. Samaa tarinaa kilpailun kiristymisestä ja isojen sijoittajatahojen aktiivisuudesta asuntomarkkinoilla kertoo myös Rakennuslehden tuore markkinakatsaus.

Asuntosijoittamisen tuotot ovat 2010-luvun aikana laskeneet jonkun verran. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa matala korkotaso ja voimakas asuntotuotanto.

Vuokramarkkinoille on tullut myös runsaasti uutta tarjontaa. Erityisesti asunto- ja kiinteistörahastot ovat olleet aktiivisia, mutta myös yksityiset vuokranantajat ovat hankkineet lisää asuntoja. Matala korkotaso on houkutellut kiinteistö- ja asuntosijoittamiseen.

Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomas Viljamaa näkee, että kannattava asuntosijoittaminen vaatii kiristyvässä markkinatilanteessa yhä parempaa osaamista ja riskienhallintaa.

”Edelleen voi kuitenkin tehdä kannattavia sijoituksia asuntoihin. Vuokra-asuminen asumismuotona yleistyy ja kiinnostaa entistä enemmän. Tässä on tapahtunut selvää asumispreferenssien muutosta. Erityisesti nuoremmille sukupolville omistusasunto ei ole enää samanlainen statuskysymys kuin aiemmin”, Viljamaa toteaa.

Viljamaan mukaan kaupungistuminen ja vuokra-asumisen lisääntyminen ovat isoja trendejä, jotka ovat asuntosijoittamisen puolella.

”Yhteiskunnallisesti yksityisillä vuokranantajilla on iso merkitys. Laaja yksityisten vuokranantajien toimijajoukko tuo vuokramarkkinoille joustavuutta ja tarjontaa, mikä aiheuttaa muun muassa naapurimaassamme Ruotsissa ihastelua ja kateellisuutta. Vuokramarkkinoiden suotuisan kehityksen vuoksi onkin tärkeää, että yksityisillä vuokranantajilla on myös jatkossa keskeinen rooli Suomen toimivilla vuokramarkkinoilla”, Viljamaa tähdentää.

Asuntosijoitus onnistuu tai epäonnistuu asuntoa hankittaessa. Onnistuminen on haastavampaa, jos asunnosta maksaa liikaa, ei tunnista alueen vuokrattavuutta tai ei osaa ennakoida mahdollisia tulevia remontteja.

”Kaikissa kaupungeissa voi edelleen tehdä onnistuneita sijoituksia. Nykyään pitää olla entistä tarkempi, miten vuokraustoimintaa tehdään esimerkiksi väestöään menettävillä alueilla, miten ja minne kasvavat kaupungit kehittyvät ja kuinka asettaa vuokrataso oikein. Pitkäjänteisyys on avainasemassa ja pitää voida katsoa vähän pidemmälle tulevaisuuteen. Tulevaisuudessa kuka tahansa voi olla vuokralainen ja kuka tahansa voi olla vuokranantaja”, Viljamaa näkee.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Ruja Ignatova OneCoin kryptovaluutta talous

YLE: Suomalaiset sijoittaneet yli 40 miljoonaa euroa OneCoin-virtuaalivaluutalla toteutettuun huijaukseen

Seuraava artikkeli
Wall Street kurssinousu osakemarkkinat pörssi sijoittaminen

Miltä näyttävät osakemarkkinoiden tulosnäkymät?