Makrotalous

Elpymisrahaston lasku Suomelle 8,5 miljardia euroa – EK: ilman yhteisiä toimia EU ei kriisistä nouse

Elinkeinoelämän keskusliitto kannattaa voimakkaasti komission esittämää massiivista EU-maiden yhteisvastuullista tukipakettia.

EU-komissio esittää 750 miljardin euron elpymisrahastoa koronapandemiasta aiheutuneiden talousvaikeuksien voittamiseksi. Potista on tarkoitus jakaa 500 miljardia euroa jäsenmaille tukena ja 250 miljardia euroa lainana. Rahoitussumma on tarkoitus rahoittaa yhteisellä, komission ottamalla velalla.

Suomen osuus nyt kaavaillusta 500 miljardin hätäavusta olisi noin 8,5 miljardia euroa. Elpymisrahaston varoja suunnattaisiin eritoten investointeihin.

Eurooppalaisten investointien elvyttäminen ajaa Suomen ja suomalaisyritysten asiaa, arvioi Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

”Maamme talous ja vienti nojaavat investointihyödykkeiden kysyntään. Ja viennistämme peräti 60 prosenttia menee EU:n sisämarkkinoille. Siksi Suomen jälleenrakennuksen onnistuminen riippuu suurelta osin juuri EU-markkinoitten investointiaktiivisuudesta. On hyvät syyt vahvistaa sitä lainamuotoisella EU-rahoituksella.”

Ilman yhteisvastuuta EU ei selviä

EK:n mukaan Euroopan investointilama on jo ovella, sillä komission tuoreen ennusteen mukaan EU-investoinnit supistuisivat jo vuonna 2020 yli 13 prosenttia.

EK:n mielestä koko EU:n ja euroalueen elpyminen ja toimintakyky ovat välttämättömyys Suomelle ja suomalaiselle elinkeinoelämälle. Täysin ilman merkittäviä yhteisiä toimia EU ei kriisistä nouse – eikä siten myöskään Suomi, EK varoittaa. EK:n mielestä nyt olennaista on vaikuttaa siihen, että valitaan Suomenkin kannalta viisain rahoitusratkaisu: investoinnit edellä ja lähtökohtaisesti lainapainotteisesti.

Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori arvioi, että komission ehdottama elvytysrahasto voi olla tärkeä rakennuspalikka talouden nopeassa toipumisessa, mutta ratkaisevaa tulee kuitenkin olemaan se, miten EU:n sisämarkkinat toimivat ja miten Euroopan talous pärjää maailmantaloudessa koronakriisin jälkeen.

”On hyvä, että Suomi korostaa EU-maiden ensisijaista vastuuta taloudestaan, mutta meidän ei pidä nyt jäädä kiinni vain velkakeskusteluun,” muistuttaa Vuori.

Keskuskauppakamarin mukaan Euroopan yhteisen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että koronakriisin moukaroimat Etelä-Euroopan maat autetaan jaloillensa. Pitkällä aikavälillä niiltä voidaan edellyttää toimia ylivelkaantuneen taloutensa tervehdyttämiseksi.

”Suomen on syytä olla rakentavasti näissä talkoissa mukana, jotta ensiksi koronapandemia saadaan EU-maiden yhteisin toimin nopeasti ja lopullisesti nujerrettua Euroopassa. Sen verran yhteisvastuuta vaaditaan nyt näissä talkoissa. Tällöin Suomelle tärkeät EU-markkinat eivät vajoa vuosien taloustaantumaan.”, sanoo Vuori, joka toimii Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsenenä.

Eduskunnassa kiivasta väittelyä

Eduskunnassa kiisteltiin tänään elpymisrahastosta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho valitti, että elvytysrahastosta lapioitaisiin rahaa maihin, joiden veroaste on matalampi kuin Suomen. Hänen mukaansa suomalaiset maksavat korkeampia veroja, jotta muiden ei tarvitse.

Toinen oppositiojohtaja Petteri Orpo (kok.) sanoi, että kokoomuksen mielestä elpymisrahaston käytölle pitää neuvotella selkeät ehdot. Rahat pitäisi sitoa tiukasti jäsenmaiden talouksien uudistamiseen.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) sanoi, että EU-komission esitys ei ole sellaisenaan mahdollinen. Mailta vaaditaan hänen mukaansa aina omaa itsenäistä talouspolitiikan hoitoa. Ministeri korosti, että nyt laitetaan liikkeelle elvystysrahaa ja keskeistä on, että maat tekevät uudistuksia.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kansanedustaja Vilhelm Junnilan mielestä Suomen talous ja kansa eivät kestä sitä, että “Suomi saisi miljarditolkulla vastuita muiden maiden veloista ja tuista”.

Valtiovarainministeri kertoi, ettei hallitus vielä ole käsitellyt ehdotusta yksityiskohtaisesti. Ehdotus on kuitenkin “muuttamassa tiettyjä perusfundamenttejä niin paljon, että se asia ei ole aivan läpihuutojuttu. On aivan selvää, että se paketti ei tule menestymään sellaisenaan, vaan siitä aletaan nyt neuvottelemaan.”

EU:n rahoituskehystä ja elpymisrahastoa käsiteltiin kyselytunnilla myös rahoituksen kohdentamisen ja ehdollisuuden osalta. Lisäksi käytiin keskustelua EU-maiden lainanmaksukyvystä ja Suomen talouspolitiikan linjasta.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös