
Endominesin Pampalon kullantuotanto kasvoi 25,8 prosenttia tammi–kesäkuussa 2025 verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2024. Huhti-kesäkuussa kullantuotanto kasvoi peräti 33,5 prosenttia verrattuna vuoden 2024 vertailujaksoon ja oli 134,3 kiloa ja 4 319 unssia.
Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana tuotanto oli kiloina 275 kilogrammaa, kun viime vuonna samalla ajanjaksolla tuotanto oli 218 kilogrammaa.
Koko vuonna 2024 Endomines tuotti 445 kilogramaa kultaa, mikä vastaa yli 14 000 unssia.
Kullan unssihinta on tällä hetkellä noin 2660 euroa, mikä tarkoittaa, että yhtiön tuottaman kullan arvo on noin 38 miljoonaa euroa koko tänä vuonna.
Yhtiön mukaan julkistetut tuotantoluvut perustuvat alustaviin tietoihin, ja lopulliset luvut voivat hieman muuttua sen jälkeen, kun kaikista asiakkaille toimitetuista eristä on saatu lopulliset määritykset. Muutoksen tässä ilmoitettuun ei kuitenkaan odoteta olevan merkittävä.
Yhtiö arvioi koko vuoden 2025 tuotannon odotetaan olevan 498 – 684 kilogramman välillä. Tuotannon kasvu tulee olemaan suurempaa vuoden 2025 jälkimmäisen vuosipuoliskon aikana.
”Olen todella tyytyväinen alkuvuoden tuotantoomme. Tuotantomme kasvoi jo kuudetta neljännestä peräkkäin vertailujaksoon nähden. Alkuvuoden tuotanto on korkein puolivuotistuotanto sitten tuotannon uudelleenkäynnistämisen joulukuussa 2021. Tuotantomäärien selkeä kasvu mahdollistaa strategisten toimenpiteiden toteuttamisen nopeassa aikataulussa”, toteaa yhtiön toimitusjohtaja Kari Vyhtinen.
Vyhtisen mukaan nykyinen vahva kultamarkkina kannustaa panostuksiin kohti korkeampia tuotantomääriä. Kullan keskihinta tammi-kesäkuussa 2025 oli 3 072 dollaria unssilta, kun vertailukauden keskihinta oli 2 205 dollaria unssilta.
Endomines julkisti toukokuussa päivitetyn strategiansa vuosille 2025–2029. Yhtiön tavoitteena merkittävä kullantuotannon ja kultavarantojen kasvu.
Yhtiö on siirtynyt toiminnassaan uuteen vaiheeseen, jossa yhtiö keskittyy uusien projektien viemiseen tuotantoon ja siten yhtiön merkittävään laajentamiseen. Yhtiön tavoitteena on avata uusi tuotantolaitos tai laajentaa Pampalon nykyistä tuotantolaitosta strategiakauden jälkeen, arviolta vuonna 2030.
Laajentumisen myötä yhtiö tähtää 500–700 prosentin kasvuun kullantuotannossa verrattuna vuoden 2024 tuotantomäärään.
Endominesin hallitus on hyväksynyt yhtiön pitkän aikavälin tavoitteet sekä päivitetyn strategian vuosille 2025–2029.
Yhtiön tavoitteena on 1,5–2 miljoonan unssin kultavarannot määritetty Karjalan kultalinjalla vuoden 2030 loppuun mennessä, vuotuinen kullantuotanto 70 000–100 000 unssia noin vuonna 2030, EU:n listaaman kriittisen mineraalin, volframin, ja teollisuuden aloille tärkeän molybdeenin, tuotannon aloitus noin vuonna 2030 sekä fossiilivapaa kullantuotanto vuoteen 2035 mennessä.
Endominesin päivitetyssä strategiassa vuosille 2025–2029 Pampalon tuotanto on Endominesin toiminnan ja tulevan kasvun moottori.
Endominesin osake on noussut positiivisten uutisten siivittämänä tänä vuonna jo 208 prosenttia.




