
Bitcoin hinnoitellaan edelleen kaikkien aikojen huippunsa, noin 122 125 dollarin, alapuolella. Takana on jo viisi laskupäivää peräkkäin, mikä on selvä merkki kasvavasta korjauspaineesta ja markkinatunnelman varovaisuudesta. Näin arvioi finanssitalo XS.comin analyytikko Linh Tran sijoittajakirjeessään.
Vaikka viime aikojen Bitcoinin hinnan lasku on ollut melko maltillinen, hintakehitys heijastaa Tranin mukaan laantunutta euforiaa sekä spekulatiivisen pääoman osittaista vetäytymistä.
Yksi tärkeimmistä syistä sille, ettei Bitcoin ole onnistunut nousemaan korkeammalle, on instituutiosijoittajien lisääntynyt varovaisuus.
MAINOS
Coinmotion / SalkunRakentaja -yhteistyötarjous
Avaa tili Coinmotion-palveluun ja aloita kaupankäynti kryptovaluutoilla. Käyttämällä alennuskoodia SRFI17X, saat 1%:n treidauskulut ensimmäiselle kuukaudelle (50% alennus).
Tällä viikolla spot-bitcoin-ETF:ien nettovirrat ovat laskeneet selvästi aiempiin viikkoihin verrattuna. Tranin mukaan se kertoo siitä, että suuret sijoittajat odottavat nyt selkeämpiä signaaleja rahapolitiikan suunnasta ja makrodatasta ennen uusien panostusten tekemistä.
Yhdysvaltain keskuspankin (Fed) päätös pitää korot ennallaan viimeisimmässä korkokokouksessa vastasi pitkälti markkinoiden odotuksia. Fed ei kuitenkaan antanut merkkejä lähiajan koronlaskuista, huolimatta presidentti Donald Trumpin asettamasta poliittisesta paineesta.
Myönteisten ohjeiden puute on osaltaan johtanut sijoittajien varovaisempaan sävyyn kryptomarkkinoilla, analyytikko arvioi.
Samaan aikaan Yhdysvaltain dollari on jatkanut vahvistumistaan, mikä myös vaikuttaa bitcoinin hintaan.
”Dollarin elpyminen on painanut riskiomaisuusluokkia, erityisesti bitcoiniin kaltaisia sijoituksia. Ympäristössä, jossa korot ovat korkealla ja dollari vahva, bitcoinin tuotto-odotukset diskontataan jyrkemmin, mikä vähentää intoa pitää tätä omaisuusluokkaa”, Tran toteaa.
Analyytikko korostaa, että bitcoinin vetäytyminen kaikkien aikojen huipun jälkeen ei ole poikkeuksellinen ilmiö.
”Historiallisesti tällaiset korjaukset tärkeillä vastustasoilla ovat olleet keskeisiä markkina-asemien tasapainottamisessa, mahdollistaen uudenkin nousuvaiheen ja tukitason muodostumisen. Tämänhetkisessä tilanteessa Bitcoin voi tarvita tervehenkisen korjauksen rakentaakseen vankemman pohjan ennen yritystä uusiin huippuihin.”
Kurssilasku hintahuipusta ei Tranin mukaan viittaa trendin kääntymiseen.
Lähitulevaisuudessa bitcoin kohtaa kuitenkin useita makrotalouden vastatuulia, analyytikko varoittaa. Niitä ovat vahvistuva dollari, hidastuvat ETF-virrat ja epävarmuus Yhdysvaltojen talousdatan suunnasta.
”Pitkän aikavälin nousutrendi pysyy silti ennallaan, kunhan keskeiset psykologiset tukitasot eivät rikkoudu ratkaisevasti. Markkina seuraa todennäköisesti edelleen tukialueiden kehitystä sekä institutionaalisen pääoman paluuta – nämä voisivat luoda paremmat edellytykset kestävälle nousumarkkinalle vuoden 2025 jälkipuoliskolla”, Tran ennustaa.
Lue myös tämä: Ennuste: Sijoitusvaroja vyöryy yhä enemmän digitaalisten omaisuuserien ETF-rahastoihin




