Markkinakommentit

Korkomarkkinoilla edessä myrskyä – onko vaihtovelkakirjarahasto ratkaisu?

myrsky sijoitusmarkkinoillaPankkiiriliike Eliten mukaan korkomarkkinoilla on odotettavissa uusi myllerrys alkuvuodesta. Elite varautuu tilanteeseen lisäämällä salkkuunsa vaihtovelkakirjoihin sijoittavan rahaston.

Korkomarkkinoilla on viime viikkoina ollut rauhallista. Tämä johtuu siitä, että pelot USA:n keskuspankin elvytyksen vähentämisestä ovat vaimentuneet sen jälkeen kun Fed päätti jatkaa massiivista velkakirjojen osto-ohjelmaansa.

Korkomarkkinoiden rauhallisuus saattaa kuitenkin olla tyyntä myrskyn edellä.

Pankkiiriliike Elite arvioi kuukausikatsauksessaan, että velkakirjojen osto-ohjelman vähentäminen alkaa todennäköisesti jo ensi vuoden alkupuolella.  Keskuspankki ryhtyy toimiin sen jälkeen kun uudelleen käynnistyvä liittovaltion velkakattokiista on ratkaistu tammi-helmikuun aikana.

Edellisellä kerralla kun pelot osto-ohjelman vähentämisestä kiihtyivät, saivat kehittyvien markkinoiden korkomarkkinat kokea kovimmat iskut. Eliten mukaan nytkin on pelättävissä että USA:n keskuspankin liikkeet heijastuvat voimakkaimmin juuri noille markkinoille.

Elite onkin vähentänyt sijoituksia kehittyvien markkinoiden korkoinstrumentteihin uskoen, että sijoittajat vetävät sijoituksiaan noista riskisimpinä pidetyistä korkosegmenteistä ensimmäisenä.

Mitä siis korkosijoittajan kannattaa tässä tilanteessa tehdä?

Eliten ratkaisu on vaihtovelkakirjalaina. Osakemarkkinoilla on edessään Eliten näkemyksen mukaan edelleen suotuisaa kehitystä, ja yhtiö onkin lisännyt korkosalkkuunsa yritysten vaihtovelkakirjoihin sijoittavan rahaston.

Mikä sitten on vaihtovelkakirjalaina?

Vaihtovelkakirja on sijoitustuote, johon sisältyy oikeus, mutta ei velvollisuutta muuntaa velkakirja tietyin ehdoin osakkeiksi. Yleensä tämä optio kohdistuu liikkeellelaskijan uusiin osakkeisiin.

Vaihtokurssi on kuitenkin yleensä huomattavasti korkeampi kuin liikkeellelaskijan osakkeen hinta vvk-lainan liikkeellelaskuhetkellä.

Vaihtovelkakirjan avulla korkosijoittaja voi hyötyä osakemarkkinoiden hyvästä kehityksestä silloin kun korkomarkkinoilla menee heikosti. Tämä mahdollistuu juuri siten, että velkakirja on mahdollista muuntaa osakkeiksi.

Vaihtovelkakirjat luokitellaan niin sanottuihin välimuodon sijoituksiin, sillä ne sijoittuvat riskiltään korkosijoitusten ja osakkeiden välimaastoon. Vastaavasti tuotto-odotus on korkosijoituksia korkeampi mutta osakesijoituksia alhaisempi.

Vaihtovelkakirja tarjoaa sijoittajalle mahdollisuuden saada korkotuottoa silloin kun osakemarkkinat kehittyvät epäsuotuisasti.

Kommentoi
Ylös
>