Talvivaara ajautuu konkurssiin, jos ympäristön siivouskulut jäävät yhtiön vastuulle, väittää Suomen Luonnonsuojeluliitto teettämässään raportissa.
Suomen Luonnonsuojeluliiton teettämän selvityksen mukaan Talvivaaran ympäristön siivouskulut ovat niin suuret, ettei yhtiö tule selviämään niistä saneerauksen jälkeenkään. Asiasta kertoo Yle.
Liiton mukaan Talvivaara ei kykene selviämään vesienhallinnan ja vesienpuhdistuksen investoinneista eikä ympäristövaurioiden korjaamisesta ja korvauksista riittävän nopeasti – ei edes vaikka se pääsisi velkasaneeraukseen.
Jo aiheutettujen tuhojen korjaaminen ja korvaaminen aiheuttaa niin suuria kuluja, että yhtiö tarvitsee varsin suuren lainamäärän päästäkseen edes aloittamaan puhtaalta pöydältä, arvioidaan raportissa.
Myös meneillään olevat oikeusprosessit ja valvonnan tiukentuminen saattavat aiheuttaa Talvivaaralle ikäviä yllätyksiä. Raportin mukaan hallinto-oikeudessa on useita valituksia käsittelyssä, ja ne ovat päättyneet yhtiön kannalta usein epäedullisesti.
Myös kaivoslain edellyttämä uusi kaivosvakuus tulee liiton mukaan huomioida saneerausmenettelyssä kuluna, koska vakuus on annettava pankkitalletuksena, muuna vakuutena tai vakuutuksena. Liitto ei usko että markkinaehtoisesti tällaista vakuutta löytyy.