Citron Research kertoo vaatimattomasti pystyvänsä tunnistamaan huijaukset ja kestämättömät liiketoimintamallit paremmin kuin yksikään toinen toimija.
Citron Research on toimija, joka on 14 vuoden ajan julkaissut nettisivuillaan osakkeisiin liittyvää tietoa ja analyysejä. Citron Research vaikuttaa erikoistuneen huijausten etsimiseen ja se kertoo verkkosivuillaan miten yli 50 Citronin raportoimaa yritystä on jälkeenpäin joutunut viranomaisten käsittelyyn.
Luontaisesti useat Citronin ”paljastamat” yritykset ovat jälkeenpäin myös osoittautuneet huonoiksi sijoituksiksi. Nyt Citron Research on ottanut käsittelyyn Kanadalaisen Shopifyn.
Shopify on ollut Amerikan markkinoiden kuumimpia teknologiaosakkeita, josta on totuttu kuulemaan lähinnä positiivisia uutisia. Yritystä on kuvattu markkinoiden mielenkiintoisimmaksi osakkeeksi, jolla edelleen nähdään olevan nousupotentiaalia viimeisen vuoden 158 prosentin kurssinoususta huolimatta.
Niinpä yrityksestä on kirjoiteltu raflaavia otsikoita, kuten ”Shopifyllä on yhä varaa nousta”, tai ”Shopify ei ole lähelläkään potentiaaliansa”. Tänään Shopify sai kuitenkin osakseen astetta negatiivisemman näkemyksen. Mitä Shopify sitten tekee?
Shopify – kaikki mitä nettikaupan perustamiseen tarvitaan
Shopifyn perustarjooma sisältää kaiken mitä nettikaupan perustamiseen tarvitaan. Ideana on tarjota alusta, jonka kautta verkkokaupan perustaminen on mahdollisimman helppoa. Lisäksi yritys tarjoaa esimerkiksi softaan yhteensopivan kortinlukijan, rahoituspalveluita ja lähetyspalveluita.
Shopifyn strategiana on tehdä yhteistyötä kolmansien osapuolten kanssa ja sillä on myös oma applikaatiokauppa. Yhteistyön avulla Shopify pyrkii tarjoamaan asiakkailleen mahdollisimman laajan valikoiman palveluita ja myyntikanavia. Yhteistyöyrityksiin kuuluvat esimerkiksi Facebook ja Amazon. Asiakkaan kannalta Facebookin messengerin tai Amazonin myyntikanavan käyttäminen on siis tehty helpoksi.
Strategia vaikuttaa toimivalta. Shopify asiakkaiden lukumäärä kasvoi viime vuonna 55 prosenttia ja liikevaihto peräti 90 prosenttia. Kyseessä ei ole yksittäistapaus, vaan yritykseltä on totuttu näkemään erittäin kovia kasvulukuja.
Video joka sai sijoittajat hätääntymään
Citron Research julkaisi videon, joka sai Shopifyn osakekurssin voimakkaaseen 7,81 prosentin laskuun. Shopifyn markkina-arvo laski siis hetkessä yli 899 miljooanalla dollarilla.
Citron Research tuo videollaan esiin, miten Shopifyn liiketoimintamalli rikkoo Yhdysvaltojen kuluttajansuojaa ja Federal Trade Commissionin (FTC) ohjeita ja sääntöjä. Lisäksi Citron Research asettaa Shopifyn tavoitehinnan 60 dollariin, eli 49 prosenttia alle Shopifyn eilisen päätöshinnan.
Yhtenä esimerkkinä rikkomuksista Citron Research tuo esiin miten Shopify tarjoaa valmiiksi työnantajalle kirjoitetun erokirjeen. Viesti on, että kuluttaja voi perustaa verkkokaupan, jonka Shopify lupaa tuottavan niin hyvin, että päivätyötä ei tarvitse tehdä. Toisena esimerkkinä kerrotaan miten FTC:n ohjeiden mukaan vaikuttajien tulisi selkeästi kertoa suhteistaan brändeihin ja miten Shopify tässä kohti toimii toisin.
Kurssilaskusta huolimatta kaikki sijoittajat eivät ole ottaneet Citron Researchin näkemystä mitenkään vakavasti ja videota on myös kritisoitu esimerkiksi näin ”Wow!!! Sait minut juuri vakuuttuneeksi siitä, että minun tulee toimia täysin päinvastoin kuin neuvot ja lisätä Shopify sijoituksiani!”.Kommenteissa tuodaan myös esiin miten Shopifyn tuote auttaa jo olemassa olevia yrityksiä laajentamaan verkon puolelle. Lisäksi tuodaan esiin miten useat isot yritykset, kuten Amazon, ovat ottaneet Shopifyn kumppanikseen.
Voit lukea lisää videon kommentteja täältä.
